Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtajia asuntorakentamiskohteille

Skanska
Päivämäärät Julkaistu 23.9.2021 Hae viimeistään 23.10.2021

Haemme eri määrillä kokemusta ja osaamista varustettuja työnjohtajia pääkaupunkiseudun asuntorakentamiskohteille

Rakennamme esimerkiksi Helsingin Vuosaareen 24-kerroksisen tornitalon, jonka suunnittelussa on huomioitu vahvasti ympäristönäkökulmat, sekäEspooseen Kauppakeskus Lippulaivan ja sen yhteyteen kerrostaloja – monipuolisessa kokonaisuudessa pääsemme hyödyntämään osaamistamme laaja-alaisesti, aina suunnittelusta ja hankinnasta rakentamiseen saakka.

Työnjohtajana johdat tiimisi ja aliurakoitsijoiden töitä osana isompaa projektitiimiä pääkaupunkiseudun asuinrakentamishankkeilla (uudis- ja saneerauskohteita). Vastaat omalta osaltasi siitä, että työmaa etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että asiakas on tyytyväinen sekä toimintaamme että lopputulokseen. Huolehdit, että työt toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan, unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita: ympäristöä ja työturvallisuutta. Vastuullasi on esimerkiksi projektin aikatauluun, tehtäväsuunnitteluun ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä, työurakkalaskelmia ja hankintasuunnitelmia. Osallistut tarpeen mukaan aliurakkaneuvotteluihin, aloituspalavereihin, vastaanottotarkastuksiin sekä viikkopalavereihin.

Ensimmäinen kohteesi voi olla Vuosaaren tornitalot, Lippulaivan asunnot tai muu pääkaupunkiseudun alkava tai jo käynnissä oleva hanke. Työnkuvaasi voidaan muokata osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan, ja vastuualueesi voi liittyä esimerkiksi sisätyövaiheeseen, julkisivuihin tai muihin ulkopuolisiin töihin. Saat mahdollisuuden osallistua rakennushankkeen eri toteutusvaiheisiin. Sinulla on mahdollisuus haastaa itseäsi ja menestyä osaavien kollegoiden tukemana.

Tulosyksiköiden johtajat Jussi Kiiskilä (p. 040 086 4123, jussi.kiiskila@skanska.fi), Mikko Vaittinen (p. 040 078 1244, mikko.vaittinen@skanska.fi) ja Tero Nikkanen (p. 040 504 4837, tero.nikkanen@skanska.fi) kertoo mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Ota yhteyttä!

Mitä toivomme sinulta?

  • arvojemme kokemista omaksesi
  • kykyä ja halua varmistaa turvallinen tapa työskennellä
  • tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • kykyä priorisoida ja tuloshakuista toimintatapaa
  • rakennusalan koulutusta (esim. rakennusmestari tai -insinööri)
  • aiempaa kokemusta työnjohtotehtävistä
  • riittävää suomen kielen taitoa.

Haluatko tehdä tulosta osana tehokasta tiimiä ja työn, jolla on tarkoitus? Tule meille töihin!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat