Kokeile kuukausi maksutta

Vastaava työnjohtaja pääkaupunkiseudulle Easyin-rakentamiseen

Kastelli-talot Oy
Sijainti Vantaa
Päivämäärät Julkaistu 17.2.2022 Hae viimeistään 28.2.2022

Vastaava työnjohtaja pääkaupunkiseudulle Easyin-rakentamiseen

Kastelli on Suomen arvostetuin ja myydyin talomerkki. Iloksemme olemme pitäneet kärkisijaa valtakunnallisissa rakentajatutkimuksissa jo vuodesta 1994 lähtien. Olemme osa suomalaista perheyhtiötä, 100-vuotiasta Harjavalta-konsernia, jonka kokemus ja intohimo tekemiseen näkyvät työssämme ja arjessamme päivittäin. Kolme vahvaa liiketoiminta-aluettamme ovat Kastelli-talot, Hirsi-Kastelli sekä Easyin. Meillä Kastelli-perheessä on palava halu toteuttaa asiakkaidemme asumisen unelmia, tule mukaan tekemään niistä totta kanssamme!

Haemme vastaavaa työnjohtajaa pääkaupunkiseudulle

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa insinöörin tai rakennusmestarin tutkintoa. Sinulla on kokemusta työnjohdon tehtävistä tai olet uraasi aloittava rakennusalan ammattilainen.

Tuleva tehtäväsi vaatii rakentamisen kokonaisuuksien hallintaa ja jämäkkää työmaan johtamista. Sinulla on laatu- ja kustannustietoinen toimintatapa ja toimit oma-aloitteisesti. Aikaisempi kokemus pientalo- ja rivitalorakentamisesta lasketaan eduksi.

Vastaavan työnjohtajan tehtäviin kuuluu
  • Easyin-hankkeiden toteutuksesta huolehtiminen
  • urakoitsijaresurssin hankinta ja ylläpito
  • vastuunotto työmaiden valmistumisesta aikataulussa
  • asennusten toiminnallisesta ja teknisestä laadusta sekä niiden valvonnasta vastaaminen
  • projektien budjettien seuraaminen ja poikkeamiin puuttuminen
  • asiakaspalvelu rakentamisen aikana
Tarjoamme
  • luotettavan ja vastuullisen työnantajan vakaan työsuhteen
  • mielekkään ja monipuolisen työn markkinajohtajan laadukkaiden talojen rakentamisen parissa
  • hyvin johdetut työmaat
  • hyvän työilmapiirin ja ammattitaitoiset, mukavat työkaverit
Miksi meille

Meillä kastellilaisilla on pitkä, yli 30 000 rakennetun omakotitalon kokemus alalta ja vakavaraisen perheyrityksen vahva tuki taustallamme. Olemme vastuullinen ja luotettava työnantaja, jolla riittää töitä myös tulevaisuudessa. Kanssamme pääset rakentamaan laadukkaita koteja ja kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi. Isossa Kastelli-perheessämme on hyvä yhteishenki ja iloisen tarmokas tekemisen meininki

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi 28.2.2022 mennessä juha.jehkonen@kastelli.fi. Työ alkaa heti, kun löydämme sopivan tekijän.

Lisätietoja antavat vastaava työpäällikkö Juha Jehkonen, p. 050-309 4199 juha.jehkonen@kastelli.fi tai rakennuspäällikkö Kai Aatsinki, p. 040-166 3310 kai.aatsinki@kastelli.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat