Rakennuttajatoimisto Primaplanin toimitusjohtaja Petri Saukkonen kirjoitti lokakuun puolivälissä Rakennuslehdessä raflaavan mielipiteen ja vaati läppäreitä pois työmailta (kirjoitus löytyy Rakennuslehden verkkosivuilta). Otsikko herätti heti mielenkiinnon, ollaanko nyt kehruu-Jennyjä tuhoamassa ja kääntämässä kehityksen pyörää taaksepäin. Rakennusalan alhaista digitalisaatioastettahan on manailtu jo pitkään.
Kirjoitusta lukiessa tajusin, ettei Saukkonen ole ehkä niihin läppäreihin hermostunut vaan niiden väärään käyttöön ja ihmisten huonoon käytökseen palavereissa. Jokaista nykyaikana palaverissa istunutta varmasti joskus hermostuttaa ”hypnoottinen läppärin tuijottelu”, Saukkosen sanoin. Se, ettei keskitytä asiaan, vaan tuijotetaan vain omaa ruutua. Kysymyksiin vastataan vasta toisen tai kolmannen toistamisen jälkeen, ja mieleen hiipii epäilys: mitä se sieltä läppäriltä tuijottaa. Kamerat kiinni vedettyjen etäpalaverien turhauttava vaikutus on sama asia vielä toiseen potenssiin.
Se, että asiat ovat tietokoneella tai ohjelmistoa käytetään työn ohjaukseen, ei kuitenkaan edelleenkään estä osallistumasta aktiivisesti palaveriin ja esitettävän asian seuraamista. Eikä läppäri työmaakopissa estä työnjohtajaa käymästä työmaalla ja ohjaamasta työn kulkua. Tietokone ei saa olla tekosyy laiskuudelle tai omalle arkuudelle mennä paikan päälle ja tarttua ongelmiin. Väitän, että modernilla ohjelmistolla pystytään myös säästämään aikaa rutiinitöiltä. Mihin se säästynyt aika käytetään, onkin sitten jokaisen itse päätettävä.
Yksi näkökulma, mikä Saukkoselta myös unohtuu, on dokumentointi. Olen itse tehnyt nyt vajaat neljä vuotta töitä rakennusalan ohjelmistojen kanssa. Alalle siirtyessä joku tuttu naureskeli, että ”pääset sitten riitelybisnekseen”. Valitettavasti rakennusalalla riidellään oikeasti paljon. Kuka on tehnyt tämän virheen? Miksei tätä huomattu? Ja tietysti: kuka maksaa? Kunnollinen dokumentointi voisi ainakin vähentää tätä ja helpottaa virheiden selvittämistä.
Työskentelin aikaisemmin taloushallinnon parissa, ja sillä alalla digitalisaatio tuli käytännöksi paljon aikaisemmin. Muutos tapahtui sielläkin osittain kipuillen, mutta viime kädessä kaikki ymmärsivät sähköisen taloushallinnon mahdollisuudet ja sen, ettei ilman sitä voi oikein elää. Kyse olikin enemmän siitä, millä välineillä ja missä kohtaa siirrytään pois papereista. Ja miten saadaan hyöty oikeasti käyttöön. Samaa asennetta pitäisi saada rakennusalallekin.
Tietojen siirtyminen eri ohjelmistojen ja toimijoiden välillä nousee myös uudelle tasolle, kun käytetään digitaalisia järjestelmiä. Tiedon kulku työmaan ruohonjuuritasolta toimistolle ja siitä eteenpäin muiden käyttöön mahdollistaa tuottavuuden parantumisen.
Helppokäyttöisellä ohjelmistolla, joka toimii kännykässä, pystytään kehittämään työmaille kulttuuria, jossa laadukkaasti tehdystä työstä ollaan ylpeitä ja se on totuttu dokumentoimaan. Kirjaukset ja valokuvat auttavat huomattavasti, jos asiaa joudutaan myöhemmin selvittämään.
En siis lähtisi vaatimaan läppäreitä pois työmailta, mutta niiden järkevää käyttöä voin kyllä vaatia itsekin.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Läppärit ja kännykät työmaalle!”
Kiitos Thomas, todella terävästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta! Olet täysin oikeassa siinä, että ”virtuaalinen kaksonen” on konseptina juuri se, mitä rakennusala tarvitsee murtaakseen tuottavuus- ja kestävyyshaasteensa. Erityisesti tuo mainitsemasi ”siilojen purkaminen” on kaiken ytimessä.
OpenBIM-asiantuntijana minua kiehtoo tämän konseptin suhde koko rakennuksen pitkään elinkaareen. Digitaalinen kaksonenhan on parhaimmillaan enemmän kuin vain dynaaminen 3D-malli; se on _datan fuusio_. Se on paikka, jossa suunnittelun tietomalli (BIM) kohtaa rakennuksen käytönaikaisen reaaliaikaisen datan – kuten IoT-anturit, taloautomaation ja kulutuksen – sekä ylläpidon historian.
Jotta tämä fuusio voi aidosti onnistua alalla, joka on tunnetusti pirstaloitunut lukuisten eri toimijoiden ja ohjelmistojen kesken, tarvitsemme väistämättä yhteisen, toimittajariippumattoman kielen. Tässä OpenBIM-standardit, kuten IFC, nousevat kriittiseen rooliin. Ne tarjoavat sen semanttisen ”selkärangan”, joka mahdollistaa kaiken tämän erillisen datan luotettavan yhdistämisen.
Tämä keskustelu on Suomessa juuri nyt polttavan ajankohtainen, kun uusi rakentamislaki astuu voimaan. Lakihan käytännössä velvoittaa meidät siirtymään kohti koneluettavia ja tietomallipohjaisia prosesseja,, ja sen yhtenä nimenomaisena tavoitteena on mahdollistaa rakennetun ympäristön ”digitaalinen kaksonen”.
Tämä lainsäädännöllinen muutos pakottaakin meidät alan toimijoina pohtimaan datan elinkaarta aivan uudella tavalla. Jotta tämä valtava digitaalinen pääoma pysyisi elinvoimaisena ja käytettävänä koko rakennuksen 50–100 vuoden elinkaaren, sen perustana on oltava avoimet ratkaisut suljettujen, toimittajakohtaisten järjestelmien sijaan.
Meidän yhteinen haasteemme ja suuri mahdollisuutemme onkin nyt löytää parhaat polut tämän lakisääteisen, avoimiin standardeihin pohjautuvan ”toteumamallin” jalostamiseksi aidoksi, dynaamiseksi ”virtuaaliseksi kaksoseksi”. Juuri siinä piilee se todellinen arvo, jolla saavutetaan ne upeat kestävyys- ja optimointihyödyt, joita niin hienosti kuvasit.
Kiitos vielä kerran loistavasta keskustelunavauksesta!
Yt,///arpi
Kunnioittaen kaikkia mielipiteitä voi todeta, että asiasta keskusteleminen on enemmän kuin tärkeää rakennusalalle.
Petri Saukkosen ”raflaavaksi” syytetty kirjoitus oli täyttä asiaa. Tuon saman olen todennut itsekin aivan liian monta kertaa. Huomion arvoista on, että kyseistä ilmiötä edustaa itseään edistyksellisempänä pitävät yritykset.
Rakennusalaa on jo pitkään vaivannut konsultointisyndrooma, joka on selkeimmin havaittavissa juuri tänä aikana, kun konkreettinen rakentaminen on ottanut kolhua poikkeuksellisella tavalla. Rakentamisen huonosta tilanteesta huolimatta konsulteille riittää töitä. Provosoivasti voisi kysyä, olisiko alan konsulttitoimistot töitä täynnä vielä siinäkin tilanteessa, jossa Suomessa ei rakennettaisi yhtään mitään.
Konsultointisyndrooma on aiheuttanut alalle myös sen, että yhä suurempi joukko, toisin sanoen liian iso joukko alan edustajia ovat vieraantuneet varsinaisesta rakentamisesta kokonaan. Konkreettinen työmaa on heille täysin vieras kokemus tai muisto ekskursio matkasta kohteeseen tai kenties harjannostajaisista. Tuo sama ongelma on näkynyt tavallaan myös joillakin suuremmilla rakennusliikkeillä työmaahenkilökunnan osalta, työnjohtajista on tullut pelkkiä tavaran tilaajia ja kenties jonkin uuden innovaatio-ohjelman vankeja, jolla piti tulla laatua ja tehokkuutta, mutta kaikki se jäikin alun mainospuheeseen. Rakennustyömaat tarvitsisivat todella kipeästi varsinaista ammattitaitoa, ohjelmistojen sijaan. Robotit kun eivät ole vielä rantautuneet Suomen rakennustyömaille, vaikka nekin vielä noin 10-vuotta sitten olivat ”suuren älyn mukaan” tulossa aivan pian. Elämme siis alalla edelleen konservatiivista käsityön juhlaa.
Mallintamista myös syötettiin alalle reilu10-vuotta sitten sellaisella vimmalla, että tavallisella tajulla varustetut alan edustajat ”ammattilaiset” olivat täysin ymmällään, toki myös epäileväisiä. Silloin maalailtiin ajatusta, että muutaman vuoden päästä kaikki työmaan työntekijät katsovat työmaalla tietokoneelta/mallista kaiken tarvittavan. Vähän samaten kuin puhuttiin paperittomista toimistoista jo ennen kekkosen aikaa. Niin ei sitten käynytkään ja hankkeet jotka itse olen mallinnuttanut ovat sisältäneet täysin samoja ongelmia kuin ennen hankkeiden mallintamista. Todellinen hyöty on ollut toistaiseksi liian rajallinen, juuri niistä mallintamisen osaamattomuuteen/pelisääntöihin liittyvistä syistä.
Ongelma siis on, että ala on jatkuvasti harjoitteluvaiheessa, vaiheessa jossa kokeillaan ja yritetään saada näkyvyyttä yhä kaukaisemmista tulevaisuuden haaveista ja istuttaa niitä väkisin puutteellisina tuotantoon joka on edelleen suurelta osin käsityötä. Tuotanto joka on suurimmalta osaltaan käsityötä tarvitsisi paljon kipeämmin todellista ammattitaitoa, rakentamisen ammattitaitoa, kaukana tulevaisuudessa tulevien ja mielikuvissa olevien ”robottien” sijaan. Koska sillä todellisella ammattitaidolla tehdään laatu tässä ja nyt.
Tehokkuus on myös monesti esiin nostettu teema. Mikä on rakennushankkeen läpimenoaika nyt, mikä se oli 15 vuotta sitten. Syitä on monia, mutta kevennyksenä voisi nostaa sen tähän loppuun, seuraavia puheenaiheita pohtiessa.
Suomi on palaverien ja konsultoinnin luvattu maa. Rakennusalan ikuinen harjoittelija.