Rakennuslupien kuutiomäärä kääntyi laskuun marraskuussa

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kääntyi laskuun viime marraskuussa. Vuoden 2012 marraskuussa myönnettiin rakennuslupia yhteensä 2,39 miljoonalle kuutiometrille, joka on 8,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Rakennuttajakysely: Talonrakentaminen vähenee selvästi tänä vuonna

Talonrakentamisen hankevolyymi laskee rakennuttajien näkemyksen mukaan vuonna 2013 selvästi viime vuoden hankekyselyn tasosta. Muutosta rakennuttajien arvioissa on 3,1 miljardista eurosta 2,4 miljardiin. Hankkeiden lukumäärä laskee 330:stä 240:een. Suuria, yli 15 miljoonan euron hankkeita, arvioidaan käynnistettävän tänä vuonna 23, kun niitä viime vuonna käynnistyi 33. Hankkeiden käynnistymistä harkitaan nyt hyvin tarkkaan.

Valtio laittoi useita varuskunta-alueita myyntiin

Valtion kiinteistöjä hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on laittanut myyntiin puolustusvoimilta vapautuvia varuskunta-alueita eri puolilla Suomea. Kohteet myydään avoimella tarjouskilpailulla. Senaatti hakee varuskunta-alueista kiinnostuneita ostajia tai vaihtoehtoisesti myös yhteistyökumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään varuskunta-alueiden uudelleen käyttöä Senaatin kanssa.

Betoniyhtiö ja sen toimitusjohtaja saivat sakot putoamisturmasta tehtaalla

Pirkanmaan käräjäoikeus on 24. tammikuuta tuominnut Vammalan Betoni Oy:lle yhteisösakon ja yhtiön toimitusjohtajalle päiväsakot työturvallisuusrikoksesta. Oikeuden käsiteltävänä oli Sastamalassa sijaitsevalla elementtitehtaalla helmikuussa 2011 sattunut työtapaturma. Työntekijä oli noussut elementtien päälle noin kahden metrin korkeuteen purkaakseen niistä valumuotteja. Elementtien päällä ollessaan hän oli kompastunut ja pudonnut lattialle, mistä hänelle aiheutui lantion murtuma.

Koneen liikevaihto ja -voitto kasvoivat

Kone Oyj:n liikevaihto ja -voitto kasvoivat viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtiön voitto ennen veroja kuitenkin supistui. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta supistui selvästi. Myös rahoituksen nettovaikutus oli edellisvuotta huonompi. Kehitys oli samankaltainen myös vuoden viimeisellä neljänneksellä. Koneen saamien tilausten arvo kasvoi reippaasti sekä koko vuoden että viimeisen neljänneksen osalta.