Kokeile kuukausi maksutta

Citycon ostaa 329 miljoonalla eurolla Ison Omenan Espoosta

Citycon on sopinut ostavansa noin 329 miljoonalla eurolla Doughty Hansonin hallinnoimilta rahastoilta Suomen viidenneksi suurimman kauppakeskuksen, Etelä-Espoon Matinkylässä sijaitsevan Ison Omenan. Kaupan arvioidaan toteutuvan syyskuun loppuun mennessä.

Citycon on sopinut ostavansa noin 329 miljoonalla eurolla Doughty Hansonin hallinnoimilta rahastoilta Suomen viidenneksi suurimman kauppakeskuksen, Etelä-Espoon Matinkylässä sijaitsevan Ison Omenan. Kaupan arvioidaan toteutuvan syyskuun loppuun mennessä.

Ison Omenan vuokrattava pinta-ala on yhteensä 61 300 neliömetriä, josta on liiketiloja noin 49 000 neliömetriä. Kauppakeskusta on mahdollista laajentaa vielä noin 7 000 neliömetrillä. Hankinnan toteuduttua Iso Omena on Cityconin suurin kauppakeskus ja se vahvistaa yhtiön markkina-asemaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, missä sillä on hankinnan jälkeen kahdeksan kauppakeskusta. Kaikkiaan yhtiöllä on kaupan jälkeen Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa 32 kauppakeskusta, joiden vuokrattava pinta-ala on noin 660 000 neliömetriä.

”Sitoutuneena, pitkän tähtäimen kauppakeskusten omistajana, kehittäjänä ja kauppakeskustoimijana kehitämme ja laajennamme Isoa Omenaa aktiivisesti entisestään. Iso Omena vahvistaa Cityconin kiinteistösalkkua ja lisää synergiaetuja sitä vetämään ryhtyvän henkilöstömme johtamana 2-3 vuoden kehitysvaiheen jälkeen. Kauppakeskus on sijainniltaan strategisesti loistava sekä nyt että tulevaisuudessa”, kommentoi Citycon Oyj:n toimitusjohtaja Petri Olkinuora.

Iso Omena sijaitsee noin 13 kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta länteen Länsiväylän ja Kehä II:n risteyksen kupeessa. Espooseen rakennettavan metron Matinkylän metroasema on suunnitteilla kauppakeskuksen välittömään läheisyyteen.

Vuonna 2001 valmistuneessa Isossa Omenassa on noin 120 liikettä ja ravintolaa. Päivittäistavaramyynnin osuus kauppakeskuksen myynnistä on yli 60 prosenttia. Kauppakeskuksen myynti oli viime vuonna 195 miljoonaa euroa ja kävijämäärä 8,4 miljoonaa. Vuokrasopimusten vuokra-arvolla painotettu keskimääräinen kesto on yli kolme vuotta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Citycon ostaa 329 miljoonalla eurolla Ison Omenan Espoosta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat