WSP Finlandin siltaratkaisu voitti suunnittelukilpailun Vietnamissa

WSP Finlandin siltaratkaisu on voittanut Da Nangin kaupungin järjestämän kansainvälisen suunnittelukilpailun Vietnamissa. Loppukilpailussa olivat mukana esivalinnan jälkeen valittuina osallistujat Japanista, Kiinasta ja Vietnamista sekä WSP Finland Suomesta. Hankkeen kustannusarvio on noin 70 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

WSP esitti kilpailuun kaksi siltavaihtoehtoa. Voittanut suunnitelma ja siihen liittyvä ympäristösuunnitelma saivat tuomariston kannatuksen sekä teknisistä että ulkonäöllisistä ansioista. Kaupunki oli asettanut kilpailun tavoitteeksi uuden maamerkin luomisen. Silta on betonirakenteinen vinoköysisilta, jonka pääaukon jänneväli on 230 metriä, kokonaispituus 695 metriä ja kannen leveys 33,5 metriä.

Sillan pääsuunnittelijana on toiminut DI Esko Leppäluoto ja jatkosuunnittelu käynnistyy välittömästi WSP:n Helsingin ja Oulun toimistoissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “WSP Finlandin siltaratkaisu voitti suunnittelukilpailun Vietnamissa”

Vastaa