Kokeile kuukausi maksutta

Soraset sai tietyöt valmiiksi Ylöjärvellä

Reilun vuoden käynnissä olleet tietyöt on saatu valmiiksi Ylöjärvellä. Tiejärjestelyiden avajaisia vietettiin tänään. Pelkästään uusia kiertoliittymiä valmistui rakennusaikana kuusi kappaletta. Hankkeet toteutettiin kahtena eri urakkakokonaisuutena. Molempien pääurakoitsijana toimi Soraset Yhtiöt Oy. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 4,3 miljoonaa euroa. Rakennustyöt tehtiin vuosina 2006 ja 2007.

Soppeenmäen keskusta-alueella nykyiset korvattiin kaksi valoliittymää kiertoliittymillä kantatie 65 rampin ja Kuruntien liittymässä, sekä Mikkolantien, Soppeentien ja Kuruntien liittymässä. Soppeentietä ja Mikkolantietä parannettiin kilometrin matkalla rakentamalla kevyen liikenteen väyliä, töyssyjä ja suojatiesaarekkeita. Samoin Mastontietä korjattiin puolen kilometrin matkalla. Työhön sisältyi myös Matkatien parantaminen.

Kuruntiellä parannettiin liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta korvaamalla neljä nelihaaraliittymää kiertoliittymillä. Tieympäristöä ehostettiin kiveyksin ja istutuksin, ja valaistusta uusittiin. Ylöjärven ylikulkusilta kunnostettiin samassa yhteydessä. Samassa yhteydessä Ylöjärven kaupunki rakensi Koivumäentien uuteen paikkaan kirjaston kohdalla.

Tie- ja rakennussuunnitelmat laati A-Insinöörit ja Destia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Soraset sai tietyöt valmiiksi Ylöjärvellä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat