Kokeile kuukausi maksutta

Ruotsi myönsi rajajohtoluvan Ruotsin ja Suomen väliselle merikaapelihankkeelle

Ruotsissa on myönnetty rajajohtolupa Ruotsin ja Suomen väliselle merikaapelihankkeelle Fenno Skan 2:lle. Ruotsin vesitalouslupa hankkeelle saadaan arviolta toukokuun puolivälissä. Hankkeen toteuttajat Fingrid Oy ja Svenska Kraftnät allekirjoittivat viime viikolla 150 miljoonan euron kaapelin toimitussopimuksen Nexans Norway AS:n kanssa ja kaapelin valmistus käynnistyy ensi vuonna. Kaapelin asennustyöt käynnistyvät keväällä 2011 ja yhteys otetaan käyttöön vuoden 2011 lopulla.

Yhteensä 800 megawatin ja 500 kilovoltin sähkön siirtoyhteys toteutetaan tasasähköyhteytenä. Yhteys rakennetaan vuonna 1989 käyttöönotetun Fenno-Skan 1:n rinnalle suurimmalta osalta noin 1,5 kilometriä nykyisen kaapelin eteläpuolelle. Enimmillään kaapelien välinen etäisyys tulee olemaan 8-9 kilometriä. Laajennuksen kokonaispituus on noin 270 kilometriä, mistä varsinaisen merikaapelin osuus on noin 200 kilometriä.

Suomen puolella kaapeli kulkee noin 142 kilometrin matkan Suomen valtion aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Troolausalueilla ja alle 12 metrin syvyydessä merikaapeli on määrätty upotettavaksi meren pohjan alapuolelle. Muualla kaapeli lasketaan vapaasti meren pohjaan. Yhteyden molempiin päihin rakennetaan suuntaaja-asemat. Suomessa uusi yhteys liitetään kantaverkkoon Rauman sähköasemalla. Ruotsissa liittymiskohta maan kantaverkkoon on Tukholman pohjoispuolelle rakennettava Finnbölen suuntaaja-asema.

Fenno-Skanin laajennus on osa miljardin euron yhteispohjoismaista Nordelin investointiohjelmaa ja yksi viidestä uudesta rakennettavasta sähkön siirtoyhteydestä Pohjoismaiden välillä. Hankkeen kustannusarvio on noin 290 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ruotsi myönsi rajajohtoluvan Ruotsin ja Suomen väliselle merikaapelihankkeelle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat