Kokeile kuukausi maksutta

Kuopio aloittaa tarjouspyyntövaiheen kouluhankkeiden toteuttamisesta elinkaarimallilla

Kuopion kaupunki käynnistää tällä viikolla tarjouspyyntöprosessin merkittävästä koulurakennusten elinkaarimallitoteutuksesta. Kuopion kaupungin tilakeskuksen valmistelema hankekokonaisuus käsittää 2 uudisrakennusta ja 3 peruskorjauskohdetta. Investointien kokonaisarvo on noin 35 miljoonaa euroa ja ylläpitokustannusten arvo sopimuskaudella samaa luokkaa.

Kuopion kaupunki käynnistää tällä viikolla tarjouspyyntöprosessin merkittävästä koulurakennusten elinkaarimallitoteutuksesta. Kuopion kaupungin tilakeskuksen valmistelema hankekokonaisuus käsittää 2 uudisrakennusta ja 3 peruskorjauskohdetta. Investointien kokonaisarvo on noin 35 miljoonaa euroa ja ylläpitokustannusten arvo sopimuskaudella samaa luokkaa.

Hankkeeseen sisältyvät peruskorjauskohteet ovat Puijonsarven, Rajalan ja Pohjantien koulut. Rajalan koulun tontille rakennetaan myös uusi päiväkoti ja vanha Puijonlaakson päiväkoti puretaan. Koulujen peruskorjaus ja päiväkodin rakentaminen ajoittuvat vuosille 2011-2013. Lisäksi uuteen Saaristokaupunkiin vuonna 2010 järjestettävien Asuntomessujen välittömään läheisyyteen toteutetaan uudisrakennuksena Keilankannan koulu. Sen tarkoitus on palvella yhtenäiskouluna vuodesta 2011 alkaen.

Tarkoituksena on, että kaupunginvaltuusto pääsee päättämään lopullisesta sopimuksesta vuoden 2009 kevään aikana. Sopimuskausi tulee olemaan noin 25 vuoden mittainen ja sisältää suunnittelun ja rakentamisen lisäksi kiinteistöpalvelut ja kunnossapidon. Varsinaiset käyttäjäpalvelut rajataan sopimuksen ulkopuolelle.

Kuopion ja sen neuvonantajana toimineen Inspira Oy:n valmistelemalla sopimusrakenteella rahoituskustannusten arvioidaan säilyvän edullisina, joten investointeihin ja kiinteistönpitoon yhdistämiseen liittyvien elinkaarihyötyjen sekä riskien hallinnan hyödyt näkyvät edullisempana vaihtoehtona. Rahoittajat ja palvelutuottajat tullaan sitouttamaan hankkeen toteutukseen sopimusrakenteella ja keskinäisillä vakuusjärjestelyillä.

Kuopio kertoo käyttävänsä rakennusten lämmittämiseen ja sähkönhankintaan 6 miljoonaa euroa, joka on 1,8 miljoonaa euroa eli noin 30 prosenttia vähemmän kuin suuret kaupungit käyttävät keskimäärin samansuuruisessa tilakannassa. Laskelma perustuu lämpötilakorjattuihin eli normeerattuihin kulutuslukuihin. Energiatehokkuuden ylläpitäminen ja parantaminen muodostavat merkittävän haasteen elinkaarimallin toteuttajille. Kaupunki ei tilaajana ole valmis hyväksymään energiatehokkuuden heikkenemistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kuopio aloittaa tarjouspyyntövaiheen kouluhankkeiden toteuttamisesta elinkaarimallilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat