Lemminkäinen urakoi teitä Inkoon Degerbyssä
Inkoon Degerbyn taajamassa parannetaan kuluvan kesän aikana Degerbyntien järjestelyjä. Tien länsipuolelle rakennetaan uusi kevyen liikenteen väylä Furuborgintien ja Päivöläntien välille ja Degerbyn siltaa levennetään. Lisäksi maantien rakenne uusitaan kokonaan kirkon kohdalta Päivöläntien liittymään saakka. Samalla uusitaan huonokuntoinen tievalaistus. Rakentaminen alkaa ensi maanantaina (9.6.) ja työt valmistuvat lokakuun 10. päivään mennessä.

Hankkeen rakennuttamisesta vastaavat yhteistyössä Tiehallinnon Uudenmaan tiepiiri ja Inkoon kunta. Kustannukset ovat noin 600 000 euroa, josta kunnan osuus on puolet. Hankkeen pääurakoitsijaksi on valittu Lemminkäinen Infra Oy.
Uusi kevyen liikenteen väylä ja valaistuksen uusiminen parantavat liikenteen turvallisuutta Degerbyn taajamassa. Myös Degerbyntien rakenteellinen kunto paranee tuntuvasti.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen urakoi teitä Inkoon Degerbyssä”