Raspal Oy hakee ammattilaisia Uudenmaan alueelle sekä Tampereelle
Raspal Oy on kasvava ja vakavarainen rakennusliike, joka toteuttaa uudis- ja korjausrakentamista monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin. Olemme mukana rakentamassa mm. kerrostaloja, liike- ja toimitiloja sekä muita vaativia hankkeita yhteistyössä tilaajien ja kumppaneidemme kanssa. Toimintaamme ohjaavat arvot: kumppanuus, laatu ja vastuullisuus – meille on tärkeää, että projektit viedään läpi hallitusti ja sovitusti alusta loppuun.
Laajennamme toimintaamme Uudellamaalla ja vahvistamme samalla organisaatiotamme Pirkanmaalla.
UUSIMAA
Haemme Uudellemaalle vastaavia työnjohtajia, työnjohtajia sekä työmaainsinöörejä eri hankkeisiimme.
Tehtävässäsi toimit osana projektiorganisaatiota ja osallistut työmaan läpivientiin suunnittelusta toteutukseen. Roolista riippuen vastaat työmaan johtamisesta, tuotannon ohjauksesta, aikatauluista, kustannuksista sekä yhteistyöstä tilaajan ja muiden sidosryhmien kanssa. Meillä työmaata johdetaan ennakoivasti ja yhteistyössä – onnistuminen syntyy hyvästä tekemisen meiningistä ja selkeästä vastuunjaosta.
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta (RKM/INS/DI) sekä kokemusta vastaavista tehtävistä. Arvostamme oma-aloitteista työotetta, kykyä ottaa vastuuta ja halua kehittää tekemistä yhdessä muun tiimin kanssa. Tehtävät edellyttävät matkustusvalmiutta Uudenmaan alueella.
TAMPERE
Kustannuslaskija / tarjouslaskija – Tampere
Haemme tarkkaa ja analyyttistä kustannuslaskijaa liittymään kasvavaan tiimiimme Tampereelle.
Kustannuslaskijana vastaat itsenäisesti tai yhdessä muiden laskijoiden kanssa hankkeiden määrälaskennasta, kustannuslaskennasta sekä tarjousvaiheen kokonaisuuden hallinnasta. Roolisi on keskeinen – hyvin tehty laskenta näkyy suoraan hankkeiden kannattavuudessa.
Tehtävässä pääset mm.:
- Laatimaan ennakkotarjouspyyntöjä ja vertailemaan tarjouksia
- Tekemään määrälaskentaa ja kohteiden hinnoittelua
- Osallistumaan hankkeiden valmisteluun yhdessä projektiorganisaation kanssa
- Keskustelemaan kustannuksista tilaajien ja muiden sidosryhmien kanssa
- Ja kyllä – välillä kaivetaan ne viimeisetkin eurot esiin, mutta ei hampaat irvessä.
Odotamme sinulta:
- Rakennusmestarin tai -insinöörin koulutusta
- Kokemusta kustannuslaskennasta
- Hyvää numerotarkkuutta ja analyyttistä otetta
- Sujuvaa IT-osaamista (Admicom Estima / Tocoman plussaa)
- Sujuvaa suomen kieltä, englanti katsotaan eduksi
- Arvostamme myös kykyä nähdä kokonaisuus – pelkkä Excel ei voita urakoita.
Miksi Raspal?
- Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisissa ja mielenkiintoisissa hankkeissa kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa.
- Kilpailukykyisen palkan ja bonukset
- Rennon, mutta tekemiseen keskittyvän ilmapiirin
- Meillä tekeminen perustuu luottamukseen, avoimeen yhteistyöhön ja siihen, että jokainen kantaa vastuunsa. Saat tueksesi osaavan tiimin sekä vakavaraisen yrityksen selkänojan.
”Hyvä tekeminen ei synny sattumalta – tule tekemään se meidän kanssamme”
Kiinnostuitko?
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kanssa osoitteeseen toimisto@raspal.fi. Kirjaathan hakemukseen mitä tehtävää hakusi koskee.
Lisätietoja tehtävistä antaa:
Pääkaupunkiseutu:
Eetu Kauppinen
0504100730
eetu.kauppinen@raspal.fi
Tampere:
Saku Petriläinen
0504317592
saku.petrilainen@raspal.fi
Hae tiimiimme 5.5.2026 mennessä.