Kokeile kuukausi maksutta

Juha Pekka Ojala on Vuoden rialainen 2008

SRV Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala on valittu Vuoden rialaiseksi 2008. RIA:n liittohallitus perustelee valintaa Ojalan vahvalla ammattimaisella otteella rakentamiseen ja projektinjohtoon, jolle on luonteenomaista ajatella asioita ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta etsien lisäarvoa tuovia innovatiivisia ratkaisuja. Lisäksi Ojala on osoittanut vahvaa henkilöstöjohtamisen taitoa ja saanut organisaationsa innostumaan ja sitoutumaan projekteihin.

image

Ojala on ollut vahvasti mukana kehittämässä SRV:n toimintamallia ja toimitilaliiketoimintaa sen nykyisiin puitteisiin. RIA:n perusteluiden mukaan Ojala on erittäin pidetty ja arvostettu ihmisenä, esimiehenä ja työtoverina sekä henkilöstön, asiakkaiden että eri sidosryhmien parissa. Hänen johtamistapansa on suora, reilu, avoin ja kannustava. Hän antaa vastuuta, kuuntelee ja tukee tarvittaessa.

Ojala valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 1988. Hän on ollut RIA:n jäsen vuodesta 1989. Aloitettuaan työt SRV:n palveluksessa vuonna 1997 Ojala eteni siellä nopeasti vastuullisissa tehtävissä. Hänet nimitettiin vuonna 1999 projektinjohtajaksi ja samana vuonna toimitusjohtajaksi. Hänen toimitusjohtajakautensa merkittävin ja suurin projekti on ollut liikekeskus Kamppi Helsingissä.

Palkinto luovutettiin Ojalalle Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n liittokokouksessa Helsingissä 22. marraskuuta.

Vuoden rialainen -palkinnon saaja voi olla henkilö, yritys, tapahtuma, produktio tai RIA-liiton eduksi tehtävä työ. Mikäli saaja on rakennuskohde, käytetään palkinnosta nimitystä ”Vuoden rialainen kohde” ja teosta ”Vuoden rialainen teko”. RIA haluaa osoittaa palkinnolla arvostusta ansiokkaasta toiminnasta. Huomiota kiinnitetään hakijan työkokemukseen, osaamiseen ja tapaan huomioida eri yhteistyötahoja sekä henkilön/yrityksen tapaan hoitaa vaativia projekteja. Perusedellytyksenä on, että saaja edustaa merkittävällä tavalla valtakunnallista tai paikallista ”rialaista” rakentamista. Mikäli saaja on kohde, on edellytyksenä, että kohteen suunnittelijana tai toteuttajana on ollut rialainen.

Palkitsemistoimikuntana on RIA-liiton työvaliokunta. Lopullisen päätöksen valittavasta henkilöstä tekee RIA:n liittohallitus. Vuoden rialainen on valittu vuodesta 2005 lähtien.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Juha Pekka Ojala on Vuoden rialainen 2008”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat