Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki suunnittelee kumppanuuskaavoitusta Kruunuvuorenrantaan

Helsingin kaupunki aikoo järjestää tontinvarauskilpailun Kruunuvuorenrannan rakennuttamiseksi ja kokeilla samalla ensimmäistä kertaa kumppanuuskaavoitusta. Kumppanuuskaavoituksessa rakennuttajat pääsevät mukaan laatimaan asemakaavaa. Tontinvarauskilpailun avulla on tarkoitus löytää 3-6 rakennuttajaa yhteensä kymmenelle kerrostalotontille, joiden rakennusoikeus on noin 50 000 kerrosneliömetriä. Kyseessä on kutsukilpailu. Tonttien rakentaminen ajoittuu vuosille 2011-2015.

Helsingin kaupunki aikoo järjestää tontinvarauskilpailun Kruunuvuorenrannan rakennuttamiseksi ja kokeilla samalla ensimmäistä kertaa kumppanuuskaavoitusta. Kumppanuuskaavoituksessa rakennuttajat pääsevät mukaan laatimaan asemakaavaa. Tontinvarauskilpailun avulla on tarkoitus löytää 3-6 rakennuttajaa yhteensä kymmenelle kerrostalotontille, joiden rakennusoikeus on noin 50 000 kerrosneliömetriä. Kyseessä on kutsukilpailu. Tonttien rakentaminen ajoittuu vuosille 2011-2015.

Alueen kymmenelle tontille tulee asuntoja noin 600. Tontit vuokrataan ja alueelle rakennetaan sekä vuokra- että omistusasuntoja. Kymmenestä tontista kuitenkin vain neljä kuuluu varsinaiseen kilpailualueeseen, jolle kilpailuehdotukset laaditaan. Kilpailu ratkaistaan suunnitelmien laadun perusteella. Ehdotusten pohjana toimii Kruunuvuorenrannan Borgströminmäen alueelle laadittu asemakaavaluonnos.

Kun kilpailu on ratkaistu, tonttien tulevat rakennuttajat pääsevät mukaan kaavan jatkosuunnitteluun. Kaupungin ja rakennuttajan yhteistyö kaavoituksessa nopeuttaa rakentamista, kun kaava-, rakennus- ja infrastruktuurisuunnitelmat voidaan tehdä samanaikaisesti. Toteuttamiskelpoinen asemakaava luo edellytykset korkeatasoiselle asuntorakentamiselle ja viihtyisälle elinympäristölle.

Kutsukilpailuna järjestettävään tontinvarauskilpailuun pyydetään mukaan tiedossa olevat alan yritykset, joiden arvioidaan pystyvän toteuttamaan suunnittelemansa hanke. Mukaan on kuitenkin mahdollista päästä myös myöhemmin kilpailun julkistamisen jälkeen.

Lopullisen päätöksen Kruunuvuorenrannan tontinvarauskilpailusta ja kumppanuuskaavoitushankkeesta tekee kaupunginhallitus. Kilpailuehdotukset tulee jättää Helsingin kaupungin kiinteistövirastoon viimeistään 30. lokakuuta. Kiinteistölautakunta ratkaisee kilpailun ja valitsee rakennuttajat kaikille kymmenelle tontille tammikuussa 2010.

Kumppanuuskaavoitus on rakentamisessa uusi toimintamuoto. Sitä on hyödynnetty aiemmin Espoon Keilaniemessä, Tampereen Vuoreksessa ja Vantaan Leinelässä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Helsinki suunnittelee kumppanuuskaavoitusta Kruunuvuorenrantaan”

  1. Peiteltyä ”totalitarismiako”?
    Normitalkoiden myötä liian vähälle huomiolle jäänyt asemakaavamääräysten ja peiteltyjen lähiympäristön suunnitteluohjeiden vaikutukset rakentamisen kustannuksiin tulevat toivottavasti oikeasti huomioonotettavaksi ”kumppanuuskaavoituksessa”. Tätä voinee jo kyllä etukäteen epäillä. Kyllä Helsingin kaupungin metropolihullutusta täynnä oleva virkamieskoneisto tietää todellisen mielivaltaisen virkamiesvallankäytön, joka kaavoituksen aiheuttaman rakentamisen kalleuden osalta on näytellyt suurinta kalleustekijää asuntomarkkinoilla. Kenen etua palvelee nämä vapaiden markkinoiden keskimääräiset asuntojen hinnat (400t€), jotka pääosin johtuvat kaavoituksen ja Helsingin kaupungin tonttipolitiikan aiheuttamista ylilyönneistä. Rakentajat on ajettu ahdinkoon ja osa konkurssikierteeseen epäkelpojen, pelkästään julkisivuarkkitehtuuria palvelevien kaavojen johdosta.

    Aitoa kumppanuutta on syytä epäillä erittäin voimakkaasti Kruunuvuorenrannan ”kumppannuuskaavoitukseen” liittyen. Eihän Helsingin 10 seuraavan vuoden tonttivaranto (1milj kem2) sisällä muuta kuin vain toinen toistaan kalliimpia alueprojekteja, jossa tuleva asuntokanta on tarkoitettu vain marginaaliasukasryhmille kaavoituksen ja tonttimaan aiheuttamasta tulevan rakentamisen älyttömästä kalleudesta johtuen.
    Todellinen poliittinen tahto on puuttunut Helsingiltä 90-alun laman jälkeen tuottaa tavalliselle palkansaajalle maksukykyyn perustuvaa uudisasuntotuotantoa.
    1980-luvulla se oli isommista suhdannevaihteluista riippumatta asiantuntevan virkamiesjohdon hallinnassa, mutta ei ole ollut enää sen jälkeen.

    Kohtuuhintaisen asuntotuotannon puolesta 25 vuotta taistelleena voin lainata sanomaa, että kohtuuhintainen asuminen on ihmisen perusoikeuksia.

    1. Tervehdys 25 vuota rakennutaneelle!
      Periaatteessa olet oikealla asialla, mutta tietämättömyytesi hieman ihmetyttää. Ei kaupungin projektit ole tarkoitettu vain joillekin eliittiryhmille. 20 % tuotannosta pitäisi olla valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa, 40 % ns. välimuotojen tuotantoa (asumisoikeutta, hitas-asuntoja ja osa-omistusasuntoja) ja 40 % vapaarahoitteista omistus-ja vuokra-asuntotuotantoa. Pääsääntöisesti kaupunki vuokraa tontit (myös Kruunuvuoressa), joten hankintahinnassa eivät ”älyttömät” tontinhinnat ole lainkaan mukana. Eri asia sitten on, että rakennusliikkeet halusivat maksaa tarjouskilpailuissa Eiranrannassa ja Leppäsuolla älyttömiä hintoja. Kaupunki olisi tyytynyt vähempään. Jos kaupunki olisi luovuttanut nämä tontit vakka ilmaiseksi, luuletko, että rakentajat olisivt myyneet asunnot alle markkinahinnan, joka taas muodostuu vanhojen asuntojen markkinoilla. Ei kustannuksilla ja hinnoilla ole kovan rahan markkinoilla juuri mitään tekemistä keskenään. Jos hinnat alkavat laskea, rakentajat lopettavat tuotannon, kunnes hinnat taas nousevat ja katteet saadaan kuntoon. Kaavojen aiheuttamia lisäkustannuksia pitäisi kyllä saada kuriin, ja sihen kumppanuuskaavoituksellakin pyritään. Tervetuloa mukaan hyvillä ehdotuksilla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat