Kokeile kuukausi maksutta

Peab sai koulukeskuksen rakennusurakan Jämsästä

Peab Oy on saanut 8,2 miljoonan euron arvoisen urakan koulukeskuksen rakennushankkeesta Jämsässä. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet. Jämsän koulukeskus on uudisrakennus ja sen kokonaispinta-ala on 6 611 bruttoneliömetriä.

Peab Oy on saanut 8,2 miljoonan euron arvoisen urakan koulukeskuksen rakennushankkeesta Jämsässä. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet. Jämsän koulukeskus on uudisrakennus ja sen kokonaispinta-ala on 6 611 bruttoneliömetriä.

Jämsän koulukeskusurakka on Peabin huhtikuussa avatun Jyväskylän toimipisteen ensimmäinen rakennushanke. Jämsän hankkeen lisäksi yhtiöllä on Jyväskylässä ennakkomarkkinoinnissa yksi 39 asuntoa käsittävä asuntokohde.

”Tässä kovassa ja haasteellisessa kilpailutilanteessa toimintamme on lähtenyt mukavasti käyntiin. Vastaanotto yhteistyökumppaneiden, niin rakennuttajien kuin urakoitsijoiden, osalta on ollut erittäin myönteinen”, Peabin Keski-Suomen alueen toimipisteen vetäjänä toimiva rakennuspäällikkö Tarmo Heinonen sanoo.

”Jyväskylä seutukuntineen on yksi merkittäviä kasvukeskuksia ja yhtiöllemme uusi alue. Uudelle markkina-alueelle tulo vaatii kovaa työtä, aikaa ja onnistumisia. Meillä on kuitenkin alueen hyvin tunteva, osaava ja motivoitunut porukka kasassa”, Peabin toimitusjohtaja Petri Suuperko toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peab sai koulukeskuksen rakennusurakan Jämsästä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat