Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen sai 45 miljoonan euron kaivostunnelitilauksen Ruotsista

Lemminkäinen Sverige AB on saanut ruotsalaiselta rautamalmin jalostaja LKAB:ltä noin 45 miljoonan euron tilauksen työ- ja kaivostunneleiden rakentamisesta yhtiön Kiirunan kaivokseen Ruotsissa. ”Sjömalmen”-projekti käsittää yhteensä yli 21 kilometriä erilaisia lujitettuja tunneleita. Syvimmät tunnelit tehdään 1 365 metrin syvyyteen. Työt aloitetaan helmikuussa 2011 ja urakan arvioidaan valmistuvan vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla.

Lemminkäinen Sverige AB on saanut ruotsalaiselta rautamalmin jalostaja LKAB:ltä noin 45 miljoonan euron tilauksen työ- ja kaivostunneleiden rakentamisesta yhtiön Kiirunan kaivokseen Ruotsissa. "Sjömalmen"-projekti käsittää yhteensä yli 21 kilometriä erilaisia lujitettuja tunneleita. Syvimmät tunnelit tehdään 1 365 metrin syvyyteen. Työt aloitetaan helmikuussa 2011 ja urakan arvioidaan valmistuvan vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla.

”Nyt solmittu sopimus vahvistaa vakiintunutta asemaamme Ruotsin kalliorakentamisen markkinoilla ja erityisesti Pohjois-Ruotsin kaivossektorilla”, toteaa Kari J. Korhonen, kalliorakennustoiminnan Ruotsin maajohtaja Lemminkäisen infrarakentamisen toimialalta.

Lemminkäinen sai ensimmäisen louhintaurakan LKAB:n Kiirunan rautamalmikaivoksesta maaliskuussa 2010. Tämä kahden kilometrin työtunnelien louhintaurakka valmistuu joulukuussa, ja optio seuraavaan, kahden kilometrin urakkaan tilattiin marraskuun alussa. Yhteensä näiden aiempien urakoiden arvo on noin 10 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen sai 45 miljoonan euron kaivostunnelitilauksen Ruotsista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat