Kokeile kuukausi maksutta

Aamulehti: Pirkkala saa uuden kakkosterminaalin vuonna 2012

Tampere-Pirkkalan lentokentän kakkosterminaalin laajentamissuunnitelma on heitetty roskiin, kertoo 30. huhtikuuta ilmestynyt Aamulehti. Asiakasmääriään kasvattaville halpalentoyhtiöille tehdään täysin uusi kakkosterminaali. Uusi terminaali maksaa noin kuusi miljoonaa euroa, kun nykyisen kakkosterminaalin laajentaminen olisi maksanut 3,3 miljoonaa. Halpalentoterminaalin on tarkoitus olla valmis kesällä 2012.

”Nykyinen 30-vuotias kakkosterminaali on tiensä päässä. Se on kehitetty rahtiterminaalista, ja se olisi ollut epäkäytännöllinen”, Finavian lentoasemaliiketoiminnan johtaja Reijo Tasanen  kertoo.

Terminaalista tulee 3 000-neliöinen eli liki kaksi kertaa nykyistä, 1 700-neliöistä, suurempi. Uusi kakkosterminaali on yksikerroksinen, minkä pitäisi tuoda toimintaan tehoa.

Nykyistä kaksikerroksista kakkosterminaalia ei pureta, vaan sitä aletaan käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa, rahtiterminaalina. Nykyinen rahtiterminaali todennäköisesti puretaan ykkös- ja kakkosterminaalien välistä. Ykkösterminaali jää nykyisenlaiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aamulehti: Pirkkala saa uuden kakkosterminaalin vuonna 2012”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat