Kokeile kuukausi maksutta

Tulikivi irtisanoo 51 henkeä ja tarkentaa tulosarviotaan

Tulikivi Oyj on saanut lokakuun lopussa käynnistyneet yt-neuvottelut päätökseen. Neuvottelujen tuloksena yhtiö irtisanoo 51 henkeä. Lisäksi yhtiö voi toteuttaa vuoden 2012 aikana enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia. Samalla Tulikivi on päivittänyt arviotaan koko vuoden 2011 liikevaihdon ja tuloksen osalta.

Tulikivi Oyj on saanut lokakuun lopussa käynnistyneet yt-neuvottelut päätökseen. Neuvottelujen tuloksena yhtiö irtisanoo 51 henkeä. Lisäksi yhtiö voi toteuttaa vuoden 2012 aikana enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia. Samalla Tulikivi on päivittänyt arviotaan koko vuoden 2011 liikevaihdon ja tuloksen osalta.

image

Tulikivi arvioi nyt, että yhtiön koko vuoden 2011 liikevaihdoksi muodostuu noin 58,5 miljoonaa euroa. Lokakuussa yhtiö arvioi, että sen koko vuoden 2011 vertailukelpoinen liikevaihto kasvaa vajaat 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tulikiven vuoden 2010 liikevaihto oli 55,9 miljoonaa euroa.

Samalla Tulikivi kertoo, että nyt toteutettavat henkilöstövähennykset aiheuttavat yhtiölle noin 1,0 miljoonan euron kertaluonteisen kulun, joka rasittaa vuoden 2011 tulosta. Lisäksi kesällä toteutetusta ydinliiketoimintoihin keskittymisestä syntyivät 0,6 miljoonan euron kertaluonteiset erät eli yhteensä yhtiön tulosta rasittavat noin 1,6 miljoonan euron kertaluonteiset kulut.

Nyt Tulikivi arvioi, että näiden kertakulujen johdosta yhtiön kuluvan vuoden operatiivinen liiketulos muodostuu noin 0,4–0,8 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Lokakuussa yhtiö arvioi liiketuloksen kertaluonteiset kulut huomioiden muodostuvan negatiiviseksi ja olevan samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. Viime vuonna yhtiön liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa miinuksella.

Tulikivi uskoo plussatulokseen vuonna 2012

Tulikivi perustelee nyt julkistamiaan henkilöstövähennyksiä sillä, että yhtiön päämarkkina-alueen myyntinäkymät ovat talouskriisin vuoksi haasteelliset. Henkilöstövähennyksillä Tulikivi tavoittelee kannattavuutensa parantamista ja toimintojensa tehostamista.

Henkilöstövähennykset ovat osa vuoden 2011 aikana toteutettua sopeutusprojektia, jolla tavoitellaan 3 miljoonan euron kustannussäästöjä tilikaudelle 2012. Sopeuttamistoimista johtuen yhtiön uskoo saavuttavansa positiivisen liiketuloksen tilikaudella 2012.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tulikivi irtisanoo 51 henkeä ja tarkentaa tulosarviotaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat