Tutkimus: Hajautunut yhdyskuntarakenne nostaa asumisen hintaa
Nykyinen kaupunkialueiden yhdyskuntarakenteiden hajautuva kehityssuunta heikentää taloudellista kehitystä ja kotitalouksien asemaa. Asuntojen hinta- ja vuokrataso on sitä korkeampi koko kaupunkialueella, mitä hajautuneempi yhdyskuntarakenne on. Tästä johtuva asumisen kalleus alentaa reaalituloja kasvukeskuksissa ja heikentää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja estää muuttoliikettä kasvukeskuksiin, arvioi emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen VATT:lle tekemässään tutkimuksessa.
Nykyinen kaupunkialueiden yhdyskuntarakenteiden hajautuva kehityssuunta heikentää taloudellista kehitystä ja kotitalouksien asemaa. Asuntojen hinta- ja vuokrataso on sitä korkeampi koko kaupunkialueella, mitä hajautuneempi yhdyskuntarakenne on. Tästä johtuva asumisen kalleus alentaa reaalituloja kasvukeskuksissa ja heikentää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja estää muuttoliikettä kasvukeskuksiin, arvioi emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen VATT:lle tekemässään tutkimuksessa.
”Suomessa on jäänyt liian vähälle huomiolle tuottavuuskehityksen sekä asunto- ja työmarkkinoiden toimivuuden riippuvuus kaupunkialueiden kasvusta ja niiden maankäytön rakenteista”, Loikkanen sanoo.
Kaupunkialueen väestön ja sen toimialojen suuri koko sekä saman alan yritysten läheisyys, elinkeinorakenteen monipuolisuus ja korkea työpaikka- ja asukastiheys lisäävät suorien ja välillisten vaikutustensa kautta yksityisen sektorin palvelutarjontaa ja tuottavuutta.
”Nämä tekijät parantavat kilpailukykyä, lisäävät työllisyyttä ja edistävät kotitalouksien hyvinvointia.”
Yhdyskuntarakenteiden hajautumisen yhteiskunnalliset kustannukset ovat niin suuria, että maapolitiikka on uudistettava, sillä sen tarjoamia nykyisiäkään keinoja ei käytetä juuri lainkaan. Kaavoituksen uudistamisen ohella sen ja infrastruktuurin rakentamisen resurssipohjaa on vahvistettava esimerkiksi käyttämällä nykyistä laajemmin kehittämiskorvauksia.
”Ne voivat sisältää sekä korvausta infrastruktuurin kustannuksista että leikata yhteiskunnan toimenpiteiden tuloksena syntynyttä arvonnousua”, Loikkanen toteaa. Myös kiinteistöverotus sopii Loikkasen mukaan infrastruktuurihankkeiden rahoitukseen ja sillä voidaan edistää kaupunkialueiden eheytymistä.
Nämä syyt puoltavat paikallisverotuksen painopisteen siirtämistä nykyistä enemmän tuloverotuksesta kiinteistöverotuksen ja erityisesti maapohjan verotuksen suuntaan.
Maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua edistäisivät nykyistä toimivammat ja vakaammat valtion keskus- ja aluehallinnon, maakuntahallinnon sekä kuntien vastuut ja valtasuhteet. Kuntien ja valtion maanomistus ja niiden maanhallintapolitiikka on arvioitava uudelleen. Myös yksityisen ja julkisen sektorin roolit ja yhteistyö kaavoituksessa kaipaa uudistamista. Nykyinstituutiot toteuttavat monessa tapauksessa niiden omienkin tavoitteiden vastaista politiikkaa.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT julkaisee Loikkasen tutkimuksen ”Kaupunkialueiden maankäyttö ja kehitys” verkkosivuillaan keskiviikkona 29. toukokuuta.
Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa
12 vastausta artikkeliin “Tutkimus: Hajautunut yhdyskuntarakenne nostaa asumisen hintaa”
No miten on, onko empiirisesti todennettavissa? Onko Varkaudessa paljon kalliimpaa kuin Kampissa?
Onko KELA:n virkailija Hakaniemessä paljon tuottavampi kuin Kauhajoella?
Syntyykö Kruunuhaassa uutta teollisuutta kuin sieniä sateella?
Voihan emeritius, onhan se tietysti tehorakentamisen intressien mukaista, että pakotetaan maaseudun köyhtyvä väestö lisäveroilla ja palveluiden karsimisella muuttamaan kaupunkien tyhjiin kerrostaloasuntoihin.
Nittähän on pakko rakentaa vaikkei aitoa kysyntää olisikaan. Voitasiinko syntyvillä säästöillä osa porukasta siirttää vapaaehtoisesti suoraan Espanjaan missä sama tauti on jo jyllännyt pitkään ?
”Kaupunkialueen väestön ja sen toimialojen suuri koko sekä saman alan yritysten läheisyys, elinkeinorakenteen monipuolisuus ja korkea työpaikka- ja asukastiheys lisäävät suorien ja välillisten vaikutustensa kautta yksityisen sektorin palvelutarjontaa ja tuottavuutta.”
Näin lienee johonkin rajaan asti. Mutta käytännössä voi olla niinkin, että monella firmalla tosiasiassa lähimmät saman alan firmat ovat eri mantereella. Netti on poistanut suuren osan perinteisestä fyysisen läheisyyden välttämättömyydestä, ja tähän aiemmin liittyneestä tehokkuusedusta. Enää sitä ei monella toimialalla juuri ole.
Ravintola-alalla tehokkuusetuja tulee yhä läheisyydestä, mutta vaikkapa juuri Kelan virkamiehen tuottavuuden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, missä tämä on. Keskeistä on se, onko tällä pääty tietojärjestelmiin.
Mitä asukastiheyden ja tuottavuuden yhteyksiin tulee, sillä on toisinaan yhteys. Vastakkaista tilannetta voi tutkia tarkastelemalla vaikka tarkemmin asukatiheyden ja tuottavuuden yhteyttä Espanjassa ja Kreikassa, joiden kaupunkien asukastiheys on suuri – ja työttömyys tällä hetkellä samoin. Korkea asukastiheys ei ole välttämättä tie onneen. Ei talouden eikä ihmisten onnellisuudenkaan mittareilla.
Kaupunkien koon ja asukastiheyden vaikutus alueen elinvoimaisuuteen on helposti todettavissa, jos vertailukohtina käytetään Berliiniä, New Yorkia, Vancouveria, Lontoota tai Singaporea. Kuvittelisin professoreiden käyneen juuri näissä kaupungeissa hakemassa innoitusta samalla tavalla kuin Pekka Korpinen kävi hakemassa kaupunkisuunnittelun visioita Rooman toreilta.
Mutta jos professorit olisivat viitsineet käydä Kalkutassa, Mexico Cityssä tai missä tahansa Afrikan slummiutuneessa väestöahtaumassa, niin näkökulma monipuolistuisi. Ahtaus ei tee onnelliseksi.
Suomen vahvuutena on väljyys ja puhdas luonto. Tämä metsäläisyys myönteisessä mielessä on syytä säilyttää. Ihmisen kokoinen kaupunki on paras ja demokraattisin kaupunki. Liian isossa kaupungissa kasautuvat myös ongelmat. Tuskin Suomen kilpailukyky ja vetovoima maailmalla paransi yhtään siitä vaikka Helsingin niemelle rakennettaisiin uusi Shanghai. Sekin visio tosin on aivan mahdollinen, jos ilmastonmuutos todella toteutuu ja Suomi jää Euroopan harvaksi viljelykelpoiseksi alueeksi.
On tämä aivan järjetöntä, ettei Helsingissä, joka nielee valtaosan infrainvestoinneista saada edes rakentaa korkeita taloja. Korkeat rakennukset, kun voisi vielä sijoittaa joukkoliikennepysäkkien lähelle. On nostettava keinotekoisesti asuntojen hintoja kaikki voittavat niin kauan kuin raha on halpaa. Kaikki kehäykkösen sisäpuolelle ei saisi enää rakentaa yhtään asuinkerrostaloa, joka on alle 15 kerrosta, johan alkaisi infra tuottamaan ja asunnot halpenevaan. Voisi kiinnostaa hankkeet ulkomaalaisiakin.
Minusta todellisuus on juuri toisin päin: keskittynyt yhdyskuntarakenne nostaa asumisen hintaa.
Samaa mieltä maalaisen kanssa. Keskittynyt yhdyskuntarakenne (ja keskittynyt poliittinen järjestelmä) on mahdollistanut, että Euroopan harvaanasutuimmassa maassa tonttimaasta on tehty luksushintainen niukkuushyödyke. Se on ihan sama kuin Saharassa myytäisiin hiekkaa ja Grönlannissa jäätä kullan kilohinnalla.
Ajatusleikkinä voisi kokeilla sitä, että entä jos koko maassa olisi vapaa rakennusoikeus ja tätä oikeutta voisi rajoittaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja yhtä raskaalla menettelyllä kuin mitä nyt käytetään kaavoitukseen. Tontteja olisi silloin tarjolla yllin kyllin ja tonttien hinta olisi olematon, kun erilaiset välikädet katoaisivat rahastamasta.
Ylimääräisiä kuluja tulisi totta kai infran rakentamisesta, mutta senkin hinta olisi vielä siedettävä nykykäytäntöön verrattuna.
Joku voisi väittää, että kaupunkikuva ja arkkitehtuuri kärsisivät. Jokainen joka on nähnyt kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran kuvat suomalaiskaupunkien monotonisuudesta, ymmärtää että ei se voisi enää nykyistä pahemmaksi mennä. Kun jokaisella olisi vapaus rakentaa juuri niin kuin haluaa, niin silloin vain tilaajan ja arkkitehtien mielikuvitus olisi rajoitteena. Voiko joku väittää keskiaikaisia kaupunkeja ja kyliä arkkitehtuuriltaan ja viihtyisyydeltään nykyistä huonommiksi, vaikka silloin ministeriö, rakennusvalvonta ja Safa eivät olleetkaan valvomassa jokaista nippeliä ja puolueiden ”parhaat” voimat pohtimassa mitä millekin alueelle saa rakentaa.
Kautta aikain suomalaisista lähes 80 % on halunnut asua omakotitalossa. Omakotitaloasumiseen kuuluu monipuolinen piha.
Ihmismielen perusmuokkaajia ovat perhe, työ, yhteisöllisyys, talkoot, pienyhdistystoiminta sekä naapuriapu ja -sopu. Tiedetään, että tällöin ihmiset elävät terveempinä ja useita vuosia pitempään kuin tiiviissä asumisessa. Terveellisyys on taloudellista hyötyä yhteiskunnalle. Pitkä, terve elämä on laatua ihmisille.
Ihmistä lähellä oleva luonto suojelee allergioilta. Monipuolinen puutarha ja sen yhteydessä oleva osin villi kasvusto ennalta ehkäisevät allergioiden puhkeamista.
Joukkoliikenne saadaan toimimaan ekologisesti väljillä pientaloalueilla, kun opetetaan asukkaat kulkemaan – kuntoaan ja terveyttään ammentaen – useampikin kilometri jalan tai polkupyörin vähähintaisen tai maksuttoman joukkoliikenteen ääreen. Toimiva terveellisyysresepti, joka luo terveyttä edullisesti ja huomaamatta.
Kaavoituksen lähtökohtana pitää olla ihminen, hänen viihtymisensä ja terveytensä sekä lasten kasvatuksen omavirikkeiset arvot. Kokonaisuustarkastelussa tiivis rakentaminen tulee kalliiksi. Tosiasiat johtavat väljään kaavoitukseen.
Olisi hienoa saada yksikin empiirinen tulos tämän jargonin tueksi. Hienoja yleistyksiä – ei todennettavissa.
Tätä on taloustiede, joka tunketutuu aloille – joita ei tunne.
LTT Markku T. Hyyppä. Prof. Ilkka Hanski. Prof. Tari Haahtela. Tutkimuksissa löytyy. Googlaamallakin.
http://kulumus.blogspot.fi/2012/05/ehkaiseeko-monimuotoisuus-allergioita.html
ja
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/harrastukset_pidentavat_ikaa
ja paljon muuta.
Olisi hienoa saada yksikin empiirinen tulos tämän jargonin tueksi. Hienoja yleistyksiä – ei todennettavissa.
Tätä on taloustiede, joka tunketutuu aloille – joita ei tunne.