Kokeile kuukausi maksutta

Yhtään tyhjenevää varuskunta-aluetta ei ole saatu vielä kaupaksi

Yhtäkään lähiaikoina Puolustusvoimilta vapautuvaa varuskunta-aluetta ei ole vielä saatu kaupattua uusille omistajille, kertoo valtion toimitiloja hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt. Varuskunnat ovat kuitenkin herättäneet kiinnostusta. Esimerkiksi Kauhavan lentosotakoulusta ja Keuruun varuskunta-alueesta on Senaatti-kiinteistöjen mukaan ollut useita kiinnostuneita. Myös Kotkan Rankista ja Kontiolahdesta keskustellaan.

Keskustelut etenevät yleensä hitaasti. Esimerkiksi Karkialammin varuskunta-alueesta Mikkelissä on Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtajan Heikki Laitakarin mukaan keskusteltu lähes 10 vuotta.

”Kyllä näitä alueita saa kysellä vielä vuosia.”

Laitakarin mukaan alueisiin ei ole osoitettu kiinnostusta Venäjältä tai muualta ulkomailta.
Ongelman muodostaa kokonaisuuksina myytävien alueiden suuri koko.

”Lahden Hennalassa on 80 000 neliötä rakennettua kiinteistövarallisuutta, jolle pitäisi löytää uusi käyttötarkoitus”, Laitakari sanoo.

Esimerkiksi Hallin varuskunta-alue menisi paremmin kaupaksi palasina, arvioi Jämsän seudun kehitysyhtiön toimitusjohtaja Ulla Haggrén.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yhtään tyhjenevää varuskunta-aluetta ei ole saatu vielä kaupaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat