Rakentamisen alamäki kurittaa tuoteteollisuutta

Viime vuosi oli osalle tuoteteollisuudesta varsin hankala talouden epävarmuuden ja rakentamisen volyymien laskun takia. Lähes puolella Rakennuslehden tuoteteollisuuden tulostietokyselyyn vastanneista yrityksistä laski liikevaihto ja yhtä suurella osalla tulos ennen satunnaisia eriä. Miinukselle tulos painui vain harvalla. Rakentamisen alavireisyys värittää yhä selvemmin tuoteteollisuuden yritysten toimintaa, sillä vuonna 2012 liikevaihto ja tulos heikkenivät kolmanneksella vastaajista.

Stora Enson saha Bad St. Leonhardissa, Itävällassa valmistaa CLT-levyjä.

Kuluva vuosi ei näytä valoa tunnelin päässä. Esimerkiksi huhtikuun puolivälissä RT:n Talonrakennusteollisuus ry julkisti Itä-Suomen piirin suhdannebarometrin, jonka mukaan rakennustuoteteollisuus pitää alan tämänvuotista suhdannetilannetta melko heikkona. Syynä on talonrakentamisen supistuminen. Toimintaansa painavimmin vaikuttavina tekijöinä ala näkee kireät aikataulut, töiden vähyyden ja urakkahintojen laskun.

Ankeista ennusteista huolimatta tuoteteollisuus kuuluu rakennusalalla myönteisimmin lähiajan näkymistä ajattelevien joukkoon. Vastaajista 60,6 prosenttia odottaa liikevaihtonsa kasvavan ja 56,1 prosenttia uskoo tulosparannukseen.

Metalliteollisuudessa liikevaihdon ja tuloksen kasvuun luottavat kaikki vastaajat. Betoniteollisuus sen sijaan ajattelee viime vuoden tapaan kaikista pessimistisimmin näkymistä, sillä se odottaa vahvimmin liikevaihdon ja tuloksen laskua.

Betoniluoma luottaa useaan tukijalkaan

Teuvalainen betonielementtitoimittaja Betoniluoma paransi viime vuonna liikevaihtoaan 10,3 prosentilla 8,1 miljoonaan euroon. Liiketuloskin kohentui hieman. Varatoimitusjohtaja Mikko Torvela kuvaa vuoden sujuneen markkinatilanteeseen nähden hyvin.

”Meillä oli täystyöllisyys koko viime vuoden, ja se on jatkunut talvenkin. Myös tälle keväälle ja kesälle on tilauksia, mutta ensi syksyllä näyttäisi kapasiteettia olevan vapaana. Mahdollisesti muutama iso kohde on kuitenkin käynnistymässä.”

Betoniluoman viimevuotinen liikevaihdon kasvu kertyi Torvelan mukaan asuntorakentamisesta. Lisäksi yritys on tuonut markkinoille aiempaa pidemmälle jalostettuja tuotteita ja palveluita. ”Poistamme esimerkiksi sementtiliiman valmiiksi elementeistä tai asennamme ikkunan elementtiin valmiiksi. En tiedä, onko tällaisten palveluiden tarjoaminen koko alalle tulevaisuuden suunta, mutta meille se ainakin on.”

Tänä vuonna Betoniluoma aikoo jatkaa liiketoiminnan kehittämistä ”järkevällä tasolla”. Torvela nimeää yrityksen kilpailueduksi sen, että sillä on monia tukijalkoja: asunnot, maatalous, teollisuus. Toimitilahankkeita ja julkisen puolen projekteja ei sen sijaan ole vähään aikaan näkynyt tarjouslaskennassa.

SPU uskoo kasvuun kuluvana vuonna

Eristevalmistaja SPU:n myynti on kasvanut viimeisen viiden vuoden ajan 25 prosenttia joka vuosi. Viime vuosikin sujui toimitusjohtaja Ilkka Pohjoismäen mukaan hyvin, sillä liikevaihto kasvoi 20 prosenttia. Yrityksen tulos ennen satunnaiseriä oli 1,4 miljoonaa euroa, mikä on 6,9 prosenttia liikevaihdosta.

Pohjoismäen mukaan tämän vuoden alku on sujunut SPU:lta erittäin vilkkaasti. Yritys odottaakin kuluvalta vuodelta voimakasta kasvua ja aikoo napata lisää markkinaosuutta. ”Orgaaninen kasvu tuli ja tulee energiatehokkaasta uudisrakentamisesta. Korjausrakentaminen on meille tärkeä tukijalka, mutta sitä se on ollut aina.”

Talouden matalasuhdanteella ja volyymin laskulla on Pohjoismäen mukaan ollut taannuttava vaikutus rakennusalan kehitykseen. Taantuma on aiheuttanut sen, että varsinkaan rakennusliikkeet eivät uskalla kehittää toimintojaan energiatehokkaammiksi. Tuoteteollisuudella olisi tarjota energiatehokkaita ratkaisuja valmiina, mutta rakentajat eivät halua niitä hyödyntää.

Pekkaniska jatkoi kannattavimpien kärjessä

Tuoteteollisuus ei voi ylpeillä kannattavuudellaan, sillä kyselyyn vastanneiden liikevoittoprosentin mediaani oli viime vuonna 5,4 prosenttia. Se laski hitusen toissa vuodesta.

Useassa yrityksessä jouduttiinkin käymään läpi yt-neuvotteluita, ja jotkut joutuivat jopa laittamaan lapun luukulle: esimerkiksi ikkuna- ja ovivalmistaja Fenestra hakeutui heti kuluvan vuoden aluksi konkurssiin.

Kannattavimpien yritysten kärkisijan valloitti tuttu nimi: konevuokraaja Pekkaniska. Sen liikevoittoprosentti kipusi 23,5:een prosentin. Finnsementti ja YBT hipoivat 20:tä prosenttia, joten liiketoiminta on jo todella kannattavaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen alamäki kurittaa tuoteteollisuutta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi