Kokeile kuukausi maksutta

Guggenheimista kaksivaiheinen arkkitehtikilpailu

Guggenheim-säätiö järjestää yhdessä Helsingin kaupungin, Suomen valtion ja Suomen arkkitehtiliitto Safan kanssa kaksivaiheisen arkkitehtikilpailun Helsinkiin ehdottamastaan Guggenheim-museosta. Kilpailua ei käydä Safan säännöillä.

Guggenheim-säätiö järjestää yhdessä Helsingin kaupungin, Suomen valtion ja Suomen arkkitehtiliitto Safan kanssa kaksivaiheisen arkkitehtikilpailun Helsinkiin ehdottamastaan Guggenheim-museosta. Kilpailua ei käydä Safan säännöillä.

Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 10. syyskuuta tänä vuonna. Tuomaristo valitsee siihen jätetyistä ehdotuksista kuusi finalistia. Kilpailun toinen vaihe käynnistyy marraskuussa. Toinen vaihe päättyy maaliskuussa 2015. Guggenheim säätiö julkistaa kilpailun voittajan kesäkuussa 2015.

Kilpailun 11-jäsenisen tuomariston puheenjohtaja on Columbian yliopiston professori Mark Wigley. Tuomaristossa edustavat suomalaista arkkitehtikuntaa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkö Mikko Aho, Oopeeaan osakas Anssi Lassila ja professori Rainer Mahlamäki.

Tuomaristo painottaa valinnoissaan ehdotusten arkkitehtuuria, suhdetta museotonttiin ja kaupunkikuvaan, käytettävyyttä, kestävyyttä ja toteuttamiskelpoisuutta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Guggenheimista kaksivaiheinen arkkitehtikilpailu”

  1. Kilpailussa on yllättävän huonot palkinnot. Kilpailun järjestäminen maksaa 2,2 miljoonaa euroa, mutta palkintoihin on varattu vain 100 000 euroa voittajalle ja 5 muulle finalistille 55 000 euroa, eli yhteensä vain 375 000 euroa.

    Kansainväliset huippusuunnittelutoimistot eivät oletettavasti noilla palkinnoilla kilpailemaan lähde. Osallistumisesta ei makseta tässä kilpailussa palkkiota, toisin kuin Guggenheim-kilpailuissa on aiemmin ollut tapana, ja finalistien palkinnotkin ovat yllättävän pieniä, eikä voittajankaan palkinto ole kovin kummoinen kaksikierroksisen ja vuoden mittaisen kilpailun palkinnoksi. Jos ehdotuksia tulisi vaikkapa 500, ja näistä 6 saa rahaa, tällöin 494 saa kilpailusta itselleen vain ehdotusten tekemisestä aiheutuvat kulut. Finalistien 55 000 euron palkkio menee toisen kierroksen ehdotuksen tekemiseen. Tuolla summalla saa ostettua kohtuullisella 3000-4000 euron kuukausipalkalla olevan perussuunnittelijatiimin suunnittelutyötä ehkä puolen henkilötyövuoden edestä muutkin kuin palkkakulut huomioiden. Käytännössä tuossa odotetaan ensimmäisen kierroksen osalta ilmaistyötä, ja toisen kierroksen palkkio kattaa ehkä kulut länsimaisella kustannusrakenteella, kunhan kyse ei ole huipputason toimistosta huipputason palkoilla. Isompia palkintoja kyllä itse oletin olevan tulossa sen pohjalta, että kilpailun järjestämistä varten on kerätty rahaa niin huomattava summa.

    Jo pelkästään Svenska Kulturfonden rahoitus kilpailun järjestämiseen oli 350 000 euroa. Mihin kilpailun järjestämiseen kerätyistä rahoista menee viisi kuudesosaa, eli jäljelle jäävä 1,825 miljoonaa euroa?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat