Kokeile kuukausi maksutta

Miikka Routama Pohjola Rakennus Hämeen toimitusjohtajaksi

Rakennustekniikan diplomi-insinööri Miikka Routama (37) on nimitetty Pohjola Rakennus Oy:n Tampereen ja Hämeenlinnan alueelle perustettavan tytäryhtiön Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Hänet on nimitetty tehtäväänsä 1.10.2014 alkaen.

Rakennustekniikan diplomi-insinööri Miikka Routama (37) on nimitetty Pohjola Rakennus Oy:n Tampereen ja Hämeenlinnan alueelle perustettavan tytäryhtiön Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Hänet on nimitetty tehtäväänsä 1.10.2014 alkaen.

Miikka Routama nimityskuvaRoutamalla on vahva työkokemus asuntorakentamisesta ja varsinkin niihin liittyvistä hankekehitystehtävistä. Hän siirtyy Pohjola Rakennukseen Peab Oy:ltä, jossa työskenteli lähes kolme vuotta Pirkanmaan talousalueen yksikönjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa yli kymmenen vuotta Skanskalla, näistä viimeiset neljä vuotta Skanska Kotien Pirkanmaan alueen johtajana, jossa hän vastasi asuntoprojekteista ja niiden kehittämisestä.

”Asuntokohteet ja hankekehittäminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kiinnostuin Pohjola Rakennuksesta siksi, että heillä on vahvaa liiketoimintaosaamista ja -kokemusta nimenomaan omaan asuntotuotantoon liittyen. Kiinnostukseeni vaikutti myös pienosakkuus lähellä perheyrityksen päätöksentekoa Tampereelta kotoisin olevan ja paikallisesti tunnetun konsernin tytäryhtiössä”, Routama kertoo.

Pohjola Rakennuksen toimitusjohtajan Juha Metsälän mukaan tehtävään oli paljon kovan luokan hakijoita. Miikka Routaman vahvuuksiksi Metsälä listaa tämän yrittäjähenkisyyden, markkinointi- ja myyntiosaamisen, kokemuksen henkilöstöjohtamisesta, rakentamistalouden tuntemuksen sekä sosiaaliset taidot.

”Näissä Miikka on aivan omaa luokkaansa – joskin kokonaisuus ratkaisi. Lisäarvoa Miikan valinnalle toi hänen kokemuksensa kahdesta eri konsernista tilanteessa, jossa olemme rakentamassa Pohjolasta isompaa konsernia”, Metsälä summaa.

”Pohjola Rakennus Oy Hämeen tavoitteena on vahvistaa asemiaan yhtenä johtavista asuntotuottajista markkina-alueellamme. Tavoitteemme on vahvistaa yhteistyöverkostoamme tarjoamalla hyviä asunto- ja toimitilarakentamisen mahdollisuuksia kumppaneillemme. Laaja-alainen urakointi on yksi tärkeimmistä liiketoiminta-alueistamme”, Routama ja Metsälä avaavat Pohjola Rakennuksen Hämeen suunnitelmia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Miikka Routama Pohjola Rakennus Hämeen toimitusjohtajaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat