Kokeile kuukausi maksutta

Yrityksillä kiire, vaikka verottaja antoi hieman pelivaraa

Heinäkuun alussa voimaan tulevaa työntekijä- ja urakkatietojen sähköistä ilmoitusvelvollisuutta voi hyvällä syyllä kutsua kautta aikain suurimmaksi byrokraattiseksi muutokseksi rakennusalalla. Monissa yrityksissä uuden lainsäädännön edellyttämät järjestelmät ovat edelleen retuperällä. Verottaja onkin ilmoittanut hyväksyvänsä alkuvaiheessa myös puutteelliset ilmoitukset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevaa työntekijä- ja urakkatietojen sähköistä ilmoitusvelvollisuutta voi hyvällä syyllä kutsua kautta aikain suurimmaksi byrokraattiseksi muutokseksi rakennusalalla. Monissa yrityksissä uuden lainsäädännön edellyttämät järjestelmät ovat edelleen retuperällä. Verottaja onkin ilmoittanut hyväksyvänsä alkuvaiheessa myös puutteelliset ilmoitukset.

Verottajan antamasta pelivarasta huolimatta järjestelmien toteuttamisessa on kiire, sillä tietojen kerääminen on aloitettava heinäkuun alussa ja ilmoitukset on annettava ensimmäisen kerran viimeistään 5.9.2014. Ensi vuoden alusta verottaja vaatii jo täsmällistä raportointia.

Suomen Tilaajavastuun toimitusjohtaja Lars Albäckin mukaan isoissa yrityksissä asiat ovat kunnossa ja keskisuurissakin on ainakin kuultu veromuutoksesta. Monessa pienessä yrityksessä asiat ovat vielä hoitamatta.

”Nyt on viimeinen aika herätä. Ei onnistu, jos luulee, että asioita voi ihmetellä kesälomien jälkeen”, hän sanoo.

Albäck neuvoo ottamaan yhteyttä oman yrityksen taloushallintoon tai järjestelmätoimittajaan ja tarkistamaan, mahdollistavatko nykyiset järjestelmät ilmoitusvelvollisuuden toteuttamisen.

Sähköinen kulunvalvonta on tietojen keräämisen kannalta lähes välttämätön. Siihen on tarjolla myös kevyitä mobiiliratkaisuja, jotka soveltuvat esimerkiksi korjaus- ja infratyömaille.

Yritysten alkuvaiheen ongelma on Albäckin mukaan se, ettei raportoitavia tietoja löydy yhdestä paikasta. Tyypillisesti tietoja on kerätty tavarantoimittajakohtaisesti, mutta verottaja edellyttää työmaakohtaisesti kohdistettuja tietoja. Urakkatiedot on ilmoitettava koko urakkaketjusta.

Ala pyysi huojennusta

Rakennusalan eri toimialojen edustajista koostuva ohjausryhmä on ollut kehittelemässä ja koostamassa alan palautetta uudesta ilmoitusvelvollisuudesta.

Verottaja päättikin lieventää suhtautumistaan alkuvaiheen ilmoituspuutteisiin sen jälkeen, kun ohjausryhmä pyysi siltä huojennusta. Albäckin mukaan ryhmän kanta oli se, että alkuvaiheen helpotusten kautta päästäisiin parempaan lopputulokseen.

Kaikki tiedot on kuitenkin annettava lainsäädännön ja ohjeiden mukaisesti viimeistään vuoden 2015 alusta lukien.

”Tärkeintä on nyt, että mahdollisimman moni aloittaa tietojen keräämisen, edes puutteellisena. Ilmoittamisen siirtäminen eteenpäin ei käytännössä ole enää mahdollista, sillä 5.9.2014 jälkeen tietojen kokonaan antamatta jättämisestä voi seurata laiminlyöntimaksu”, ylitarkastaja Sari Wulff toteaa verohallinnon tiedotteessa.

Albäckin arvion mukaan jotkut epämääräiset yritykset lopettavat toimintansa ilmoitusvelvollisuuden takia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yrityksillä kiire, vaikka verottaja antoi hieman pelivaraa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat