Murole etsii suomalaisuutta Milanon Triennalessa ja Venetsian Biennalessa, kahdessa merkittävässä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun näyttelyssä. Hänen blogistaan 21.10 2014 voimme lukea, kuinka näkymättömissä suomalaiset arkkitehdit ovat.
”Että olemme näkymättömiä, se on totta”, Murole sanoo analysoituaan Venetsian ja Milanon näyttelyt.
Suomi ei ole koskaan päässyt loppukilpailuun
Murole esittää blogissaan Hennu Kjisikin tekemän Mies van der Rohe -palkittujen listan, jolla Suomi on häntäpäässä Ruotsin, Viron ja Romanian kanssa. Lista on saanut arkkitehtilehden päätoimittajan Jorma Mukalan, Rakennustaiteen museon Julia Kausteen, JKMM:n Samuli Miettisen ja Aalto-yliopiston professori Trev Harrisin kommentoimaan.
Kilpailun järjestämisestä vastaa espanjalainen Fundació Mies van der Rohe, joka sijaitsee Barcelonassa. Se osin selittää espanjalaisten ylivoimaa.
Palkintoa on jaettu vuodesta 1988 alkaen. Suomalaisia rakennuksia tai arkkitehteja ei ole palkittu kilpailussa, mutta suositeltujen kohteiden listalla on ollut yhteensä 5 suomalaista rakennusta.
Kilpailun yli 20-vuotisen historian aikana Suomi ei ole päässyt koskaan loppukilpailuun.
Ainoa saavutus: Lassilan kaksi kirkkoa
Suomalaisen arkkitehtuurin veturi maailmalla on yhä Alvar Aalto (1898–1976). Nykyarkkitehtuuri sen sijaan näyttää istuvan huonosti kansainvälisiin muotivirtauksiin.
”Suomessa tehdään edelleen aika tiukkaa modernin perinteen mukaista arkkitehtuuria”, Mukala kertoi.
Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa
6 vastausta artikkeliin “Suomi on jämähtänyt jumbosijoille nykyarkkitehtuurin rankingissä”
Enää ei kannata ihmetellä kovaan ääneen, jos virolaiset voittavat Suomessa suunnittelukilpailun. Voipi tulla vaikka parempaa.
Ennen suomalainen arkkitehtuuriosaaminen kelpasi hyvin ainakin Venäjälle, mutta taitavatpa sielläkin nykyisin turvautua maailman tähtinimiin, jotka tulevat samoista maista kuin jo tsaarien aikana.
Suomalainen minimalisimi ei vaan yksinkertaisesti myy. Se on vähän sama kuin jos yrittäisi myydä 2000-luvun asiakkaalle 1950-luvun volkkaria. Hyvä aikanaan, mutta nyt kaivataan jotain uutta ja parempaa.
Toivotaan, että tämä ”selvitys” lopettaa liiallisen ”itsetyytyväisyyden” ja aiheuttaa muutoksen. Muuten käy kuten Nokian kännyköiden suunnittelijoille, jotka jäivät ihmettelemään, miksi ”maailman paras” ei kelpaa, onko vika asiakkaissa.
Volkkari-vertaus on osin huono! Tiedän henkilön, joka on aina vaikeuksissa huoltoasemilla 1950-luvun kuplavolkkarinsa kanssa. Ostajahalukkaat häiritsevät häntä…. Siis kaikki vanha, vaikkapa Etu-Töölön miljööt eivät ole kaikkien mielestä huonoja.
Pointtini oli, että vanha volkkari oli hieno, ja varmaan joku edelleen haluaisi sellaisen, mutta isot markkinat ovat ihan muualla. Rakennuksissakin ratkaisut vanhenevat, niin myös arkkitehtuurissa. Tosin sijainti ratkaisee niin paljon, että Töölössä ei vaadita lasitettuja parvekkeita tai hulppeita kylpyhuoneita. Ne asunnot menevät kaupaksi ilmankin niitä.
Hesarin tänään esittelemät Guggenheim-kilpailun ehdotukset kertovat ainakin sen, että kyllä tuossa vanhassa arkkitehtuurityylissämme oli paljon hyvääkin. Ei se ainakaan tuollaisia ehdotuksia olisi tuottanut.
Suomen arkkitehtikouluissa ei opeteta arkkitehtuurin teoriaa. Siellä opetetaan jatkamaan 50 vuotta sitten kuollutta modernistista tyylisuuntausta. Ei sillä tavalla mitään uutta tai ajatuksia herättävää synny. Pahinta on, että näitä modernismin jälkilämmittäjiä kanonisoidaan edelleen (Heikkinen&Komonen, Helin, Siitonen, Siikala jne).
Olemme siis arkkitehtuurissa vielä huonompia kuin futiksessa. Espanjalle tulee turpiin 70-2 eikä sitä todellakaan selitetä tuomareilla tai kotikenttäedulla.
Futiksessa tuollaiset luvut tietäisivät potkua valmentajalle ja liiton johdolle. Pelaajistossa tehtäisiin melkoinen nuorennusleikkaus. Samalla alkaisi armoton likapyykin pesu. Puhuttaisiin siitä, onko pelityylimme ja valmennusoppimme vanhentuneet ja pystymmekö kilpailemaan nuorisotasolla parhaasta pelaaja-aineksesta. Kohta alkaisi myös keskustelu siitä, tarvisimmeko ulkomaalaisen päävalmentajan tuomaan muutosta.
Arkkitehtuurissa tietenkään ei mitään tuollaista tapahdu. Sehän on vain arkkitehtuuria. Ei siis mitään tärkeää tai elämään suurempaa toisin kuin jalkapallo.
Mielenkiintoista on, että arkkitehtuurin ranking-lista on lähes sama kuin futiksessa. On Espanjaa, Saksaa, Hollantia. Ei kai ne vaan suhtaudu arkkitehtuuriin yhtä vakavasti kuin futikseen, ja yhtä kilpailuhenkisesti?
Liikennesuunnittelun guru Pentti Murole jatkaa käynnistämänsä keskustelua omassa blogissaan http://penttimurole.blogspot.fi
”Menneisyyden majakoita laskeutuvassa sumussa?
Mitalisatoa urheilussa
Suomalaisten näkymättömyys kansainvälisen arkkitehtuurin kentällä on kirvoittanut puheenvuoroja. Se on hauskaa, että puhutaan ja kirjoitetaan. Erityisesti vertailut jalkapallosaavutuksiin ovat nousseet keskeiseksi aiheeksi.
Joku on laskenut, ettei Suomen kuuluisikaan näkyä kansainvälisen arkkitehtuurin tilastoissa meidän vähäisen asukaslukumme johdosta. Kukaan ei kuitenkaan vielä ole tutkinut suomalaisten olympiamitalien määrää suhteessa asukaslukuun ja verrattuna muihin maihin, eikä palkittujen suomalaisten muotoilijoiden esiintymistiheyttä Milanossa tai Venetsiassa.
Saanen siis muistuttaa että Suomen sankariurheilijat ja sankarisuunnittelijat ovat olleet kyllä aiemmin esillä, vai mitä sanotte seuraavana olevista parista tilastosta? Kuulin jo vastaväitteen – ei pidä paikkaansa, huono tilasto: kaikenlaisiin kisoihin osallistuneiden kansojen määrä oli aiemmin huomattavan vähäinen. Vastaus: en ole nyt tekemässä tieteellistä ja vertailukelpoista antropologista tutkimusta – kunhan lasken mitaleita…”
Blogissa on lista suomalaisten menestyksestä. Paavo Nurmi loistaa, kuten Alvar Aalto arkkitehtuurissa, mutta urheilussa menestys jatkui vuosikymmeniä Nurmen jälkeenkin.