Tampereen teknillisen yliopiston talonrakennustekniikan professori Ralf Lindberg siirtyi alkuvuodesta eläkkeelle ennenaikaisesti. Syitä äkkilähtöön oli useita, joista yksi oli vuonna vuonna 2010 tapahtunut yliopistolain muutos, joka vaikeutti työntekoa.
Lain yksi tarkoitus oli helpottaa tutkimus- ja opetusresurssien kohdentamista ja yliopistojen profiloitumista vahvuuksiensa mukaan. Rakennusalan kannalta lopputulos ei ole Lindbergin mielestä ollut hyvä.
”Muutoksen yhteydessä toimiva matriisiorganisaatio korvattiin johtamisjärjestelmällä, jossa kaikki mukanaolijat ovat ylimmän johdon hyväksymiä”, hän toteaa.
Tieteellisyys ylikorostuu opetuksen kustannuksella
Lindbergin mielestä rakennusalan diplomi-insinööritutkinto on ja sen pitääkin olla myös ammattitutkinto. Tutkijaksikin aikovan on hyvä hallita laajasti rakentamisen perusasiat.
”Kansainvälisyys ja tieteellisten artikkeleiden julkaiseminen painottuu nyt liikaa yliopistomaailmassa. Valtion määrärahoista osa jaetaan loppututkinnoista ja tieteellisistä artikkeleista rakennettujen tulosmittareiden mukaan. Tässä kehityskulussa unohtuvat niin käytäntö kuin opiskelijatkin.”
Lindberg ymmärtää kehityssuunnan heijastelevan digitaalisen maailman vallankumousta. Kuvitellaan, että kaikilla aloilla pitää saada aikaan yhtä järisyttävää.
Rehtori määrää liiaksi rahavirroista
Rakennusalan normi- ja osaamisvaatimukset kasvavat. Rakennettavat kokonaisuudet ovat entistä isompia ja laajempia. Taustalla on eurooppalainen kehitys, ja EU:sta tulevat normimuutokset. Suomen ilmasto ja rakentamisen kulttuurisidonnaisuus antavat oman lisänsä.
”Valtava tiedon tulva on haaste opetukselle. Epäoleellisen joukosta on osattava poimia oleelliset asiat”, Ralf Lindberg toteaa.
Hänen mukaansa rakentamisen yliopistotasoisen opetuksen vaikeutumisen alku ajoittuu 1990-luvun lamaan. Suomi nähtiin valmiiksi rakennettuna. Siitä pääteltiin, että koko rakentaminen on auringonlaskun ala. Oulussa rakennusalan DI-koulutus päätettiin lopettaa osin RIL:n myötävaikutuksella, jotta tilaa saataisiin Nokian tarvitsemalle insinöörikoulutukselle. Nyt moni näistä muuntokouluttautuu sitten rakennuspuolelle.
Samanaikaisesti yliopistojen rehtoreiden valta määrätä rahavirroista kasvoi, eikä yliopiston johdon antama raha riittänyt enää opetukseen. Budjettivajetta paikattiin projektitoiminnalla. Siitä saadut tulot eivät menneet tieteenalan kehittämiseen vaan opetuksen hoitamiseen.
”Jotakin tuloista saatiin siirrettyä seuraavalle vuodelle, mutta nykyään ei sekään enää ole mahdollista”.
Talotekniikan professorit irtisanottiin
Syksyllä 2014 TTY:ltä irtisanottiin kaksi talotekniikka-alan professoria (Hannu Ahlstedt ja Timo Kalema), joista toinen vastasi jäähdytys- ja toinen energiatekniikasta. Talotekniikan opiskelu pääainetasolla ei enää ole mahdollista.
Lindberg pitää tilannetta hämmentävänä, koska energiansäästö- ja sisäilmavaatimusten takia nimenomaan talotekniikan merkitys rakennusprosessissa on kasvanut.
”Hämmentävää on ylipäätään sekin, että rakennusalan professoreiden lukumäärä suhteessa toimialan merkitykseen ja bruttokansantuotteeseen on pieni.”
Hyötyykö teollisuuus ulkomaisista professoreista?
Aalto-yliopisto panostaa kansainvälisyyteen ja ulkomaalaisiin professoreihin. Geotekniikkaa ja betonitekniikka opettavat puolalaiset professorit, rakennusfysiikkaa kiinalainen, BIM-mallinnusta intialainen. Uudeksi talotekniikan professoriksi on valittu kiinalainen ja puurakentamisen professoriksi italialainen Massimo Fragiacomo, jota kukaan haastattelemamme puurakentamisen asiantuntija ei tunnusta tuntevansa.
Rahoitus puurakentamisen professuuriin tulee Kouvolan kaupungilta, Metsäsäätiöltä ja MTK:n säätiöltä, jotka haluaisivat kannustaa suomalaisen puuteollisuuden kehittämistä.
Ulkomaisten professorien kohdalla on jo huomattu, että heidän yhteyksensä suomalaiseen teollisuuteen on ohut, mikä näkyy tutkimusyhteistyön vähäisyytenä. Huhut kertovat, että professoreille on pitänyt ajan kuluttamiseksi järjestää kaikenlaisia toimikuntapaikkoja huvitoimikunnasta lähtien.
Leikkaussalin tutkijasta rakentamistalouden professori?
Aallossa rakentamistalouteen oli tulossa Kiiraksen ja Kankaisen jättämälle paikalle ulkomainen professori, puolalaistaustainen amerikkalainen. Hän kuitenkin perui tulonsa.
Rakennusalan suosikkeja paikan täyttäjiksi olivat professuuria nyt väliaikaisesti hoitava Arto Saari ja ehkä vielä vahvemmin Englannissa professuuria hoitava Lauri Koskela. Paikkaa ollaan kuitenkin tarjoamassa alan ulkopuolisille. Lokakuun 9. päivä näyteluentonsa antavat tuotantotaloudesta valmistuneet Antti Peltokorpi sekä Pauli Alin.
Peltokorpi hallinnoi kansallisten ja kansainvälisten tutkimushankkeiden portfoliota terveydenhuollon palveluiden aihealueella. Hänen väitöskirjansa käsitteli leikkaustoiminnan strategista ja operatiivista johtamista (leikkaustoiminnalle ei tässä ymmäretä yritysten sopeutustoimia, mikä voisi olla lähempänä rakentamistalouden professorin opetuspiiriä).
Alin puolestaan on perehtynyt 3D-maailmaan ja digitaalisuuteen.
http://simlab.aalto.fi/en/contact/staff/paulialin/
http://hema.aalto.fi/fi/henkilokunta/antti_peltokorpi/
Teollisuudet tohtori eri linjoilla keskenään
Rakennuslehti kysyi syksyllä teollisuudessa toimivien rakennusalan tohtoreilta yhteistä näkemystä Aallon linjauksiin, mutta sellaista he eivät saaneet aikaan, koska mielipiteet jakautuivat voimakkaasti kahtia. Tämäkin on tavallaan merkittävä viesti alalle eli asia ei ole ollenkaan mustavalkoinen: tieteellisyys ja kansainvälisyys vastaan käytännöllisyys ja kotimaisuus. Molemmille on puoltajansa ja hyvät perustelut.
Toisaalta Tampereella teollisuuden tohtorit ovat Rakennusteollisuus RT:stä siirtyneen Jukka Pekkasen johdolla nostamassa tutkimuksen profiilia. Sille halutaan kuitenkin selvä hyötynäkökulma jottei käy kuten nyt VTT:n ja yliopistojen tutkimusesityksille, jotka ovat niin tutkijalähtöisiä, että teollisuuden on alan tohtoreiden mukaan ollut vaikea nähdä niissä mitään konkreettisia hyötyjä itselleen. Viiden vuoden korkealentoisten RYM-tutkimusten sijaan yrityksiä voi kiinnostaa jopa muutaman kymppitonnin tutkimusprojektit, sanoo yksi teollisuuden tohtoreista.
Kritiikkiä alan tohtoreilta tulee myös Tekesille, joka on toistuvasti hylännyt rakennusalan isot RYM-tutkimushakemukset, mistä varsinkin infra-alan väitetään kärsivän erityisesti. RYM on monella tavalla tulossa tiensä päähän, sillä siitä ei ole ollut johtamaan rakennusalan tutkimustoimintaa sillä tavalla kuin alun perin odotettiin.
Muuta rahaa Tekesiltä on toki tullut yrityksille, mutta kun Tekes ennen piti tarkoin huolta tutkimusten sisällöstä ja nimitti sisältään jopa henkilön mukaan tutkimusprojektiin, niin nyt Tekesiä väitetään kiinnostavan vain se, että hakupaperit ovat moitteettomat ja kaikki laskut tarkistettu. Se mitä tutkimusta on saatu aikaan, ei kiinnosta ketään, väittää yksi urakoinnissa toimiva tohtori. Osa yrityksistä jopa maksattaa härkisti Tekesillä perustoimintansa kuluja.
VTT karsii rakennusalan tutkimusta
VTT on ehkä tutkimusyhteisöistä kaikkein pahimmassa jamassa, sillä Ely-keskusten ohella sen on yksi kovimmista valtion säästötalkoiden kärsijöistä. Molemmissa tullaan irtisanomaan lähiaikoina iso määrä rakennusalan diplomi-insinöörejä.
VTT:n johto ei ole kertonut mihin leikkaukset kohdistuvat, mutta jotain voi päätellä siitä, että rakennus- ja kiinteistöpuoli on kerännyt vähiten yritysrahoitusta. Pääjohtaja Erkki Leppävuori ei ole rakentamistaustastaan huolimatta juurikaan osoittanut ymmärtämystä rakennusalan tutkimustarpeita kohtaan.
Tampereella vahvat teollisuusperinteet
Tampereella teollisuusyhteistyötä on aina pidetty tärkeänä. Lindberg ei väheksy Aallon kansainvälisyyttä ja hän uskoo ulkomaisten professoreiden olevan päteviä. Hän kuitenkin muistuttaa, että rakentaminen on enimmäkseen kulttuurisidonnaista kotimarkkinatoimintaa ja että yliopistoilla opiskelijoiden kuuluu olla ykkössijalla.
”Verovaroin yliopistolta koulutettu diplomi-insinööri on työelämässä mukana 40 vuotta, joten hänen merkityksensä yhteiskunnalle on suuri. Kaikkien ei tarvitse olla kansainvälisiä huippuja. Riittää, että tekevät hyvää työtä. Tiede ja opetus on saatava hyödyttämään omaa yhteiskuntaamme.”
Erikoistuminen liian aikaisin ei ole Lindbergin mukaan hyväksi. Vielä 1990-luvulla opiskelijat ainakin Tampereella ohjattiin suoraan professorin johtamaan pääaineopetukseen. Hän pitää hyvänä sen jälkeen kehitettyä mallia, jossa kaikki opiskelijat saivat perustiedot niin rakenne- ja tuotantotekniikasta kuin yhdyskuntarakentamisestakin. Kokonaiskuvan syntymisen jälkeen oli hyvä jatkaa eteenpäin.
Kandiopetus ammattikorkeakouluun?
TTY:n rehtori on esittänyt kokeilua, jossa kandivaihe suoritettaisiin ammattikorkeakoulussa, jolloin opiskelijat saisivat työelämään paremmin kelpaavan tutkinnon. Vasta maisterivaiheen opinnot diplomi-insinööriksi suoritettaisiin yliopistossa.
Esitys on tuore ja se esiteltiin rakennuspuolen professoreille vasta reilu viikko sitten. Osa professoreista piti perusteluja ihan hyvinä, vaikka esimerkiksi Aaltoa perustettaessa TKK:n rakennusosasto piti tätä mallia jopa uhkakuvana. Jos rakentamista ei olisi pidetty tutkimustoiminnan osalta riittävän korkeatasoisena huippuyliopistoon, olisi se sysätty yhteen ammattikorkeakoulutuksen kanssa. Tämä uhkakuva on edelleen olemassa.
Lindberg sanoo, että ammattikorkeakouluyhteistyö on kokeiluna mahdollinen. ”Kandidaattivaihetta ei kuitenkaan pidä kokonaan hylätä. TTY:llä rakennusalan kandiopetus pitää sisällään laajasti talon- ja yhdyskuntarakentamista. Ammattikorkeakouluissa opetus on huomattavasti rajatumpaa”, hän sanoo.
”TTY:llä on vuosikymmeniä ollut käytössä muuntokoulutus, jossa AMK-insinööritutkinnon suorittaneet tulevat suorittamaan jatkotutkinnon teknisen yliopiston puolelle. Tämä on toiminut hyvin”, Ralf Lindberg sanoo.
Kirjoittajat: Matti Valli ja Seppo Mölsä
Juttua varten on haastateltu Ralf Lindbergin lisäksi useita teollisuudessa toimivia rakennusalan tohtoreita.
Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa
10 vastausta artikkeliin “Ralf Lindbergin mielestä DI-koulutus ja tutkimus on luisunut sivuraiteelle”
TTY ei mittään, Aalto ei mittäään,
VTT ei mittään
ja Tekes, RYM ja Akatemia ja mitä niitä onkaan
ei niistäkään yhtään mittää…
Rakennusalan opetus on vinosuunnassa ja tutkimus kriisissä. Samaan aikaan meillä on valtavat homeongelmat ja ympäristöministeriö tiukentaa hullun lailla energiamääräyksiä.
Hyvä, että rakentamistalouden professoriksi saadaan monitieteellinen osaaja.
Aalto tietää mitä tekee. Italialainen Massimo voi vetää jotain harmaata suomalaista hirsimiestä paremmin naisopiskelijoita puurakentamisen kursseille. Ja jos puurakentamiseen saadaan vielä ripaus italialaista designia ja brändäystaitoa, niin johan siitä riemuitaan Kouvolassa saakka. Ei muuta kuin italian kursseille.
Rakentamistalouteen ja tuottavuuden kehittämiseen leikkaussalin viimeisen päälle mietitty työskentelytapa taas voi antaa aimo sysäyksen. Rakennustyömaa ja leikkaussalihan ovat toistensa ääripäitä tuottavuudessa. Toinen on yhtä kaaosta, jossa korjataan itse aiheutettuja vaikeuksia, toinen taas on pitkälle vietyä huippuasiantuntemusta, jossa tiedetään ennalta mitä tehdä jos yllättäviä ongelmia tulee esiin. Eli tuontatotalouden asiantuntemukselle voi olla käyttöä rakentamisessakin, vaikka professorin kokemuspinta on terveyspuolelta.
Mitä taas tulee siihen, että DI-koulutuksen alkupää siirretään ammattikorkeakouluun, niin hyvän se vain on. Askel on oikeaan suuntaan, mutta riittämätön. Ammattikorkeakoulut ja teknilliset yliopistot voisi saman tien laittaa yhteen ainakin Tampereella, Oulussa ja Espoossa. Se toisi koulutukseen käytäntöä ja tutkimukseen tieteellisyyttä. Samalla poistuisi täysin tarpeeton kanditutkinto, jolla ei ole mitään itseisarvoa.
Kritiikki VTT:tä ja Tekesiä kohtaan oli myös aiheellinen. Ne on aika ravistella alas norsunluutorneistaan rakentamisen käytännön pariin. Mitä yritykset tekevät sellaisilla tutkimuslaitoksilla, jotka tutkivat vain itsekseen. Saman tien voi romuttaa kaikki ministeriöiden ns. sektoritutkimuslaitokset ja siirtää tämä tutkimus ja tutkimusrahat yliopistoihin, jolloin ne saivat lisää happea myös opetukseen.
Mielestäni rakennuslehden uutisoinnin taso on lähiaikoina alkanut muistuttamaan vahvasti iltapäivälehtien skandaalinhakuista uutisointia. Kommentti: ”Ilkeät huhut kertovat, että professoreille on pitänyt ajan kuluttamiseksi järjestää kaikenlaisia toimikuntapaikkoja huvitoimikunnasta lähtien.” on kuitenkin pohjanoteeraus. Toivoisin, että insinööreille suunnattu lehti pysyisi faktatiedossa ja jättäisi juoruilun lehdille joiden lukijakunta siitä oikeasti nauttii.
Matille:
Lause ehkä kuulostaa sensaatiohakuiselta, mutta on suora sitaatti käymistäni keskusteluista. Se kertoo siitä kuinka vaikea ulkomaisten professorien on ollut saada aikaan tutkimustoiminnalle välttämättömiä yhteyksiä suomalaiseen teollisuuteen. Aiemmin näitä yhteyksiä hoitivat ”kurssikaverit” keskenään, mikä ei ollut ehkä kaikkein hedelmällisin tapa saada uusia ajatuksia.
Ulkomaisten professorien tutkimustoiminta on ainakin tässä alkuvaiheessa jäänyt toivottua vähäisemmäksi. Opetuskin on ollut odotettua vähäisempää, sillä Rakennuslehden aikaisemmassa jutussa loppukesästä jopa osaston johtaja totesi, että opiskelijat ovat halunneet diplomitöidensä valvojiksi mieluiten koti- kuin ulkomaisia proffessoreita. Englanninkielisyys ei ole ehkä opiskelijoilla niin hyvin hallinnassa kuin helposti kuvitellaan nuorten sujuvan small talkin perusteella.
Itse en ole Aallon linjausten suhteen ollenkaan niin kriittinen kuin suurin osa haastattelemistani tohtoreista. Olen aiemminkin korostanut, että voi olla hyvä, että meillä on erilaisia teknillisiä korkeakouluja, jotka ovat strategioissaan lähteneet selvästi, mutta perustellusti eri linjoille. Minusta Aallolle on syytä antaa aikaa onnistua.
VTT:llä uusittiin viime vuonna koko organisaatio henkilöstöä rajusti vähentäen. Sivusta seuranneena muutos johti sekavuuden kasvuun rakennus- ja kiinteistöpuolella. .Johtapatteristo koostuu suurelta osin oudoista nimistä, joihin ei ensiksi tule otettua yhteyttä. Sitä saa, mitä tilaa, mutta mitä tilata? Myös lippulaiva RYM-SHOK ajautui karille, mistä luonnollisesti myös Aalto ja TTY saavat kantaa raskaan vastuun. Turha syyttää yrityksiä rahan osoittamisen vähenemisestä, jos tuloksista ei oikein ole käsitystä ja luottamusta.
Toki opiskelijoidenkin englanninkielentaidoissa on eroja. Sen tähdenhän kouluissa annetaan arvosanoja hylätystä korkeimpaan mahdolliseen. Tekniikan alalle haetaan matematiikan ja fysiikan taidoilla, eli porukka on niiden osalta ainakin tietyt minimitaidot hallitsevia. Sen sijaan eri kielten kielitaidoissa on todella isoja yksilökohtaisia eroja. Osa osaa englantia äidinkieltä vastaavalla tasolla, osa taas on saanut siitä kielestä lukiossa arvosanoja 4-6, asteikolla 4-10, eikä kielitaito yliopistoon menemällä hetkessä pomppaa.
Kielitaitoasia ei koske kuitenkaan vain opiskelijoiden osaamista. Teknillisissä yliopistoissa on erittäin vähän äidinkielenään englantia puhuvaa henkilökuntaakaan. ”Kansainvälinen” henkilökunta, eli muualla syntyneet, ovat pääasiassa Aasiasta ja entisen Neuvostoliiton alueilta tulevaa väkeä, joille englanti on myöskin vieras kieli, ja jotka eivät puhu englantia ihan niin sujuvasti ja hienostuneesti kuin äidinkielenään sitä kieltä puhuvat amerikkalaiset tai britit. Kun opettajaka ei puhu englantia äidinkielenään, eikä oppilaskaan, välissä on tavallaan kaksi käännösprosessia. Ja toisinaan myös kaksi aika erilaista kulttuuria.
Ulkomailta tuleva professorikunta omaa yleensä valmiit suhdeverkostot, eikä hylkää niitä Suomeen tullessaankaan. Tutkimusrahoitusta haetaan usein ennemmin jo olemassaolevien verkostojen kanssa kuin vaikkapa suomalaisen teollisuuden. Ei ulkomailta tulevan professorin tarvitse hakea suomalaiselta teollisuudelta rahoitusta, jos se ei tutkimuksia mielellään rahoita ja saattaa suhtautua tutkimustulosten yleiseen julkaisemiseenkin kielteisesti, jos hänellä on muut rahoituskanavat tiedossaan. Tutkimusrahoitukseenkin on nykyään kansainvälisiä lähteitä. Toisaalta tällainen tutkimus ei välttämättä erityisesti auta olemassa olevaa suomalaista teollisuutta. Sen sijaan se voi luoda edellytyksiä uudenlaisen teollisuuden muotoutumiseen. Tästä yksi esimerkki on Tampereella toteutunut kehitys optoelektroniikan alalla. TTY:llä vaan tutkittiin ja tutkittiin sen alan kysymyksiä. Sivutuotteena alueelle syntyi vuosien varrella uusi teollisuudenala, joka työllistää yli 1000 henkeä. Tällainen on aika harvinainen tutkimuksen sivutuote, mutta näinkin voi parhaimmillaan käydä, jos tutkimus on oikeasti maailmanlaajuista huipputasoa, ja oppilaitos tuottaa ensimmäisten joukossa alan huippuluokan osaajia myös työelämään.
Ralffi on analyysissään pitkälle oikeassa, valitettavasti. Yliopiston perustehtävä jää sivuosaan kun lasketaan julkaisuja joiden laadustakaan tai hyödystä ei tiedä. Aallon kohdalla tilanne lienee ajautunut tähän johtuen yliopiston sisäisestä kamppailusta. rakennusalalla julkaisumäärän painotus on hankala kun vastassa on fysiikka, elektroniikka ja kemia. Rakennusalan tulisi siirtää painotusta enemmän yritysyhteistyöhön, niinkuin tampereella, toki tieteellinen työ on myös paikallaan. Mielestäni tämä tasapaino oli Otaniemessä ennen kohdallaan.
Puurakentamisen professuurin kohdalla jäimme siis tanskalaisen (joka oikeasti on ruotsalainen) kolleegani kanssa rannalle ruikuttamaan kun sardinialainen ajoi ohi. Toivottavasti hän menestyy työssään. Suomi tarvitsee osaavia puurakenne suunnittelijoita ja ammattilaisia ja se on vaan plussaa jos osaavat englantia, mutta suomea heidän on jokatapauksessa osattava.
TT
Minusta tämä artikkeli on hyvä ja tärkeä keskustelunavaus siitä, mitä korkeakouluilta odotetaan ja tarvitaan.
Lindberg on täysin oikeassa sinä, että rakentaminen on ”kulttuurisidonnaista kotimarkkinatoimintaa”. Hyvä kysymys voisi olla, onko se toivottava asia myös tulevaisuuden kannalta. Tarkoitan tällä nyt puhtaasti sitä, että uudet tuulet voivat johtaa tärkeisiin innovaatiohin, jos tietyllä alueella kehittynyttä osaamista viedään muihinkin maihin ja sitä ollaan valmiit ottamaan vastaan, vaikka teollisuuden nykyisille tuotantolinjoille se ei täysin sopisikaan. Samanaikaisesti olen sitä mieltä, että tietty kulttuurisidonnaisuus rakentamisessa on joka tapauksessa oltava, koska juuri siinä on rakentamisen rikkaus, että rakennuksilla on oma paikka ja oma identiteetti. Muutenhan maailma olisi pian täynnä aina samoja holidayinnejä, mcdonaldseja ja strabuckseja.
On selvää, ettei ulkomailta tullut professori voi kertoa opiskelijoille suomalaisen rakentamisen totutuista työtavoista. Mutta hänen tapansa ajatella voi johtaa uusien ja erilaisten asioiden oppimiseen. On vaikea kuvitella, että tuo maakeskeisyys häviäisi rakentamisesta edes keskipitkällä aikataululla, EU:sta huolimatta. Siksi tarvitaan sellaistakin opetusta, joka valmistaa insinöörejä työelämään. Mutta minusta tarvitaan kuitenkin myös sitä, että käyttökelpoiset ideat siirtyvät tähänastista nopeammin kansainvälisen vaihdon myötä.
Silti minua vaivaa ajatus, että suuri osa tuossa artikkelissakin mainituista toimenpiteistä johtuu oikeasti yliopistojen välisestä kilpailusta ja niiden mittareista. Jos rankingin pohjalla on tieteellinen julkaisutoiminta katsomatta kunkin alan omaa viitekehystä, voi tällaiset rankingit heittää suvereenisti romukoppaan ja keskittyä siihen, mikä on yliopiston todellinen tehtävä – opetus ja tutkimus. Omaa tervettä järkeä käyttäen, kun päätetään painopisteistä. Tuntuu käsittämättömältä, että talotekniikan opiskelu pääaineena ei enää ole mahdollista, vaikka on selvää, että energiatehokkuuden myötä juuri talotekniikan merkitys vain kasvaa.
Seppo Mölsän ja Matti Vallin rakennusalan koulutus- ja tutkimustilannetta käsitellessä artikkelissa viitattiin myös rakennusalan tohtoreiden näkemyksiin. Mölsä tarkoittaa ”D-klubia”, joku vuosi sitten käynnistynyttä yrityselämässä toimivien tohtorien verkostoa, joka on tavannut epäsäännöllisesti, keskustellut ajankohtaisista aiheista ja harrastanut kevyttä julkaisutoimintaa.
Mölsä totesi, että klubi ei saanut aikaan yhteistä kannanottoa alan kehittymiseen. Vilkas keskustelu kuuluu akateemisen harrastamisen luonteeseen, mutta tässä tapauksessa kyse ei ollut niinkään erimielisyyksistä vaan käytännön syistä, koska suuren asiakokonaisuuden käsittely laajan verkoston kesken on vaikeaa. Voin kuitenkin kommentoida alan kehitystilannetta ja kirjoitusta omasta puolestani.
Kehitys tapahtuu yrityksissä eikä tutkimuslaitoksissa
Totean ensinnäkin, että en täysin jaa kirjoituksesta välittyvää kielteistä kokonaiskuvaa rakennusalan tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Paljon hyviä asioita tapahtuu ja kehitys on monelta osin aktiivista, mutta se ei välttämättä tapahdu tutkimuslaitoksissa vaan yritysten välisissä verkostoissa ja konkreettisissa hankkeissa. On kuitenkin totta, että läpimurtomaisia edistysaskelia tapahtuu harvoin ja nekin tuppaavat rakennusalalla jäämään yksittäisiksi välähdyksiksi, jonka jälkeen palataan vanhaan.
Yliopistojen tavoitteena on yhdistää korkeatasoinen koulutus kansainväliseen tutkimukseen. Näkemykseni on, että kumpikin päämäärä edellyttää aktiivista yhteistyötä yritysten kanssa, etenkin kun puhutaan tuotannollisesta tutkimuksesta. Tieto ei lisäänny vain tutkijapiireissä liikkumalla vaan käytännön sovellutukset ja niistä saatu aineisto toimivat parhaana tutkimusmateriaalina. Hyvänä esimerkkinä on Kaliforniassa tapahtuva aktiivinen yhteistyö yritysten ja yliopistojen välillä, jossa professorit ja tutkijat toimivat konsulttimaisesti mukana projekteissa kehitystä tukemassa ja tekevät siitä tutkimusta.
TTY ja Aalto eri linjoilla
TTY on valinnut samanlaisen linjan ja rekrytoinut yliopistoon teollisuuden kanssa toimimaan tottuneita henkilöitä. Aalto haluaa tuoda alalle uutta ajattelua ja suuntaa kansainvälisille kentille. Aika näyttää kumpi linja tuottaa aikanaan parempaa tutkimusta.
Ottamatta kantaa ajankohtaisiin muutoksiin yliopistojen organisaatioissa voin todeta yleisesti, että kyllä säätöliikkeitä täytyy yliopistossakin voida tehdä valitun strategian mukaisesti kun tilanteet ja toimintaympäristö muuttuvat. Molemmat perustehtävät täytyy kuitenkin hoitaa.
Tutkimuslaitosten ja yritysten välinen yhteistyö ei tarkoita kuukautta ennen TEKES hakua tapahtuvaa yhteydenottoa, jossa toivotaan yrityksiä mukaan tutkijoiden leipomaan kehityshankkeeseen. Se on pitkäjänteistä toimintaa, jonka yksi alkupiste ovat opinnäytetyöt. Ne toimivat parhaimmillaan oppimistilanteina paitsi tekijälle, myös työtä yrityksen puolesta ohjaavalle että oppilaitoksen opettajalle. Vaikka asiassa on vaihtelua, toisinaan törmää tilanteeseen, jossa opinnäytteiden ohjaaminen ei selvästikään ole opettajien prioriteeteissa kovin korkealla, vaikka niillä luodaan pohjaa myös yhteisille tuleville tutkimushankkeille.
Opinnäytteiden lisäksi täytyy olla kunnianhimoisia, ammattitutkijoiden toteuttamia kehityshankkeita yhteistyössä yritysten kanssa, ja silloin tutkijoiden täytyy mieltää yritysten tavoittelemat hyödyt kehittämisen päätavoitteiksi. Ohessa syntyy sitten julkaisuja ja konferenssipapereita. Tutkimuslaitosten tulisi olla jatkuvasti perillä yritysten kehitystarpeista ja suunnitella tutkimusohjelmiaan niistä lähtien. Kun yhteistyö toimii molempiin suuntiin, tutkimuspuolelta otetaan halukkaammin kehitysideoita myös yrityksiin päin.
Tekes- ja RYM-raha ei enää kiinnosta
Mitä TEKESiin tulee, on liioiteltua väittää, että tuella ”rahoitetaan perustoimintaa”. Niin helppoa rahaa eivät tukirahat ole ja nekin päätyvät käytännössä konsulteille ja tutkijoille. TEKESin ongelma on, että päähuomio kohdistetaan muotoseikkoihin ja asiamiehistä on tehty tilintarkastajia, kun ohjaus pitäisi kohdistaa siihen mitä kehityshankkeissa tehdään ja saadaan aikaan. Nykyisellään TEKESin raha ei pääsääntöisesti kiinnosta yrityksiä, sen mukanaan tuoma byrokratia latistaa oraalla olevan kehitysinnon ja rahoituksen lisäarvo koetaan pieneksi.
Yrityksissä ja tilaajaorganisaatioissa ongelmana on, että ei ole kyetty luomaan houkuttelevaa kehittäjien työuraa, jossa osaaminen kumuloituisi pitkällä tähtäimellä. Kehittäminen on pääosin OTOna tapahtuvaa puuhastelua, jossa siinäkin on hyvät puolensa, mutta rinnalla pitäisi ylläpitää systemaattista kehittämistä ja vuorovaikutusta akateemisen maailman kanssa. Tällöin ajatukset uusiutuvat jatkuvasti ja kehittämisenkin ammattitaito kasvaa. Sen puute on johtanut pitkälti myös RYM:n kriisiin, kun yrityksistä ei yksinkertaisesti löydy pystyviä ja ehtiviä resursseja laajojen kehitysohjelmien johtoon.
Älä kuse yhteiseen nuotioon
Positiivista on, että rakennusala kiinnostaa nuoria ja alalle tulee pätevää porukkaa. Kehittämisen tulisikin lähteä ruohonjuuritason toiminnasta ja tapahtua laajalla rintamalla kaikkien osapuolten yhteistyössä Lean –henkisenä jatkuvana parantamisena. Esteiden raivaamiseksi pitäisi toimintakulttuuria uudistaa ja vastustaa nk. nuotioon kusemista (erästä alan pitkän linjan kehittäjää lainatakseni), eli alalle monin paikoin juurtunutta asennetta jolla ollaan aina valmiita löytämään puutteita uusista ja varsinkin muiden esittämistä ideoista. Maailman kärkeen pääsemistä ei loppujen lopuksi estä muut kuin me itse.
Juha Salminen
tekniikan tohtori
Consti