Aamulla 06.11.2014 Talvivaara ilmoitti, että sen varsinaista kaivostoimintaa harjoittava tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo Oy menee konkurssiin. Konkurssi vahvistettiin samantien Espoon käräjäoikeudessa. Seuraavassa muutamia mielenkiintoisia piirteitä:
Bioliuotukseen perustuva toiminta on saatu luotettavasti hyvin toimivaan kuntoon.
Veden suureen määrään (7-11 Mm3) liittyviä tai muita suuria ympäristöongelmia ei nyt ole.
Kaivos toimii vain osateholla, mikä ei riitä kattamaan kuluja, eli kassaan tarvitaan rahaa ulkoa.
Pitkäaikainen rahoitus oltiin juuri saamassa putkeen. Tarve oli lyhytaikaisesta rahasta eli käteisestä.
Aamulla valtio ei ollut valmis antamaan 20MEUR hätäapurahoitusta, mutta iltapäivällä konkurssin jälkeen min Jan Vapaavuori lupasi heti 50MEUR.
Tässä konkurssissa tapahtuu mm seuraavaa:
Konkurssipesä on varaton, eikä se pysty maksamaan mitään yli 1,000 velkojalleen.
Koneurakoitsijat ja palveluyritykset menettävät rahansa; ovatkin jo poistuneet paikalta.
Työntekijät menettävät palkkansa; eivät kaikki, koska kaivosta/tehdasta on pyöritettävä, jotta uudet ympäristövauriot vältettäisiin.
80,000 yksityistä osakkeenomistajaa menettävät rahansa.
Valtio menettää sijoituksensa 200MEUR ð veronmaksajien piikkiin.
Yhtiö siirtynee julkisselvitykseen, jolloin valtio vastaa pesän jälkihoidosta veronmaksajien piikkiin.
Vapaavuoren mukaan valtio vastaa vain konkurssin jälkeen syntyvistä kuluista. Oikeasti jo syntyneet ympäristövahingot joutuu lopulta valtio korvaamaan veronmaksajien piikkiin; tällöin kokonaispiikki on Vapaavuorenkin mukaan ainakin 400 MEUR.
Konkurssin jälkeen Talvivaaran toimintaa voikin sitten jatkaa uusi (iso ulkomainen?) yhtiö puhtaalta pöydältä.
Paikalla on valmis ja toimiva teollisuuslaitos, jonka laitteisiin ja rakenteisiin on pantu kiinni yli miljardi euroa. Ja nikkeliä on maassa 40 vuodeksi.
Varmaankin menee kaupaksi huonommallakin nikkelin hinnalla (nyt 15,300USD/ton).
Eihän sahakaan kannata ilman tulipaloa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Talvivaara: ei sahakaan kannata ilman tulipaloa”
Pitkäaikaisen rahoituksen kuntoon saamisesta ei tainnut olla mitään takeita. Oli vain puheita, joiden perusteella konkurssihakemusta oli jo pitkään viivytetty. Pesässä ei konkurssihakemuksen lähtiessä lopulta ollut juuri mitään varoja jäljellä. Vaikea kuvitella, kuka olisi Talvivaara Sotkamoon sellaisessa tilanteessa sijoittanut, jossa velkoja on huomattava määrä, omaisuutta suhteessa velkoihin on jäljellä huomattavan vähän, ja tiedossa on mm. korvausvaatimuksia ympäristövahinkoihin liittyen.
Käytännössä Talvivaara Sotkamon konkurssi oli tuossa tilanteessa ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto. Monia asioita yhtiön menneisyydestä pitänee selvittää, ja konkurssi on yksi tapa, jonka kautta valtio saattaa yhtiön asiat automaattisesti selvittelyjen piiriin ilman, että kukaan voi tietojen saamista esim. liiketoiminnallisin perustein enää estää. Todennäköisin ostaja konkurssipesälle on pörssilistattu emoyhtiö, jota valtiokin omistaa, jos tuo emoyhtiö saa vain rahoitusta. Tilanne on muuten sama kuin Talvivaara Sotkamon kohdalla, paitsi että jos velat pyyhitään välissä suurelta osin Talvivaara Sotkamon konkurssin myötä Talvivaara Sotkamolta pois, mahdollinen ostaja ei joudu ottamaan niin isoa velkataakkaa kannettavakseen kuin mitä tilanne ilman konkurssia oli. Voi silti olla, että edes veloista osin puhdistetulle Talvivaara Sotkamolle ei löydy ostajaa. Mm. ympäristövastuut koskevat myös tulevaa omistajaa. Niitä ei voi pyyhkiä pois, toisin kuin taloudellisia velkoja.
Talvivaara meni konkurssiin, koska sen tuotantoprosessi on liiketaloudellisesti kannattamaton. Rahaa menee nikkelin tekoon enemmän kuin sitä tulee. Haaveilut toiminnan jatkamisesta Talvivaarassa ovat perusteettomia. Sellaista ulkomaalaista toimijaa ei ole, joka iskisi kätensä pysyvästi tappiolliseen toimintaan ja satojen miljoonien vastuisiin.
Yhtä hyvin voisi investoida 200 miljoonaa euroa vehnän viljelyyn Kainuussa. Kuulostaako järkevältä ?.