Kokeile kuukausi maksutta

Suomen LVI-liitto: eivätkö yliopistot tarvitse muuta yhteiskuntaa

Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston suunnitelmat lvi-koulutuksen suhteen hämmentävät alan liittoa.

Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston suunnitelmat lvi-koulutuksen suhteen hämmentävät alan liittoa.

Suomen LVI-liitto Sulvi ry muistuttaa, että talotekniikan rooli rakentamisen saralla on vahvistunut jatkuvasti. Se ja muuttuvat rakentamismääräykset edellyttävät vahvaa teknistä osaamista.

”Talotekniikan opetus on Aalto-yliopistossa hajautettu eri laitoksiin ja lisäksi vielä eri pääaineiden sisälle. Saadakseen edes jonkinlaisen käsityksen lvi-tekniikasta, opiskelija joutuu käyttämään poikkeuksellista luovuutta yhdistellessään eri laitosten opetusohjelmia. Ongelma on laajempi Tampereen teknillisessä yliopistossa, joka on luopunut lvi-alan professuureista kokonaan”, liitto sanoo tiedotteessan.

Liiton puheenjohtaja Kalevi Hyvärinen toteaa, että yhteiskunta asettaa ja on jo asettanut velvoitteita, joihin pystyttävä vastaamaan. Lähes nollaenergiarakentaminen ja uusiutuvan energian käyttö ovat esimerkkejä velvoitteista.

”Tuntuu todella omituiselta, etteivät Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto halua tunnistaa lvi-alan osaamisen tarpeita. Vai onko niin, että yliopisto elää omaa elämäänsä suojamuurien sisällä ja sieltä tullaan ulos vain, kun haetaan rahoitusta erilaisiin hankkeisiin”, liitto kysyy.

”Yliopistoilla on myös yhteiskunnallinen vastuu. Se tarkoittaa, että niiden on otettava huomioon koulutuksessaan yhteiskunnan kehityksen turvaava toiminta ja tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt vaikuttaa siltä, ettei näin tule jatkossa olemaan”, puheenjohtaja Hyvärinen epäilee.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Suomen LVI-liitto: eivätkö yliopistot tarvitse muuta yhteiskuntaa”

  1. Lisää tällaista haastamista ja avointa keskustelua tästä aiheesta. Nykyään kaikki on olevinaan niin innoa ja bittivirtaa.

    Taas kasvamassa peukalo keskellä kämmentä rakentajasukupolvi ja tämä tulee kalliiksi pienelle niemimaallemme.

  2. TTY ja varsinkin Aalto-yliopisto ovat siirtyneet kilpailemaan ulkomailla vertaisarvioitujen tieteellisten artikkelien tuottamisessa. Aallon yritysyhteistyötapaamisessa eräs LVI-alan toimitusjohtaja kysyi, mistä insinöörit täytyy nyt värvätä, YAMK-tutkinnoistako? Insinööritieteellisen korkeakoulun korkea-arvoinen edustaja ei tiennyt, mitä YAMK tarkoittaa. Tässäkin suhteessa akadeemiat ovat ”set their controls to the heart of the sun”. Aalto myös lopettanee aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen (ent. Koulutuskeskus Dipolin). Aallosta eronnut professori uumoili kymmenisen vuotta sitten, että ”meidän on kohta perustettava Teknillinen korkeakoulu uudelleen”. Näinkö tässä todella käy?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat