Kokeile kuukausi maksutta

Kotkalaisyritys kehitti katupölysiepparin

Kotkalainen Granula on kehittänyt patentoidun nesteen, joka estää hiekkapölyn muodostumisen. Pölyä muodostuu, kun esimerkiksi keväisin katuja puhdistetaan hiekasta.

Kotkalaisyhtiön hiekkapölysieppari sitoo hiekan tehokkaasti.

Yhtiön kehittämä neste sitoo ja imee pölyä polaarisen ominaisuutensa ansiosta. Sitä voidaan käyttää myös pakkaskeleillä säätelemällä sekoitussuhdetta. Neste ei aiheuta pintaliukkautta tienpinnoille tai kaduille. Se on täysin biohajoava.

Uuden nesteen biohajoavat suolat pysyvät nestemäisessä, hyvin pölyäsitovassa muodossa alhaisissakin lämpötiloissa. Sen ansiosta katuhiekan puhdistus voidaan aloittaa heti lumien sulamisen jälkeen. Neste sopii levitettäväksi kaikilla lakaisukoneilla.

”Nestettä voidaan käyttää myös yöllä katujen ollessa tyhjiä, koska neste ei jäädy eikä näin aiheuta kulkijoille liukastumisvaaraa”, Granulan hallituksen puheenjohtaja Thomas Ahlnäs kertoo.

Granula on vuonna 1997 perustettu kemianteollisuuden yritys. Sillä on lukuisia patentteja ja se on kehittänyt ekologisia tuotekonsepteja lähes 20 vuotta. Yhtiön tuotannosta 98 prosenttia menee vientiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kotkalaisyritys kehitti katupölysiepparin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat