Kokeile kuukausi maksutta

Suunnitelmavahti kertoo milloin Helsingin kaavoja tai liikennesuunnitelmia tulee nähtäville

Helsingin kaupunkisuunnittelun seuraamiseen on avattu uusi palvelu – Suunnitelmavahti. Suunnitelmavahti lähettää sähköpostiin ilmoituksen, kun nähtäville tulee kaavoja tai liikennesuunnitelmia, joista voi kertoa mielipiteensä tai jättää muistutuksen.

Maksuttoman palvelun voi tilata tästä. Palvelu on vielä testausvaiheessa, ja käyttäjiltä kerätään palautetta sen kehittämiseksi.

”Haluamme tarjota palvelun, jonka avulla on helppo seurata, mitä Helsinkiin suunnitellaan. Tavoitteena on, että mahdollisimman monet kaupunkilaiset saavat tiedon suunnitteluhankkeista silloin, kun on otollisin hetki vaikuttaa niiden sisältöön”, viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta kertoo.

Suunnitelmavahdin avulla voi seurata asema- ja yleiskaavojen sekä merkittävimpien liikennesuunnitelmien valmistelua. Useimmiten kaavan valmisteluun voi osallistua kaavoituksen alkaessa sekä luonnos- ja ehdotusvaiheissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suunnitelmavahti kertoo milloin Helsingin kaavoja tai liikennesuunnitelmia tulee nähtäville”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat