Kokeile kuukausi maksutta

Nelostie saa neljä kaistaa 11 kilometrin matkalla Äänekoskella

Äänekosken rata- ja tieyhteyksiä parannetaan Metsä-Groupin biotuotetehtaan tarpeisiin.Nelostietä kehitetään nelikaistaiseksi keskikaiteelliseksi tieksi. Lisäksi tehdään eritasoliittymät Huutomäen liittymään, Niittuniemeen ja Akanniemeen. Raskaan liikenteen lisääntyminen edellyttää alemman tieverkon parantamista.

Äänekosken rata- ja tieyhteyksiä parannetaan Metsä-Groupin biotuotetehtaan tarpeisiin.Nelostietä kehitetään nelikaistaiseksi keskikaiteelliseksi tieksi. Lisäksi tehdään eritasoliittymät Huutomäen liittymään, Niittuniemeen ja Akanniemeen. Raskaan liikenteen lisääntyminen edellyttää alemman tieverkon parantamista.

Metsä-Group tiedotti investoinnistaan huhtikuun lopussa.

Tiesuunnitelma valtatielle 4 valmistuu vuoden 2015 aikana ja rakentaminen voidaan käynnistää vuonna 2016. Liikenneturvallisuutta parantavia järjestelyjä tehdään Äänekosken taajamassa. Alemman tieverkon parannustoimenpiteiden osalta ensimmäisiä töitä voidaan käynnistää jo vuonna 2015.

Rautatiekuljetusten määrä kasvaa merkittävästi biotuotetehtaan käynnistymisen myötä. Kuljetukset suuntautuvat Vuosaaren satamaan.

Jyväskylän ja Äänekosken välisen rataosuuden sähköistäminen ja rakenteiden parantaminen vähentävät ympäristöhaittoja sekä kuljetuskustannuksia. Tampereen ja Jyväskylän välillä parannetaan radan rakenteita, tunneliosuuksia sekä turvalaitteita. Jämsänjoen ratasillan uusiminen on isoimpia kohteita.

Ratatyöt keskittyvät vuosiin 2016–17, ja rakennussuunnittelua tehdään vuosi 2015. Työt tehdään pääasiassa häiritsemättä normaalia junaliikennettä, mutta tarvittaessa tavaraliikennöinti voidaan ohjata rajoitetusti kiertoreiteille kuten Haapamäen kautta ja henkilöliikenteessä varaudutaan korvaaviin kuljetuksiin.

Hankkeen aikana liikenteen tulee sujua sekä olemassa olevalle tehtaalle että rataosuuksilla.

Liikennehankkeiden arvioitu valmistumisaika on vuoden 2017 lopussa. Kustannusarvio on 158 miljoonaa euroa. Hankkeiden etenemistä voi seurata jatkossa Liikenneviraston verkkosivuilla.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Nelostie saa neljä kaistaa 11 kilometrin matkalla Äänekoskella”

  1. Hyvä.Liikennevirasto tarjoaa töitä 50 rakennuttajakonsultille,jotka potkivat sepeliä työmaalla pari vuotta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat