Kokeile kuukausi maksutta

Valtava purku-urakka alkoi Helsingin Metsälässä – 120 000 tonnia purkujätettä

Metsälän vanhan maaliikennekeskuksen purkaminen on alkanut. Tulevaisuudessa alue linkittyy osaksi Pohjois-Pasilaan rakennettavaa asuinaluetta.

Metsälän vanhan maaliikennekeskuksen purkaminen on alkanut. Tulevaisuudessa alue linkittyy osaksi Pohjois-Pasilaan rakennettavaa asuinaluetta.

Metsäläntien varteen vuonna 1970 rakennettu logistiikkakeskus lopetti toimintansa kesäkuussa, kun siellä toimineet yritykset Kaukokiito ja DB Schenker siirtyivät Vantaalle. Kaupungin omistamalla 14 hehtaarin alueella on yhteensä neljä terminaalirakennusta, huoltoasema ja katosrakenteita, joiden purkamisesta vastaavat rakennusten omistajat.

Purku-urakan valmistelu alkoi rakennusten haitta-aineiden kartoittamisella ja maaperän tutkimisella, jonka jälkeen voitiin laatia tarkemmat purkusuunnitelmat. Varsinaiset purkutyöt pääsivät käyntiin syyskuussa.

Projektin kokonaiskustannukset ovat kahden miljoonan euron luokkaa. Kustannuksissa säästettiin huomattavasti, kun kaupunki ja muut alueen rakennusten omistajat päättivät hoitaa urakan kilpailuttamisen yhteistyössä.

”Jos jokainen osapuoli olisi hankkinut purku-urakoitsijan itse, olisivat kustannukset kaksinkertaiset. Nyt säästöä tulee 50 prosenttia”, kertoo projektinjohtaja Kari Hartikainen tilakeskuksesta.

Urakan on määrä valmistua vuoden 2016 kesäkuuhun mennessä. Oman haasteensa tuo valtava määrä purkujätettä, noin 120 000 tonnia, josta suurin osa on teräsbetonia ja asfalttia. Osa siitä pystytään hyödyntämään maanrakennusaineena.

”Kesään mennessä on tarkoitus purkaa terminaalirakennukset ja asfalttialueet, kuoria pilaantuneet maat sekä tehdä viimeistelytyöt”.

Alueelle jätetään toistaiseksi toimistona ja kuljettajien majoitustiloina sekä ruokalana toimineet rakennukset, joiden tiloihin on syyskuussa perustettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

Asunnot 4 500 asukkaalle

Maaliikennekeskuksen alueen asemakaavaluonnos on valmistunut syyskuun lopussa, ja se on nähtävillä 12.–30.10.2015.

Maaliikennekeskuksen sekä nykyisen postinjakelukeskuksen alueet muodostavat tulevaisuudessa Postipuiston, jonne suunnitellaan työpaikkarakentamista sekä kerrostalovaltaista asuinaluetta noin 4 500 asukkaalle. Postipuiston asuntorakentaminen alkaa todennäköisesti 2020-luvun alussa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Valtava purku-urakka alkoi Helsingin Metsälässä – 120 000 tonnia purkujätettä”

  1. Nyt kun näitä uusia suomalaisia valuu maahan 500 henkilöä päivässä, niin tässä olisi sitten asunnot 10 päivän aikana tulleille. Hallitushan suunnittelee heille etuoikeutta asuntoihin.

    1. tässähän olisi ollut valmiita tilapäisiä tiloja aika monelle.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat