Kokeile kuukausi maksutta

Katso millaisia huippupalkkoja asuntosijoitus­johtajat rahastavat asukkailta

Asuntosijoitusyhtiön johtamisesta sai vuonna 2014 vähintään kymppitonnin kuukausipalkan. Lähes kaikkien suurten yhtiöiden johtajat saivat viime vuonna merkittäviä lisätuloja ja palkankorotuksia.

Tutkijoiden mukaan asuntorakentamisen lisääminen on paras lääke asunto-ongelmaan. Kuva: Anne Kurki

Asuntosijoittaja Saton eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja Erkka Valkila ansaitsi viime vuonna 924 725 euroa. Hänen laskennallinen kuukausipalkkansa on ollut kaikkine bonuksineen noin reilut 66 000 euroa kuukaudessa. Pääomatuloa Valkila sai 127 036 euroa. Hänen seuraajansa Saku Sipola tienasi Design-talon toimitusjohtajana 299 801 euroa vuonna 2014. Viime vuoden lopussa Saton omistuksessa oli yhteensä reilut 24 000 asuntoa.

Asuntosijoittaja VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen sai viime vuonna ansiotuloa 486 424 euroa. Pääomatuloa hänellä oli 1 482 euroa. Tulot nousivat vuodessa noin 116 000 euroa. Yhtiöllä oli viime vuoden lopulla lähes 41 000 asuntoa 42 paikkakunnalla eri puolella Suomea. Yhtymän eläkkeellä oleva entinen toimitusjohtaja ja nykyinen hallitusammattilainen Ben Grass ansaitsi 190 433 euroa.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsolan tulot laskivat vuonna 2014 374 073 euroon eli noin 55 000 euroa. Yhtiö on erikoistunut vuokravälitykseen ja asuntosijoituspalveluihin.

Avain yhtiöiden toimitusjohtajan Perttu Liukun tulot olivat yhteensä 835 435 euroa. Avain yhtiöiden toinen omistaja Kari Mäenpää tienasi 298 811 euroa. Avain Asumisoikeus -osakeyhtiön toimitusjohtajan Maarit Toverin tulot olivat yhteensä 124 512 euroa. Liukun tulot laskivat vuoden 2013 tuloista noin 1,6 miljoonaa euroa.

Asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja omistavan TA-Yhtymän toimitusjohtajan Panu Kärnän tulot olivat viime vuonna 190 881 euroa. Tulot nousivat noin 10 000 eurolla. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Tuomo Vähätiiton tulot olivat yhteensä 329 896 euroa. Tulot nousivat vuodesta 2013 noin 79 000 eurolla. Yhtiön omistuksessa oli viime vuoden lopulla yli 12 700 asuntoa. Tämän vuoden lopulla asuntokanta ylittää 14 000 asunnon rajan.

Asuntosäätiön omistaman Aso-kodit yhtiön toimitusjohtaja Marko Pyykkönen tienasi viime vuonna 185 781 euroa. Korotusta edelliseen vuoteen oli reilut 25 000 euroa.

Suomen suurimman kunnallisen vuokra-asuntoyhtiön Hekan eli Helsingin kaupungin asuntojen toimitusjohtaja Jaana Närön ansiotulot olivat 123 739 euroa. Hän on selkeästi palkkakuopassa muihin vuokra-asuntoyhtiöihin verrattuna, sillä Heka omistaa noin 47 000 vuokra-asuntoa. Kokonaisuutena silmiinpistävää on, että kuntien omistamien suurtenkaan asuntoyhtiöiden toimitusjohtajia ei löydy suurituloisten listalta.

Kiinteistösijoittaja Jorma Haapamäenkin tulot nousivat vuoden 2013 240 000 eurosta vuoden 2014 329 083 euroon.

Opiskelijoitakin rahastetaan

Opiskelijoitakin maksavat asuntojensa johtajille hyvää palkkaa. Tampereen opiskelija-asuntosäätiön toimitusjohtaja Timo Lehto viime vuonna ansioita yhteensä 256 035 euroa. Hoasin viime vuoden toukokuussa aloittanut toimitusjohtaja Matti Tarhio pärjäsi vähemmillä tuloilla, sillä hän sai tuloja 128 288 euroa. Hoasin entinen toimitusjohtaja Heikki Valkjärven tulot olivat 147 061 euroa.

Avaran toimitusjohtaja Antti Mäntynen ansaitsi 202 582 euroa. Valtion omistaman Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Reijo Savolainen tienasi 221 650, nousua edellisvuodesta kertyi reilut 30 000 euroa. Vuokra-ja asumisoikeusasuntoja omistavan Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen sai koottua 179 103 euron tulot.

Kunta-asuntojen toimitusjohtajan Jarmo Kuosan tulot olivat 159 562 euroa. Hoivapalveluasuntoja omistavan Tyvene-konsernin toimitusjohtajalla Marja Kokolla tulot olivat 163 579 euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Katso millaisia huippupalkkoja asuntosijoitus­johtajat rahastavat asukkailta”

  1. Jos vuokran neliöhinta ylittää 5 € /m2 on se härskiä rahastusta.

    1. Jaa, tuohan tosiaan nippa nappa kattaa hoitokulut ilman korjauksia. Lisää vahvaa talousosaamista pursuavia kommentteja odotellen.

      1. Heti joku trolli yrittää vedättää sivu-uralle..;-)

        Härskiydellä ei ole rajaa. Kun annetaan mahdollisuus rahastaa, rahastetaan. Kun vain on haistettavissa mahdollisuus rahahanojen aukaisemiseksi, paikalle hyökkää saalistajat. Monta vuotta voidaan lypsää, no prob. Sitten seuraavaan patoon tyhjentämään pajazzo. Tämä on ongelma koko yhteiskunnassa, loppuu, kun rahat loppuu.

  2. ”Avain yhtiöiden toimitusjohtajan Perttu Liukun tulot olivat yhteensä 835 435 euroa. Avain yhtiöiden toinen omistaja Kari Mäenpää tienasi 298 811 euroa. Avain Asumisoikeus -osakeyhtiön toimitusjohtajan Maarit Toverin tulot olivat yhteensä 124 512 euroa. Liukun tulot laskivat vuoden 2013 tuloista noin 1,6 miljoonaa euroa.”

    AVAIN Asumisoikeus Oy:n toinen pääomistaja Liukku on aivan omaa luokkaansa asukkaiden rahastajana, vaikka tulot laskivatkin vuoden 2013 huipputuloista. Merkonomikoulutuksellakin hankkii ihan mukavasti kuten AVAIN Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Maarit Toveri.

    Voi Avaimen asukasparkoja!!!

    1. Kylmässä Pohjolassa on pakko asua jossakin asunnossa, koska vain harva tarkenee veneen alla. Siksi tuntuu oksettavalta, että liukkaat luikut pääsevät rahastamaan asumisella.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat