Kokeile kuukausi maksutta

Entinen Helsingin rakennusviraston talo puretaan – YIT rakentaa tilalle 1000 työpisteen toimiston

Helsingin Kasarmitorin laidalla sijaitsevan entisen rakennusviraston kiinteistön purkutyöt ovat käynnistyneet. Sen tilalle valmistuu loppuvuodesta 2017 uutta toimistotilaa 16 000 kerrosneliötä ja työpisteet jopa tuhannelle työntekijälle. Toimiston yhteyteen rakennetaan myös maanalainen parkkihalli.

Kuuntele juttu

YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21:n kanssa kahden 1960-luvulla valmistuneen toimistokiinteistön purkamisesta ja uuden toimistotalon rakentamisesta niiden tilalle. Kiinteistöosakeyhtiön omistavat Ahlström Capital, HGR Property Partners ja YIT. YIT on hankkeessa vähemmistöosakkaana 40 prosentin omistusosuudella.

Hanke työllistää 40–50 YIT:läistä ja merkittävän joukon alihankkijoita ja konsultteja seuraavien kahden vuoden aikana. Hankkeen koko työllistämisvaikutukseksi arvioidaan 400 henkilötyövuotta.

Uuden toimistokiinteistön on suunnitellut Arkkitehtitoimisto SARC pääsuunnittelijanaan Antti-Matti Siikala.

Kiinteistön ankkurivuokralaiseksi tulee Roschier Asianajotoimisto, jonka noin 220 työntekijää siirtyvät uuteen kohteeseen heti sen valmistuttua.

Kiinteistö rakennetaan Leed Platina -ympäristösertifikaatin vaatimusten mukaisesti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Entinen Helsingin rakennusviraston talo puretaan – YIT rakentaa tilalle 1000 työpisteen toimiston”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat