Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Tampere edelleen vetovoimaisin suomalaiskaupunki

Tampere on suomalaiskaupungeista vetovoimaisin, kertoo Taloustutkimuksen teettämä kyselytutkimus.

Tampere on suomalaiskaupungeista vetovoimaisin, kertoo Taloustutkimuksen teettämä kyselytutkimus.
Kuuntele juttu

Taloustutkimuksen Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2016 -tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista voisi ajatella muuttavansa Tampereelle.

Kaupungeista kakkossijalle kyselyssä tuli Turku ja kolmanneksi Jyväskylä. Kaupunkien saamien yleisarvosanojen keskiarvon perusteella neljänneksi sijoittui Kuopio ja viidenneksi Helsinki. Kymmenen kärkeen mahtuivat myös Oulu, Naantali, Espoo, Hämeenlinna ja Porvoo.

Vastaava kysely toteutettiin viimeksi kaksi vuotta sitten. Tuolloinkin kärjessä oli Tampere.

Tutkimus toteutettiin osana Suomi tänään -kirjekyselyä, johon vastasi tammi-helmikuussa yli 3 600 suomalaista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampere edelleen vetovoimaisin suomalaiskaupunki”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat