Polar-Sato ja Haka-VVO hallitsivat rakenteellisen korruption

1980-luvulla rakennusliikkeet Polar ja Haka ja asuntorakennuttajat Sato ja VVO muodostivat rakenteellisen korruption verkoston, jossa oli mukana demarit, kommunistit ja kokoomus. Esimerkiksi Haka jakoi puoluetukea kaikille kolmelle puolueelle ja sai vastikkeeksi kaavoja ja rakennusoikeuksia.

Haka ja Polar muodostivat 80-luvulla yhteenliittymiä, joilla ne puolueiden tuella junailivat isoja hankkeita itselleen.

Rakentamisen mustassa kirjassa kerrotussa yhteistyössä oli mukana koko punapääoma kuuliaisine kunnanvaltuutettuineen. Polar puolestaan huolehti kokoomusleirin tuesta pääkaupunkisedulla ja Tampereella.

Rakenteellinen korruptio hyvä-veli -verkostoineen on meillä suoranaista lahjontaa yleisempi ilmiö ja koskee erityisesti rakentamista ja kaavoitusta.

Puolue pakotti suosimaan vaalirahoittajia

Oikeuskansleri Kai Korte huomautti jo 1980-luvun alussa, että rakenteellista korruptiota on vaikea torjua rikosoikeudellisin keinoin.

”Kunnissa puhutaan ns. kolmikantajärjestelmästä. Jokin yritys haluaa saada esimerkiksi mieleisen kaavapäätöksen. Se voi laillisesti lahjoittaa puolueelle huomattavia rahasummia. Puolue voi vaatia, että sen luottamusmiehet lautakunnissa sitoutuvat noudattamaan puolueen antamia ohjeita. Puolue voi sitten määrätä luottamusmiehensä riviin lahjoittajan tahdon mukaan. Rikoslakia ei rikota.”

Kortteen mukaan tämä toimintamalli oli hyvin yleinen esimerkiksi Espoossa, jossa kaavoitettiin 1970-luvulla paljon arvokkaita tontteja rakennusliikkeiden toivomusten mukaan. Rakentajina näissä hankeissa oli useimmiten Polar tai Haka. Näillä päätöksillä vaikutettiin vuosikymmeniksi eteenpäin myös alueiden väestön poliittiseen rakenteeseen. Hakan kohteissa Matinkylässä asuivat demarit ja Polarin Lounaisrannikon kohteissa kokoomuslaiset.

Rakenteellinen korruptio  jää piiloon lahjonnasta kertovista kansainvälisistä barometreistä, jotka kertovat lähinnä vain virkamiesten lahjonnasta.

”Erityisesti kunnalliset luottamusmiehet toimivat usein kyseenalaisesti ja vastoin yleistä etua henkilökohtaisten suhteidensa perusteella”, Turun yliopiston rikosoikeuden professori  Pekka Viljanen on todennut.

”Ennen vuotta 1990 lahjuksen rangaistavuuden edellytys oli, että asianomainen virkamies itse sai lahjuksesta jotain etua. Nykyisen lain mukaan lahjus voidaan antaa myös toiselle. Jos luvataan tietyn puolueen edustajille, että jos äänestätte näin, niin teidän puoluettanne edustava joku saa viran eli edun, niin sekin kelpaa lahjukseksi”, hän arvioi Helsingin Sanomissa.

Kaiken huipentaa se, että myös käräjäoikeuden lautamiehet ovat puolueiden valitsemia. He ovat ymmärtäneet harvinaisen hyvin puoluekavereidensa tekemisiä verrattuna hovioikeuden tuomioihin.

1990-luvulla kuopattu punapääoma oli tyypillinen esimerkki rakenteellisesta korruptiosta, jossa puoluetovereiden kesken oli sanaton sopimus yhteistyöstä. Politiikka ulottui jopa Kostamuksen rakentamiseen. Rakennustyöväen liitto esimerkiksi järjesti lakon, jolla työmaan muonitus siirrettiin E-liikkeelle.

Sinipunayhteistyö ulottui kaikkialle

Ay-liikkeen perustamassa Hakassa puolueyhteistyö oli itsestään selvää, sillä lähes jokainen johtajan paikka edellytti sopivaa jäsenkirjaa. Jopa rautaisella rahoituksen ammattilaisella Arto Ihdolla oli demareiden jäsenkirja. Hän kelpasi Hakasta lähdettyään Polarin toimitusjohtajaksi.

Pääosa Hakan johtajista oli demareita, mutta myös kommunistit saivat Ele Aleniuksen ja Rakennusliiton puheenjohtaja Aarno Aitamurron vaatimuksesta oman johtajanpaikkansa. 1980-luvun lopussa kommunistien hankkimalle kiintiöpaikalle nimitettiin Voronezhin videonauhuritehtaan nuori työpäällikkö Martti Rautee, joka oli tunnetusta vasemmistosuvusta, mutta toki jo kyvykkääksi Venäjän kaupan osaajaksikin osoittautunut.

Vasemmistopuolueiden yhteistyöhön nojautunut Haka sai suurissa kaupungeissa yhteistyökumppanikseen Polarin, jolla puolestaan oli hyvä yhteys kokoomukseen. Yhteistyötä täydensivät niiden asuntorakennuttajayhtiöt VVO ja Sato.

Hakan toimitusjohtaja Antti Pelkola ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen perustivat VVO:n Saton vastapariksi vuonna 1970. Siitä syystä Hakan toimitusjohtaja oli pitkään myös VVO:n hallituksen puheenjohtaja. VVO:n ensimmäinen toimitusjohtaja Jaakko Kapanen puolestaan teki pitkän asuntorakentajauran Hakassa. Ay-liikkeen ohella VVO:n omistajiin kuului E-osuusliike.

Polarilla ja Satolla puolestaan oli lähes samat omistajat ja ne toimivat 1970-luvulla yhdessä suurissa aluerakennushankkeissa. Vielä pitkälle 2000-luvulle asti, Erkka Valkilaan saakka, Saton johtajat tulivat Polarista. Kun Polar ja Keskus-Sato muuttivat vuonna 1970 yhteiseen taloon, julisti Polarin toimitusjohtaja Kauko Rastas voimakaksikon syntymistä.

Polar-Sato ja Haka-VVO  hallitsivat 1960-1970-luvuilla pääkaupunkiseudulla asuntogryndausta ja pitivät kilpailijat loitolla isoista aluerakennushankkeista. Puolimatka tosin pääsi Vantaan Hakunilaa rakentamaan turkulaisen Mauno Koiviston tuella. Koivisto oli punapääomaleiriin kuuluneen Suomen Työväen Säästöpankin johtaja, mutta tästä kohteesta hän kehotti Hakan toimitusjohtaja Antti Pelkolaa pysymään erossa.

Alurakentamista edistettiin puolueiden tuella

Aluerakentamisessa puoluetuki oli hyvin tavallista. Varsinkin Polarissa ahkeroitiin, jotta kaavoituksesta päättävät poliitikot ja virkamiehet olisivat tyytyväisiä. Kauko Rastas saattoi saunottaa ja laulattaa vieraitaan joskus neljänäkin iltana viikossa, muisteli yhtiössä työskennellyt Risto Kangas-Ikkala.

Rötösherrajahdin käynnistyttyä 1980-luvun alussa Rastas sanoi Juha Salmen toimittamassa kirjassa Rastaan Kaukon puhetta:

”En usko, että kenenkään kannattaa olla huolissaan siitä, että meidän yhteiskunnassamme lahjonta olisi yleistä. Tai että se olisi sitä erityisesti rakennusalalla. Meillä on aivan selkeät pelisäännöt. Ja niin monia kilpailijoita, että joka tuntisi itsensä väärin kohdelluksi, kävelisi jopa päivä seinän läpi. Minä ensimmäisenä. Polarin osalta voin sanoa, että vieraanvaraisia on oltu ja aiotaan olla jatkossakin.”

Jo 1970-luvun lopulla suuret grynderit alkoivat menettää etuoikeuttaan suuriin aluerakennushankkeisiin, sillä asuntohallitus ei katsonut hyvällä kilpailun loppumista. Asuntorakentamisen keskittyminen ei kuitenkaan loppunut.

Sato torjui tylysti kilpailun

Vuonna 1981 Rakennuslehti kirjoitti pienten rakennusliikkeiden huolestuneen asuntorakentamisen keskittymisestä Helsingissä ja muissakin kunnissa.

”Rakentajapiireissä ei ole mikään salaisuus, että tuottamattomilla maaomistuksillaan vaikeuksiin ajautuneen Keskus-Saton kauppa, jolla se hankki varakkaan Helsingin Saton osake-enemmistön, on tarkoitettu maanomistustappioiden kattamiseen turvaamalla taustaryhmien, mm. Polarin, asemia Helsingin asuntotuotannossa. Vastaavasti Etelä-Suomen Hakan voimakkaat poliittiset taustaryhmät riittävät turvaamaan Rakennuskunta Hakan rakentamismahdollisuudet tulevaisuudessa. Salpan taustaryhmien, eri puolilta maata olevien rakennusliikkeiden, tulevaisuus Helsingin rakentamisessa näyttää sen sijaan heikoimmalta. Pelkona on, että kilpailu urakoista vähenee ja rakennuttajaorganisaatioiden taustavoimat jakavat urakat keskenään. Kaupungin vuokratontit jaetaan rakennuttajille joka tapauksessa poliittisin sopimuksin”, lehti analysoi.

Vuonna 1983 keskustaa lähellä olevan Perusyhtymä (entinen Pellonraivaus Oy, nykyinen YIT), joka aiemmin oli pysytellyt pois asuntorakentamisesta, yritti kiilata Haka-VVO:n ja Polar-Saton hallitsemille asuntomarkkinoille ostamalla yhdessä Tapiolan kanssa Satakunnan Saton osake-enemmistön Elementtityö Järvenrannalta.  Perusyhtymän asuntorakentamisesta vastanneen  johtaja Ilpo Kokkilan tavoitteena oli saada oman rakennuttajayhtiön kautta arava-asuntojen urakoita ilman kilpailua.

Vuonna 1969 perustetun yhtiön nimi vaihtui Kanta-Suomen Sato Oy:ksi ja yritys lähti rakennuttamaan koko Suomeen Utsjoelta Hankoon. Neljässä kuukaudessa se jätti hakemukset 103 projektista, joihin oli kaavailtu 1300 arava-asuntoa.

Keskus-Sato reagoi välittömästi. Se lähetti kunnille kirjeen, jossa varoitettiin uudesta yrittäjästä ja todettiin, ettei sille pidä antaa tontteja. Lisäksi Keskus-Sato uhkasi yrittäjää oikeudella, jos se ei vaihda nimeä. Häirikkö ostettiin lopulta ulos ja sulautettiin Keskus-Satoon. Syynä kaupalle oli sekä Saton painostus että Perusyhtymän heikko taloudellinen tilanne.

Kanta-Suomen Saton toimitusjohtajana toiminut Heikki Räty sanoi Rakennuslehdessä, että isot rakennuttajat huolehtivat jatkossa, ettei tällaista kilpailua aiheuttavaa onnettomuutta pääse enää syntymään.

”Urakoitsijat ymmärtävät, ettei ole viisasta ärsyttää kilpailulla valtakunnallisia suuria rakennuttajia. Todellista kilpailua ei ole ja alueet on sopuisasti jaettu.”

1980-luvun lopulla kilpailu olisi vähentynyt entisestään, jos YIT:n omistajat olisivat hyväksyneet Polarin ja Hakan suunnitelman ostaa yhtiö ja pilkkoa se keskenään.

Ylermi Runko jakoi Helsingin rakennusoikeuksia vasemmalle ja oikealle

Vuonna 1985 arkkitehti Kai Wartiainen paheksui Arkkitehtipäivillä sitä, että Helsingin kaupunkisuunnittelu on oikeistolaisen ja vasemmistolaisen rakennusliikkeen hallinnassa

Hän toi esiin sen, että Hakan ja Polarin yhteistyökuvioon kuuluivat olennaisesti myös niitä lähellä olevat VVO ja Sato.

”Hakan ja Keskus-Saton edustajat päättävät rakennusoikeuksista ja muut lautakunnan jäsenet ovat heidän hallinnassaan”, Wartiainen totesi. Tällä hän tarkoitti Hakan hallituksen jäsenen, Elannon johtaja Ylermi Rungon ja Keskus-Saton toimitusjohtajan yhteistyötä kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Ylermi Runko käytti neljännesvuosisadan ajan valtaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana paitsi Elannon myös Hakan ja VVO:n intressien ajajana. 1970-luvun aluekeskuksia hän kuvasi lehtihaastattelussa kunnallismiesten toiveuniksi. Sinne hän sijoitti Elannon marketteja ja piti huolen, että kilpailijat eivät tule lähelle.

Niin Helsingin kuin Vantaankin vasemmiston avainhenkilöt noudattivat Rungon tahtoa. Kokoomukselle hän oli niin korvaamaton yhteistyökumppani, että hän joutui jatkamaan viimeisen vaalikauden vastoin tahtoaan, koska porvarit eivät olisi hyväksyneet toista demaria tehtävään.

Rakennuslehti kertoi maaliskuussa 1988 Auri Häkkisen kirjoittamassa jutussa, että kaupunkisuunnittelulautakunta oli Ylermi Rungon ehdotuksen pohjalta hyväksynyt Helsingin keskustatunnelin suunnittelun.

”Rungon ehdotus sijoittaa kaukoliikenteen terminaalin Tennispalatsin paikalle rakennettavan liikekorttelin maanalaisiin tiloihin. Liikekorttelin puuhamiehinä ovat tiettävästi Runkoa lähellä oleva Rakennuskunta Haka sekä Polar-rakennusosakeyhtiö.”

Lautakunnassa Rungon aisaparina oli silloin Helsingin Saton kokoomuslainen toimitusjohtaja C.G. Fogelberg. Sitä ennen yhteistyökumppanin oli ollut Keskus-Saton tekninen johtaja Tauno Salo.

Helsingin ylipormestari paheksui Poka-yhteistyötä

Rakennuslehti kertoi vuonna 1988 useissa jutuissa Helsingin niin sanotusta Poka-ilmiöstä eli Polarin ja Hakan sekä niitä lähellä olleiden puolueiden kokoomuksen ja demareiden yhteistyöstä tonttien ja rakennushankkeiden saannissa. Lehdessä ilmestyi Anssi Orrenmaan ja allekirjoittaneen kirjoittama Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven haastattelu, jossa tämä tuomitsi rakennusliikkeiden ja puolueiden liian läheiset suhteet.

”On aika mielenkiintoista, että aina kun tulee merkittävä hanke, Haka ja Polar lyövät hynttyynsä yhteen”, hän totesi lukuisista niin sanotuista Poka-työyhteenliittymistä Helsingissä.

”Minkä takia kaksi voimakasta kilpailijaa tekevät yhteistyötä? Sen takia, että he tietävät, että taustaryhmillä eli kokoomuksella ja sosiaalidemokraateilla on riittävä enemmistö tehdä soveliaita kaavoitus- tai rakentamispoliittisia ratkaisuja. Tässä tulee esiin poliittisten kytkentöjen tarkoituksenmukaisuus.”

Tennispalatsin tontin menoa ilman kilpailua näille kahdelle hän paheksui erityisesti.

”Kun Tennispalatsin kohdalla mikään muu ei ole selvää kuin se, että sen rakentavat Polar ja Haka yhdessä, niin silloin ollaan väärillä teillä”, hän sanoi.

”Jos poliitikosta tulee rakennusliikkeen etäispääte esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun tai muuhun kunnalliseen päätöksentekoon, ollaan vikatiellä. Minun ei tarvitse mennä tässä yksityiskohtiin, koska ne ovat ns. piireissä yleisesti tunnettuja asioita”, sanoi tämä kokoomuksen entinen kansanedustaja.

Pian Ilaskiven Rakennuslehteen antaman haastattelun jälkeen Tennispalatsin sopimus kaatui. Siihen oli toki muitakin syitä kuin asian saama julkisuus, kuten tonttikaupassa mukana olleen Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssi.

Tampereella jääviys ei tuonut tuomioita

Tampereella Haka ja Polar löivät 1980-luvun lopulla voimansa Tampellan tonttikauppojen yhteydessä saadakseen aikaan itselleen myönteisiä päätöksiä. Haka hoiti suhteet vasemmistopuolueisiin ja Polar kokoomukseen.

Helsingin Sanomissa haastatellun Tampereen kaupunginviskaali Sinikka Kauppisen mielestä Tampereen kaupungin virka- ja luottamusmiesten olisi pitänyt jäävätä itsensä Tampellan tontin suunnittelusta neuvoteltaessa, sillä samat miehet istuivat kahdella tuolilla. Rakennusliikkeen hallituksen johtomiehinä he eivät hänen mielestään voineet ajaa puhtaasti kaupungin etua, vaan kyseessä oli myös rakennusliikkeen etu. Oikeus ei tuominnut tästä.

Voimakkaimmin jääviysepäily kohdistui apulaiskaupunginjohtaja Erkki Heinoseen, joka työskenteli Polarissa ennen siirtymistään apulaiskaupunginjohtajaksi. Tällä paikalla hän oli vain reilun vuoden, Tampella-neuvottelujen ajan, ja siirtyi sitten tamperelaisen Haka Rakentajien toimitusjohtajaksi.

tampellaheinonen

Polarin johtajana Heinonen isännöi Wienin-matkaa, jonka rakennusliikkeet kustansivat kaupungin virkamiesjohdolle. Matkan tarkoituksena oli tutustua Tampella -suunnitelmiin, jotka rakennusliikkeet olivat tilanneet arkkitehtiprofessori Timo Penttilältä.

Heinosen jäsenyys Tampellan arkkitehtikilvan tuomaristossa johti valitukseen lääninoikeudelle hänen Polar-yhteyksiensä takia.

Heinonen oli kaupungin puolelta Tampella-sopimuksen pääneuvottelija, vaikka tuli virkaansa vasta, kun neuvottelut olivat jo käynnissä.

Helsingin Sanomat kysyi 19.6.1990 Heinoselta, häiritsevätkö jääviysväitteet häntä.
”Minua häiritsee enemmän se, että heti alkuunsa näytti siltä että yrityselämästä ei voi tulla kunnallishallintoon, sikäli kun lehtiä lukee. Ehkä se vaikutti. Ehkä kunnallishallintoon pitää löytyä vähemmän jäävejä. Leirin vaihtamista ei mielellään hyväksytä.”

Oletteko kokenut itsenne jotenkin jääviksi?
”En minä itse ole, mutta lehdistä olen lukenut.”

Vaikuttiko se lähtöpäätöksenne?
”Kyllä se vaikutti.”

Onko totta, että juuri Te keksitte neuvottelujen perustaksi rakennusoikeuden, 420 000 kerrosneliötä 24 hehtaarille?
”Ei se niin ollut, minähän tulin kesken kaiken mukaan. Kuvittelin, että kun kuntaorganisaatiossa annetaan tehtäväksi hoitaa joku homma, se otetaan ja hoidetaan. Jälkeenpäin voisi ajatella että kokeneempi virkamies olisi siinä vaiheessa hakenut piilopaikkoja eikä olisi pistänyt päätään näihin neuvotteluihin. Erikoisinta asiassa on se, että Tampereella vallitsee erittäin pitkälle menevä poliittinen yksimielisyys siitä mihin suuntaan kaupunkia kehitetään, mutta julkinen kuva on toisenlainen.”

Julkisuus kiinnitti huomiota lähinnä kerrosneliöitten määrään. 420 000 kerrosneliötä on aika paljon.
”Kieltämättä neliömetrimäärä on iso, mutta aluekin on iso. Tamperelaisittain aluetehokkuus vastaa keskustan tehokkuutta. Toisessa vaakakupissa on se, että teollisuudenkin jatkuvuus on turvattava.”

Kun aluetta aikanaan aletaan rakentaa, saavatko Polar ja Haka työt?
”Ei se niin mene. Se on Tampellan maata, ja Tampella käy siitä oman kauppansa. Arvattavasti myy eniten tarjoavalle.”

Tampella-sopimus hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa elokuussa 1989. Päätöksestä tehtiin seitsemän valitusta lääninoikeuteen sekä tutkimuspyyntö rikospoliisille.  Hämeen lääninoikeus mitätöi päätöksen marraskuussa 1990.

Lääninoikeus katsoi, että kaupungin kiinteistöpäällikkö Matti Perämaa ja apulaiskaupunginjohtaja Erkki Heinonen osallistuivat sopimuksen valmisteluun esteellisinä. Perämaa oli kaupungin omistaman rakennusyhtiö Tampereen Hakan hallituksen jäsenenä ja Heinonen Polarin omistaman Ahti-rakennusyhtiön toimitusjohtajana osallistunut Penttilän suunnitteleman mallin tilaamiseen alueen suunnittelun pohjaksi.

Tampellan alueen arvoksi laskettiin sopimusneliöiden pohjalta 800 miljoonaa markkaa

Poka-työyhteenliittymät yleisiä

Vuoden 1990 alussa Rakennuslehti teki jutun rakennusliikkeiden työyhteenliittymistä. Lehden kokoama lista paljasti, että  valtaosa niistä oli Polarin ja Hakan välisiä.

VTT:n tutkijat totesivat tuolloin, että työyhteenliittymät lähenevät kilpailullisesti kartellia. ”Yhteistyöllä on rajattu kilpailua, mutta myös saatu etua kaavamuutoksissa ja lisärakennusoikeutta haettaessa.”

Tampereella Tampella oli yksi näistä suunnitteilla olleista hankkeista. Pääkaupunkiseudulla suurin hanke oli Vantaanportin eli nykyisen Jumbon rakentaminen. Haka ja Polar olivat keskeisiä puuhamiehiä, kun näiden Elannolle kuuluneiden maiden käyttöä suunniteltiin.

Nämä hankkeet jäivät kuitenkin 1990-luvun laman ja Hakan ja Polarin talousongelmien jalkoihin. Esimerkiksi Tampellan alue siirtyi Suomen Pankin kautta valtion Solidium Oy:lle ja sitä kautta YIT:lle.

Sen paremmin ei käynyt Polarin ja Hakan yhdessä havittelemille Espoon Histan maille.

Helsingin Mikonkadulla Polar ja Haka saneerasivat yhdessä SYPn toimitaloa. Jyväskylässä yhtiöt olivat yhteistyössä Lutakkoa kehittämässä ja rakentajina Jyväskylän kauppakeitaassa, Ylen toimintakeskuksessa ja Jyväskylän keskussairaalan rakentamisessa. Lahdessa oli kehitteillä Teivaan kongressihotelli.

Yhteistyö syveni ennen romahdusta

Hakan ja Polarin yhteisomistus kiinteistöyhtiöistä tiivistyi, kun polarilaiseen Suomen Pörssikiinteistöihin fuusioitiin 1990-luvun alussa hakalaiset Jämerä-Kiinteistöt ja Siltasaari-Invest. Uuden yhtiön nimeksi tuli Ferenda.

Asuntorakennuttajapuoli puolestaan keskittyi entisestään, kun Sato liitti itseensä Salpan ja vuokra-asuntojen rakennuttajan Vatron. Vatron rahoja se tarvitsi kipeästi pelastuakseen yltiöpäiseksi menneen kovan rahan tuotannon aiheuttamista tappioista. Yhtiö oli etääntynyt jo kauaksi alkuperäisen nimensä, Sosiaalinen Asuntotuotanto Sato, ihanteista.

Samaan aikaan kokoomuslainen asuntoministeri Pirjo Rusanen alkoi selvittää, oliko asuntorakennuttajien kilpailu todellista vai ei.

”Minulla on tuntuma, että on olemassa pahaa kartellisoitumista ja keskinäistä monopolisoitumista. Yleishyödyllisyys on lonkeroitunut hyvin pitkälti ay-liikkeeseen. Siinä on takuulla muotoutuneet jonkinlaiset suojamuurit ja sulle-mulle-systeemi, miten kunnissa tontteja jaetaan. Siitä puuttuu todellinen kilpailu.”

Haka oli konkurssikypsä jo vuonna 1993, mutta rahaa riitti Esko Seppäsen kirjoittaman kirjan ”Punapääoman romahdus” mukaan silti vielä puolueiden tukemiseen. Esimerkiksi Vantaan ja Espoon sosiaalidemokraatit saivat 85 000 markkaa ja Espoon ja Helsingin kokoomus 60 000 markkaa.

Puoluetuen aukon täyttäjiä on riittänyt

Hakan konkurssi ja Polarin ajautuminen velkasaneeraukseen romuttivat hyvin voidellun Poka-koneiston, mikä antoi tilaa muille toimijoille. Aukko täyttyi nopeasti ja puolueet löysivät uusia rahastettavia.

Puolimatka lähti ensimmäisenä kokeilemaan kepillä jäätä Vantaalla, kun siellä kaupunginvaltuuston kokoomuslainen puheenjohtaja Raimo Salminvuo keksi, että hän voisi henkilökohtaisesti hyötyä tarjoamalla kokoomuksen ja demareiden kaavoitustukea rakennusliikkeille ja kiinteistöhankkeiden kehittäjille. Toiminta oli aiempaan verrattuna kuitenkin niin kömpelöä, että Salminvuo ja Puolimatka jäivät siitä heti kiinni ja saivat tuomiot. Kokoomuksen ja demareiden aluejärjestöt saivat pitää keräämänsä rahat, koska syyttäjä ei löytänyt näyttöä, että niille olisi maksettu tyhjästä.

2000-luvulla aukkoa tulivat täyttämään Nova-liikemiehet. Uusi raha toimi kuitenkin paljon taitamattomammin kuin vanha, mistä seurasi sellaista ikävää julkisuutta, jota vanhassa systeemissä oli onnistuttu välttelemään.

Vantaalla kaupungin johtotehtäviin pitkän tauon jälkeen palannut demarijohtaja Jukka Peltomäki joutui huomaamaan, että rakennushankkeiden sujuvoittamisesta voi saada rakentajilta kiitosta ja syyttäjältä kutsun oikeuteen.

Sosiaalinen asuntotuotanto unohdettiin pörssihaaveiden myötä

Satossa muutos Sosiaalisesta Asuntotuotanto Satosta nykyiseksi kiinteistösijoitusyhtiöksi tapahtui jo 1990-luvulla. Asuntohallituksen seuraaja Asuntorahasto yritti jarruttaa tätä epätoivottavana pitämäänsä kehitystä, mutta turhaan.

Muutos alkoi jo vuonna 1991, kun Polarin kiinteistösijoitusyhtiö Ferendan toimitusjohtaja, ekonomi Ilpo Saarinen siirtyi Keskus-Saton toimitusjohtajaksi. Rakennuslehden toimittaja Mikko Kortelainen kysyi Saariselta heti, tarkoittaako nimitys sitä, että asuntorakentaminen onkin kiinteistöbisnestä.

”Ei. Asuntorakentaminen ei minusta voi olla kiinteistöbisnestä, koska siinä puhutaan kuitenkin tietyistä elämisen perusarvoista”, Saarinen vastasi.

Hänen oma toimintansa kertoi kuitenkin toista.

Saarisen irtisanottiin Satosta, kun Asuntorahasto ei hyväksynyt hänen suunnitelmiaan rahastaa arava-asunnoilla. Saarisen tavoitteena oli jopa viedä Sato pörssiin.

Saarisen seuraaja vuonna 1998 oli ”vanhan liiton” aravamies Matti Sarnela, mutta pian hänet korvasi markkinahenkinen Erkka Valkila, hänkin Polarista. Valkila lähti viemään Satoa kohti pörssiä, mikä oli ollut Saarisenkin tavoitteena.

Taustatukea tuli siitä, että Saarisen 1990-luvulla tekemät järjestelyt todettiin jälkikäteen ihan laillisiksi.

Teuvo IJäs ohjasi asuntorahoitusta hyväveli-hengessä

Asuntopuolella 1990-luvun ehdottomasti suurin vaikuttaja oli Asuntorahastoa johtanut Teuvo Ijäs. Hän antoi ruotsalaiselle Skanskalle lentävän lähdön Suomen asuntomarkkinoille sallimalla sen jatkaa konkurssiin menneen Hakan urakoita kuin omiaan. Ijäkselle riitti, että Skanska oli palkannut Hakan henkilökuntaa, jotka tunsivat nuo hankkeet.

Koko rakennusalalle Ijäs teki ison palveluksen lisäämällä yhteiskunnan tukemaa tuotantoa silloin kun sitä eniten tarvittiin. Isot rakennusliikkeet olivat tyytyväisiä, että saivat joustavasti siirtää tonttejansa Ara-tuotantoon ilman, että kilpailusäännöksiä olisi alettu lukea liian pikkutarkasti.

Harmaana virkamiehenä Asuntohallituksessa aloittanut keskustataustainen Teuvo Ijäs junaili kokoomuslaisen asuntoministeri Pirjo Rusasen avulla päätöksen, jolla Asuntohallitus lopetettiin ja tilalle perustettiin Ijäksen johtama Asuntorahasto. Rusasen avustaja, kokoomustaustainen Harri Hiltunen palkattiin pian johtajaksi Asuntorahastoon.

Yksi Ijäksen perusteluista Asuntohallituksen lakkauttamiselle oli sen laatu- ja hintavalvonnan lopettaminen. Sitä Ijäs ei kuitenkaan tehnyt päästyään johtoon vaan piti mielellään itsellään sen tuoman vallan. Ijäs pääsikin pian osoittamaan sitä.

Yksi kovimmista paikoista oli taistelu Saton osakejärjestelyihin perustuvia asuntokauppoja vastaan. Isoja varpaita tuli tallottua, mutta Ijäs kuitenkin esti villin arava-asuntojen kauppaamisen yleistymisen. Hänen seuraajalleen se ei sitten enää onnistunutkaan.

Saton toimitusjohtaja Ilpo Saarinen sai Asuntorahastolta huomautuksen, kun oli ostanut 6000 aravavuokra-asuntoa käyttämällä maksuna Saton omia osakkeita. Asuntorahaston mukaan Sato ei ollut noudattanut aravalainsäädännön hintarajoituksia. Myyjät olivat voineet siirtää valtion subventoiman tukituotannon avulla syntynyttä omaisuuttaan käyttörajoitusten ulkopuolle, kun he olivat saaneet maksuksi Saton osakkeita.

Asiassa painoi myös Saton aikeet mennä pörssiin, jolloin noista osakkaista olisi tullut vapaasti myytäviä. Johdolle tuo pörssiin meno olisi tuonut 9 prosentin osuuden osakkeista. Nyt uutiset tiesivät Satolla lainaboikoittia ja sen toimitusjohtajalle Ilpo Saariselle potkuja, vaikka korkeimmassa hallinto-oikeudessa Sato voittikin lopulta tuon kiistan.

Saton arvo oli noussut muun muassa noiden arava-asuntojen oston myötä. VVO:n toimitusjohtaja Ben Grass kertoi televisiossa, että ainakin VVO:lla asuntokannan arvo tuplaantuisi, jos aravan myyntirajoituksia ei olisi.

Haastattelua kuunneltiin varmaan tarkkaan myös VVO:n omistajien eli ay-liikkeiden toimistoissa. Kovinkin sosialisti ymmärsi sen verran markkinatalouden päälle, että näki valtavat rahastusmahdollisuudet.

Saman olivat huomanneet myös puoleita lähellä olevat pienemmät ”yleishyödylliset” rakennuttajat, kuten demarien Riihi-Säätiö ja keskustan Tarveasunnot.

Kovin paikka Ijäkselle oli, kun oman puolueen asuntorakennuttajayhteisön Tarveasuntojen rahanjako nousi julkisuuteen TV:n MOT-ohjemassa. Tarveasunnot jakoi vuonna 1997 omistajilleen 2,2 miljoonaa markkaan ja samanlaista pottia odotettiin myös vuodelle 1998. Merkittävimpiä edunsaajia olivat yhtiön omistajiin kuuluvat vaalirahoitusta jakavat keskustalaiset säätiöt ja yhtiön pääomistaja ja perustaja, keskustan eläkkeellä oleva talouspäällikkö Reijo Vähätiitto. Hän oli noussut otsikoihin jo 1980-luvun Noppa-oikeudenkäynnissä.

Teuvo Ijäs lupasi TV-ohjelman jälkeen, että Tarveasunnoista tehdään ”kohtuullisen perusteellinen selvitys”. Näin tehtiinkin, vaikka samaan aikaan Tarveasunnot yritti panna kuriin toimittajia käynnistämällä MOT-ohjelman tekijöitä vastaan vuosia jatkuneen kalliin oikeusprosessin.

Selvityksessä ei pidetty kovin suurta kiirettä, vaikka Tarveasunnot nousi 2000-luvun alussa uudestaan julkisuuteen sääntöjen vastaisilla asukasvalinnoillaan. Asuntorahasto keskeytti lainoituksensa yhtiölle vasta syksyllä 2006, ja ilmoitti jatkavansa sitä ainoastaan, jos omistuspohja laajenee. Ijäs uhkasi myös poistavansa yhtiön yleshyödyllisyysstatuksen. Ijäksen kovistelujen jälkeen Tarveasuntojen yleishyödylinen asuntorakennuttaminen eriytettiin TA-Yhtymä Oy:ksi, johon Vähätiittojen omistusosuus määritettiin korkeintaan 45 prosentiksi.

Kokoomus saatiin Asuntohallituksen lopettamisen taakse lupaamalla puolueelle johtoasema ympäristöministeriön virkamiesjohdossa. Sinne nimitettiin kokoomuksen kansanedustaja, arkkitehti Jouni J Särkijärvi ja betoniyhtiö Lohjassa työskennellyt diplomi-insinööri Matti J Virtanen.

Aluksi varsinkin Särkijärvi oli aktiivinen vallankäyttäjä jopa Asuntorahaston suuntaan. Hän paheksui sitä, että Asuntorahasto hyväksyi, että rakennusliikkeet siirsivät kovan rahan tonttejaan Ara-tuotantoon saaden rakennusurakat ilman kilpailua.

Vuonna 1995 Särkijärvi tarttui Ijäkselle ja Rusaselle läheiseen asiaan eli Pietarin Pargolovoon kaavaillun asuntoalueen Nordic Valleyn suunnittelun rahoittamisen. Sinne kaavailtiin jopa 40 000 asukkaan lähiötä. Ministeriön rahoittamiin konsulttiselvityksiin kului rahaa viitisen miljoonaa markkaa. Särkijärvi yritti lopettaa hanketta pari vuotta, mutta hankkeen johtoryhmä löysi aina vain uutta selvitettävää.

Juuri kun ministeriö pääsi irti Pargolovon konsulttivetoisesta hankkeesta, niin osin samat henkilöt olivat puuhaamassa Asuntomessuja Pietariin. Messuja kaavailtiin meren rannalle Repolaan 45 kilometrin päähän kaupungista. Suomalaiset talotehtaat pelkäsivät riskejä eivätkä innostuneet vuodelle 2000 suunnitelluista messuista. Ne järjestettiin lopulta vuonna 2008, mutta tulokset jäivät laihoiksi.

Särkijärvi että Virtanen joutuivat ministeriössä pian niin sanotulle dispo-orrelle, mikä tarkoitti Särkijärven kohdalla ylijohtajan titteliä ilman alaisia ja työtehtäviä. Tämä vahvisti entisestään Ijäksen asemaa.

VVO:n toimitusjohtaja Ben Grass pelasi hyvin yhteen Ijäksen kanssa ja he olivat lähes erottamaton parivaljakko. Täysin kitkatonta yhteistyö ei kuitenkaan aina ollut, sillä välillä VVO ja Sato kiristivät härskisti Asuntorahastoa, jotta se parantaisi lainaehtoja.

”Mittamme on tullut täyteen”, Ben Grass ärähti Rakennuslehden haastattelussa vuonna 2001. Saton toimitusjohtaja Matti Sarnela jatkoi, että kun puhe ei ole mennyt perille, niin asia osoitetaan aravalainojen hakuboikotilla.

VVO:ssa sosiaalisuus vaihtui markkinakiimaksi

2000-luvulla myös VVO muuttui entisestä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen asuntorakennuttajasta puhtaaksi kiinteistösijoittajaksi. Sosiaalisen asuntotuotannon takuumies Benn Grass joutui vuonna 2004, vain 59 vuoden iässä, väistymään johdosta markkinahenkisempien tieltä. Tilalle tuli Skanskan asuntogryndaustoiminnan vetäjä Olli Salakka.

Ammattiliitot unohtivat nopeasti sen, että yleishyödyllisen yhteisön tarkoitus oli ollut tuottaa jäsenille kohtuuhintaisia asuntoja eikä verottomia osinkoja ay-liikkeelle. E-liike oli tehnyt samat johtopäätökset jo aiemmin, kun se myi omistuksensa vakuutusyhtiö Ilmariselle.

Vuonna 2015 VVO ilmoitti luopuvansa kokonaan yleishyödyllisyydestä. Saton tavoin se halusi olla pelkkä kiinteistösijoitusyhtiö.

(Taustalla väitetään olleen se, että kun Antti Rinnettä ei valittu VVO:n toimitusjohtajaksi, päätti hän tehdä siitä ay-liikkeen rahastusautomaatin.)

VVO:n vuokrat ovat Rakennuslehden selvityksen mukaan olleet paikoin jopa markkinahintaisia vuokria korkeammat. Siitä hyvästä Rakennusliitto muiden ay-liittojen kanssa on kerännyt muhkeat verovapaat osingot, joista on voitu jakaa vaalitukea vasemmistopoliitikoille. Heille pohdinta siitä, onko VVO:n tehtävä tuottaa kohtuuhintaisia asuntoja liittojen jäsenille vai omistajien kautta esimerkiksi vaalitukea heille itselleen, ei ole ollut vaikea. Millä muulla kuin Rakennusliitolla olisi ollut varaa käyttää varapuheenjohtajansa (Kyösti Suokas) eurovaalikampanjaan yli 100 000 euroa?

Ainoastaan naisvaltaisia ay-liittoja ristiriita puheiden ja tekojen välillä on hävettänyt, mutta se ei ole johtanut sisäistä keskustelua pidemmälle. Aran syksyllä 2016 esittämään moitteeseen siitä, että asukkailta keräämiä korjausrahoja ei saisi jakaa omistajille ylimääräisenä osingonjakona, VVO:n johto vastasi uhkaamalla sitä kanteella maineensa lokaamisesta.

Yhtenä skenaariona on esitetty, että tällä hetkellä VVO:sta otettavat osinkotuotot maksimoidaan, jotta naisvaltaiset liitot voisivat myydä osakkeensa ja esittää sitten parkunsa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puutteesta.

Edellisen hallituksen asuntoministeri Pia Viitanen (sd) piti VVO:n 45-vuotisjuhlissa puheen, jossa hän ei millään tavalla kyseenalaistanut VVO:n irtautumista juuriltaan. Sen sijaan hän kehui perustaneensa valtion oman asuntorakennuttajayhtiön A-Kruunun, jonka tehtävänä olisi tuottaa kohtuuhintaisia asuntoja. Siis niitä, joita VVO ei enää tuottanut.

Vasemmistopuolueiden poliitikot ovat ahkerasti vaatineet veronkorotuksia ja veropohjan laajentamista, mutta yksi asia on ollut pyhä: heidän puolueidensa hallitsemat säätiöt, jotka saavat nostaa osinkonsa verottomina. Niistä riittää yllin kyllin vaalitukea niille poliitikoille, jotka vaalivat tätä verotuksen porsaanreikää. Tämä on osa suomalaista rakenteellista korruptiota eli maan tapaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Polar-Sato ja Haka-VVO hallitsivat rakenteellisen korruption”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat