Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusarkkitehdista rakennusvalvontajohtaja Espooseen

Espoon rakennusvalvontajohtaja, arkkitehti SAFA Veronica Rehn-Kiven sijaiseksi on valittu hallintotieteiden maisteri, rakennusarkkitehti RIA Sirkku Malviala.

Espoon rakennusvalvontajohtaja, arkkitehti SAFA Veronica Rehn-Kiven sijaiseksi on valittu hallintotieteiden maisteri, rakennusarkkitehti RIA Sirkku Malviala.

Sirkku Malviala, 46, aloittaa 2.1.2017.  Hän toimii tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupungin rakennusvalvontapäällikkönä. Lisäksi hän on aiemmin toiminut rakennusvalvonnan eri tehtävissä Kangasalan kunnassa ja Tampereen kaupungissa.

Malviala on suorittanut rakennusarkkitehdin tutkinnon ja toiminut suunnittelijana useissa eri arkkitehtitoimistoissa.

Rakennusvalvontajohtajan määräaikainen virkasuhde on voimassa 2.5.2019 asti. Rakennusvalvontajohtajan sijaisuus tuli haettavaksi, kun viran haltija Veronica Rehn-Kivi nousi elokuussa kansanedustajaksi Carl Haglundin paikalle tämän siirryttyä muihin tehtäviin.

Rakennusvalvontajohtajan tehtävässä edellytetään mm. perehtyneisyyttä rakennusvalvonnan tehtäväalueeseen, teknisen toimialan tuntemusta, rakentamista ja sen suunnittelua sekä rakennettuun ympäristöön vaikuttavien toimenpiteiden ohjauksen ja valvonnan tuntemusta, kokonaisuuksien hallintaa, johtamis- ja esimieskokemusta sekä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.

Espoon rakennusvalvontakeskus huolehtii rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä valvomalla rakentamista koskevien säännösten noudattamista. Keskus ohjaa ja neuvoo rakentamisessa sekä edistää laadukkaan rakennuskannan ja viihtyisän ympäristön syntymistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusarkkitehdista rakennusvalvontajohtaja Espooseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat