Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki, Espoo ja Vantaa pelkäävät: Hallitus aikoo sekoittaa teiden ja ratojen rahoituksen

Kaupungit eivät halua menettää suoria mal-sopimuksia valtion kanssa.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Pääkaupunkiseutu pelkää, että hallitus vie suurilta kaupungeilta mahdollisuuden sopia isoista liikennehankkeista valtion kanssa. Kyse on esimerkiksi kehäradan kaltaisista, merkittävistä liikenneväylistä.

Valmisteilla oleva lakiuudistus on saanut Helsingin, Espoon ja Vantaan nokkamiehet varpailleen. Maankäytön johtajat pelkäävät, että uusi aluekehitys- ja kasvupalvelulaki on romuttamassa toimivaksi koetun suoran yhteistyön valtion kanssa.

Lakiluonnoksen tammikuun 16. päivän versiossa suorat sopimukset maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä (mal) oli korvattu maakunnan kanssa käytävillä neuvotteluilla. Vastuuministeriöksi oli vaihtunut ympäristöministeriön sijaan työ- ja elinkeinoministeriö. Lakiluonnoksen sisältö elää tällä viikolla ratkaisuvaiheitaan.

”Koko idea romuttuisi”

”Jos uudistus johtaisi siihen, että kaupungit pakotettaisiin keskustelemaan liikennehankkeista varattoman maakunnan kanssa, koko mal-sopimuksen idea romuttuisi”, puhisee Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Maakunnilla ei ole omaa rahaa, vaan valtio kanavoi kunnissa kerättyä verorahaa niiden toimintaan. Maakunnilla ei myöskään ole tulossa kaavoitusvaltaa, vaan se säilyy kaupungeilla. Kaupungit ovat viimeisten mal-kierrosten aikana sitoutuneet lisäämään asuntotuotantoaan asemakaavojen avulla.

Espoon maankäytön toimialajohtaja Olli Isotalo pitää koko neuvottelukuviota mahdottomana.

”Miksi meidän pitäisi keskustella putiikin kanssa, jolla ei ole rahaa ja joka ei näistä asioista vastaa? Mistä me neuvottelisimme?”

Myös Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki toivoo, että käytännöllisiksi ja toimiviksi osoittautuneita mal-sopimuksia voitaisiin jatkaa.

”Helsingille ne ovat olleet tärkeitä. Sopimus on ollut hyvä ja joustava väline, jonka avulla on voitu samaan aikaan tiivistää kuntien yhteistyötä ja yhteisiä tavoitteita ja saada valtio mukaan miettimään, miten koko maalle tärkeää seutua kehitetään”, Sinnemäki sanoo.

Tiilikainen kannattaa nykymenettelyä

Hallituksen asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) on ilahtunut pääkaupunkiseudun yksituumaisista kannanotoista. Hän on ollut allekirjoittamassa useita mal-sopimuksia ja pitää niiden jatkamista järkevänä.

”Mutta erilaisia näkemyksiä on”, Tiilikainen vahvistaa. Hän ei lähde osoittelemaan, kuka on toista mieltä.

Tiilikainen itse miettii, miksi sopimuskäytäntöä edes pitäisi sotkea lakiin. Vapaaehtoiset sopimukset antaisivat osapuolille vapaat kädet jatkaa niitä nykyisenkaltaisina tai tarvittaessa tuoda sopimuksiin uusia avauksia.

”Nyt niiden sisältö on ollut pitkälti asuntotuotantoa ja liikennettä. Mutta sopimusten hyvä puoli on, ettei niissä ole määrämittaa, ei muotoa. Kuka tietää, mikä on seuraavassa sopimuksessa valtion vastaantulo ja mihin kuntien toivotaan sitoutuvan.”

Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki on tarkoitettu siirtämään te-keskusten ja ely-keskusten tehtäviä uusille maakunnille.

Lakiluonnos lähtee lausuntokierrokselle muutaman viikon kuluttua.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinki, Espoo ja Vantaa pelkäävät: Hallitus aikoo sekoittaa teiden ja ratojen rahoituksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat