Kokeile kuukausi maksutta

KL: Viroon suunnitteilla miljardin sellutehdas

Virolaiset metsätalousekspertit suunnittelevat miljardi euroa maksavan sellutehtaan eli biotuotetehtaan rakentamista. Asiasta kertoo Kauppalehti.

Virolaiset metsätalousekspertit suunnittelevat miljardi euroa maksavan sellutehtaan eli biotuotetehtaan rakentamista. Asiasta kertoo Kauppalehti.

Tällä viikolla julkistetun suunnitelman mukaan Viroon rakennettaisiin biojalostamo, jonka kapasiteetti olisi 700 000 tonnia sellua. Sellun lisäksi tehdas tuottaisi hemiselluloosaa ja ligniiniä. Uusiutuvaa energiaa tehdas tuottaisi 25 prosenttia yli oman tarpeen.

Est-For Oü:n miljardin euron hanke olisi Viron kaikkien aikojen suurin investointi.

Uusi biotuotetehdas käyttäisi kolme miljoonaa kuutiota kuitupuuta ja haketta vuodessa. Se on kolmannes Virossa vuosittain hakattavasta puusta. Toistaiseksi nämä puut viedään raaka-aineeksi Suomeen.

Uusi tehdas toisi suoraan 200 työpaikkaa. Välillisesti se työllistäisi 500-700 henkeä.

Uusi biotuotetehdas käynnistyisi suunnitelmien mukaan vuonna 2022. Rakentaminen alkaisi vuonna 2020 ja lopullinen investointipäätös tehtäisiin vuonna 2019.

Biotuotetehdashankkeen keskeisiä puuhamiehiä ovat tunnettu metsäteollisuusekspertti Margus Kohava ja kansainvälistä kokemusta hankkinut Aadu Polli.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KL: Viroon suunnitteilla miljardin sellutehdas”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat