Vuonna 1913 valmistunut arvokiinteistö oli aluksi nykyistä matalampi. Stockmannin tavaratalona aloittaneeseen taloon rakennettiin vajaat 20 vuotta myöhemmin kolme lisäkerrosta, ja samalla talosta tuli pitkäksi aikaa Helsingin poliisitalo.
Viimeisimmän ison remontin jälkeen rakennukseen muutti Helsingin kaupungin suunnitteluvirasto. Samalla uusittiin talotekniikka ja vahvistettiin perustukset. Nyt käynnissä olevalla työmaallakin tarvitaan vaativaa pohjavahvistustekniikkaa.
”Uusi hissi oli perustettava 18 metrin syvyyteen ulottuvien suihkupaalujen varaan. Lisäksi meidän piti valaa hissikuilurunko erittäin ahtaissa tiloissa”, työmaapäällikkö Kimmo Hintsala NCC:stä kertoo.
Hissien tarve liittyy sekä käyttötarkoituksen muutoksiin että nykyisiin esteettömyyssäädöksiin. Käyttäjiä on aiempaa enemmän, mikä vaikuttaa huoneiden tilajakoihin. Tästä suoriutuminen niin, että koko ajan kunnioitetaan talon museaalista statusta, on kaikkea muuta kuin helppo tehtävä.
Talotekniikan sijoittaminen piiloon on aina lähtökohtana suojellussa talossa. Tässä tapauksessa mitään poikkeuksia tähän pääsääntöön ei ole hyväksytty.
”Kaikki pitää roilota rakenteiden sisään.”
Puhtaat julkisivut ja paperit
Julkisivujen säilyttäminen mahdollisimman alkuperäisen mukaisina on kaupunkikuvallisista syistä selviö tämäntyyppisissä hankkeissa. Työmaainsinööri Ilona Shagimardanova pitää yhtenä kohteen vaativimmista tehtävistä sitä, että julkisivujen terastirappauksissa tavoitetaan täsmälleen yli sadan vuoden takainen sävy. Alkuvaiheessa olevat rappaukset pyritään toteuttamaan mahdollisimman samanlaisina kuin alkuperäiset.
Nykynäkökulmasta tarkasteltuna tarkkaa käsityötä vaativa terastirappaus on arvokas julkisivu siitä huolimatta, että sitä on aikanaan kutsuttu köyhänmiehen graniitiksi. Tekijät löytyivät Suomenlahden eteläpuolelta: aliurakkakisan voitti virolainen Vanalinna Ehitus.
Kaikkiaan eri kansallisuuksia on Hintsalan arvion mukaan 30. Luku on tuoreessa muistissa, sillä äskettäin työmaalla tehtiin harmaan talouden yllätystarkastus.
”Kaikki oli kunnossa. Nykyinen veronumerojärjestelmä on varsin aukoton. Ilman veronumeroa tulo työmaalle tyssääntyy alkuunsa”, Hintsala sanoo.
Työturvallisuuspisteisiin hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Vaikka edes läheltä piti -tilanteita ei Hintsalan mukaan ole sattunut, työmaa on useita prosenttiyksikköjä perässä 95 prosentin tavoitteesta, mikä hänen mukaansa johtuu telineurakoitsijan toistuvista laiminlyönneistä.
Yhteensä työmaan keskimääräinen työntekijämäärä on noin 80. Tästä kymmenkunta on projektinjohtourakoitsija NCC Rakennuksen toimihenkilöitä, loput ovat sivu-urakoitsijoiden ja heidän alihankkijoidensa palveluksessa. Väkeä tarvitaan paljon sekä rakenneteknisiin että taloteknisiin töihin, sillä rakenteita puretaan ”betonille asti” ja tekniikka uusitaan kokonaan.
Tatea moninkertainen määrä
Sofiankatu 4:n remontti on suuressa määrin talotekniikan uusimista. 1980-luvun alussa uusittu tekniikka oli elinkaarensa päässä. Uusimpien energia- ja sisäilmamääräysten täyttämiseksi tulo- ja poistoilmakoneiden sekä iv-kanavien kokoa oli kasvatettava.
”Ravintolan ja elokuvateatterin iv-koneet on sijoitettu kellariin. Toimistokerrosten iv-koneet ovat kolmannessa kerroksessa tiloissa, jotka olisivat olleet vaikeasti hyödynnettävissä vuokratiloina”, Hintsala toteaa.
Lisäksi toteutettiin tilakohtainen jäähdytys, jota varten Unioninkadulta oli vedetty kaukokylmäliitos jo viime keväänä.
Lvia-suunnittelun projektipäällikkö Markus Tuovinen Rambollista pitää hankkeen vaativimpana seikkana sitä, kuinka saada uusi talotekniikka mahtumaan ”museosuojeltuun” rakennukseen.
”Rakennukseen tulee myös monta eri toimintoa: elokuvateatteri, ravintola, toimisto sekä liiketiloja, jotka kaikki tarvitsevat oman itsenäisen ilmanvaihtojärjestelmänsä”, Tuovinen sanoo.
Rakennesuunnittelusta vastaaville aivojumppaa on puolestaan tuottanut talotekniikan aukotusten ja reikien sijoittaminen vanhoihin rakenteisiin.
”Saatavilla olleet piirustukset olivat hyvinkin puutteellisia. Uuden lyhtysalin ja Sonckin salin välisen teräsbetoniportaan tuenta vanhoihin rakenteisiin on kuvaava esimerkki rakennesuunnittelun vaativuudesta tässä kohteessa”, projektin rakennesuunnittelua vetävä Pertti Määttä kertoo.
Sonckin arvotalo ei syty
Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan talon käyttötarkoitus muuttuu, mutta ulkonäkö säilyy. Talon arvon säilymistä vaalivat museoviranomaiset ovat olleet aktiivisia tässä hankkeessa. Silloin kun suojelunäkökohta ei ole ollut ensisijainen, rakenteita on myös purettu.
Uutta tekniikkaa tarvitaan siksi, että käytössä olleet talotekniset järjestelmät olivat täysin vanhentuneet. Lisäksi tilaaja päätyi hankkimaan kohteeseen vesisumujärjestelmän, jollaista on käytetty lähinnä laivanrakennuksessa.
”Näin järeällä ratkaisulla ainakin paloturvallisuuden pitäisi olla kunnossa.”
Kaikkein näyttävimpiä kohteen rakenteista on Sonckin salin suojeltu aula, joka palautetaan alkuperäiseen asuunsa. Lisäksi ensimmäisen ja toisen kerroksen kohdalta palautetaan yhteys viereiseen Kiseleffin taloon.
”Muutostyössä pyritään saamaan tilat vastaamaan alkuperäistä, Stockmannin aikana vallinnutta tilannetta. Muutenkin alakerrosten liiketiloissa tavoitellaan sadan vuoden takaisia avoimia tilaratkaisuja ja näkymiä”, arkkitehti Arto Harjunpää Arkkitehdit NRT oy:stä toteaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Vesisumu turvaa Senaatintorin arvotalon”