Rakentaminen Auri Häkkinen 3 kommenttia

Pirkkala teki rohkeasti maapoliittisen ohjelman – paljon opittavaa muille kunnille

Kiinteistökeinottelijat häädettiin pois Pirkkalasta. Näin kuvaa kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen kuntansa uuden maapolitiikan tuloksia. Nyt kauppa käy kuin siimaa – ja nimenomaan kunnan suuntaan.

Pääkaupunkiseudulta on puuttunut seudullinen ote maankäyttöön. Pirkkalasta voisi olla opittavaa.

Pirkkalassa ei ole tarvinnut ryhtyä aggressiivisiin otteisiin.

”Mahtavinta on, ettemme ole joutuneet pakkolunastukseen asti kertaakaan asumiskäyttöön hankittavien maiden kohdalla. Pirkkalan malli sopii jokaiseen kuntaan”, Jääskeläinen lupaa.

Lähtötilanne viisi vuotta sitten oli kriittinen.

”Meillä oli kaikki mahdolliset ongelmat. Emme hallinneet kasvua eivätkä palvelut toimineet. Tonttimarkkinoista 80 prosenttia oli yksityisen hallussa, loput kunnalla.”

Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen, ja siitä kiitos kuuluu valtuustossa kaikkien puolueiden kesken yhdessä sovitulle maapoliittiselle ohjelmalle.

”Valtuustossa maanomistajat sitä toki vastustivat, mutta enemmistö halusi sitoutua ohjelmaan”, Jääskeläinen sanoo.

Ohjelman periaatteiden mukaan yksityiset maankäyttösopimukset raakamaille on kielletty täysin. Vajaan 20 000 asukkaan kunta kaavoittaa pelkästään omille mailleen ja periaate koskee myös haja-asutusalueita.

Raakamaata 0,6-5,5 euroa neliöltä

Maata ostetaan kaikilta samaan raakamaan hintaan, joka on 60 sentistä viiteen ja puoleen euroon neliömetriltä.

Pormestari Helena Rissasen mielestä kaupanteon hanat aukesivat nimenomaan yhdenmukaisen hinnoittelun ansiosta.

”Aiemmin kukaan ei voinut myydä, kun naapuri olisi saattanut saada omasta maastaan enemmän. Rakennusliikkeet kun keinottelivat tällä tavoin.”

Ennen maapoliittista ohjelmaa Pirkkalan kunta sai ostettua vuosina 2009–2011 yksitoista hehtaaria maata. Ohjelman aikana maata on hankittu jo 250 hehtaaria.

”Tässä on kannustinta muille, että maapolitiikassa voidaan tehdä hurjia, kun sille on poliittinen tahtotila. Meillä on ruvettu jo miettimään, ostammeko kaikkea”, Jääskeläinen kertoo.

Kunnalla ei ollut tavoitteena tehdä kaupoilla voittoa, mutta uusi tapa on ollut Jääskeläisen laskelmien mukaan tuottoisa.

Tontinmyyntituloilla palveluita

”Vanhalla kaavapolitiikalla ja rakennusliikkeiden tai yksityisten toteuttamana nämä alueet olisivat maksaneet kunnalle kuusi miljoonaa. Nyt tilanne on kääntynyt 19,5 miljoonan euron tontinmyyntituloksi, joka voidaan käyttää palveluiden tuottamiseen.”

”Olemme silti tehneet monista maanomistajista miljonäärejä”, hän huomauttaa.

Pirkkalan ohjelmalle vastakkaista linjaa vetää yhä muun muassa Espoo. Teknisen toimen johtajan Olli Isotalon mukaan kaupunki ostaisi mielellään enemmän, mutta kaupanteko on koettu hitaaksi ja poliittisesti raskaaksi.

”En tiedä, onko Espoossa sen suurempia kapitalisteja kuin muuallakaan. Kehittämisintressit ovat olleet sellaisia, että maanomistajat ovat halunneet olla mukana”, Isotalo sanoo.

Maanomistajat toisin sanoen osallistuvat Espoossa asemakaavan toteuttamiseen omilla maillaan. He vastaavat osaltaan kustannuksista, ja käärivät myös osaltaan hyödyn omille tileilleen.

Kenen etua kunnissa ajetaan?

Jääskeläinen heittää yleisen kysymyksen: ”Kenen etua ajetaan? Kuka teidän mallissa hyötyy kaikkein eniten? Espoolaiset veronmaksajat, maanomistajat vai joku kolmas osapuoli?”

Aina vika ei ole yksityisessä maanomistuksessa. Kaupunkitalouden emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen muistuttaa, että vaikka Helsingissä kaupunki omistaa pitkästi yli puolet maistaan, sitä ei ole kovin usein hyödynnetty rakentamisessa.

”Kantakaupungin asukasluku ja työpaikkojen määrä on pysynyt samana 1960-luvulta 2010-luvulle asti. Rakentaminen on painottunut reunoille ja erityisesti naapurikuntiin.”

Vaikka suuntaa on nyt käännetty rakentamalla entisiä satama-alueita ja Pasilaa, vuosikymmenten hajautuva kehitys ei hetkessä muutu.

”Kyse on kunnallispoliittisesta päätöksenteosta”, Loikkanen tiivistää.

Pk-seudulta puuttunut ote maankäyttöön

Suomessa on Loikkasen mukaan ollut pitkään kansainvälisesti vertaillen poikkeava maa. Lain tarjoamia maapoliittisia instrumentteja on ollut päättäjien käytössä iso liuta, kuten muuallakin, mutta meillä niitä ei ole haluttu paljoakaan käyttää.

Poikkeuksiakin on ollut, kuten Oulun kaupunki, joka aloitti aktiivisen maanhankinnan jo vuosikymmeniä sitten.

Pääkaupunkiseudulla tilanne on kärjistynyt eniten.

”Pitkään harjoitetun maapolitiikan seurauksena asuntojen hinnat ovat nousseet. Seudullista otetta maankäyttöön ei pääkaupunkiseudulla ole ollut. Vasta viime aikoina se on nostanut päätään.”

Keskustelu artikkelista: 3 kommenttia

  • Helsinki ja Espoo eivät ole kasvualustaa tällaisille ’Pirkkala’ -innovaatioille.
    -Poliitikot eivät ymmärrä kaavoituksen ja rakentamisen dynamiikkaa, eivät siis ole yhtään veronmaksajia fiksumpia.Kiinnostus on poliittiseen uraan fokusoitu ja osaamista ei ole kykyä/halua kehittää.
    – Poliittisen sopivuuden, enemmän kuin ammattitaidon, perusteella ’valikoituneet’ virkamiehet eivät turhaan lähde ’poliittisesti hitaaseen’ uudistamiseen. Taitaisiko sen Isotalo selvemmin sanoa.

    Vastaa
  • Aivan kuin Pirkkala olisi keksinyt jotain uutta. Samanlaisia ohjelmia on ollut muillakin kunnilla. Välillä niitä on noudatettu, sitten taas unohdettu ja sen jälkeen alettu uudestaaan noudattamaan. Ei Pirkkalassa mikään erityinen äly pesi. Pikku kunta, joka saa nauttia elämästään Tampereen kainalossa.

    Vastaa
  • Pirkkala on klikannut hyvin tehokkaasti ns. heikomman asukasaineksen pois asukasprofiilistaan. Jokainen arahanke edellyttää kunnan puoltoa. Puoltoja ei ole juuri annettu. Heikommat saavat asua muissa kunnissa. Ilmankos Pirkkala on tunnettu oikeistolaisuudestaan. pirkkalalainen sdp:läinenkin on oikeammalla kuin Tampereen kokoomuslaiset.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia