Tampereen kaupungin järjestämän kilpailun tuomariston mukaan mukaan kokonaisratkaisuna toimi parhaiten Hartela Länsi-Suomi oy:n ja BST-Arkkitehdit oy:n ehdotus ”Keinutaan”.
Yksimielinen tuomaristo luonnehti ehdotuksen kaupunkirakennetta luontevaksi ja toteutuskelpoiseksi.
Ehdotuksessa tuomariston mukaan asuinkorttelit muodostavat kauniin ja vaihtelevan kaupunkinauhan ja ne sopivat hyvin Hervannan perinteiseen arkkitehtuuriin tarjoten mielenkiintoisia kaupunkitiloja.
Hartelan kilpailuehdotus sisälsi asumisen tiloja 86 400 kerrosneliömetriä ja liike- ja toimitiloja 34 200 kerrosneliömetriä. Kilpailuun osallistui 13 eri ehdotusta ja kilpailutyöt jätettiin nimettöminä.
Kilpailutyö edistää Hervannan laajenemista pohjoiseen
Ideavaiheen voittajana Hartela-Länsi Suomi pääsee aloittamaan kortteleiden kehittämisen Tampereen kaupungin kanssa kumppanuuskaavoitusmallilla. Lisäksi Hartela saa mahdollisuuden valita itselleen mieluisimman korttelialueen toteutettavaksi.
”Olemme erittäin iloisia kilpailun tuloksesta ja vahvasti sitoutuneet lähtemään Hervannan kehittämiseen yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Lähtökohtana suunnittelutyöllemme oli vahvistaa Hervannan kaupunginosan olemassa olevia voimavaroja ja luoda kestävää, toiminnallisesti sekoittunutta ja dynaamista kaupunkirakennetta. Tavoitteemme oli parantaa entisestään Hervannan monipuolisia palveluita, työnteon, opiskelun ja asumisen paikkoja sekä hyviä liikenneyhteyksiä ja heterogeenistä asukasjakaumaa”, Hartela Länsi-Suomen aluejohtaja Mikko Leinonen kertoo.
Petri Tavilampi BST-Arkkitehdeistä korostaa, että Hervanta ansaitsee arvoisensa sisääntulon kaupungin keskustan suunnalta. Alue, josta kilpailu käytiin on monella tapaa merkittävä.
”Ratkaisut, joita esitimme kilpailutyössä edistävät Hervannan keskustan laajenemista luontevasti pohjoisen suuntaan. Kilpailutyö vahvistaa myös alueen vanhoja reittejä ja linkittää lisäksi Hervannan valtaväylän itäpuolen paremmin Hervannan keskustan toimintoihin. Kilpailutyön korttelirakenne ja maantasokerrosten toiminnot tulevat antamaan Hervantalaisille uuden mielenkiintoisen alueen kuljettavaksi ja koettavaksi.”
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Hartelan työryhmä voitti Pohjois-Hervannan suunnittelukilpailun”