Kokeile kuukausi maksutta

Lehto urakoi 27000 neliön logistiikkakeskuksen Keravalle

Lehto Group on solminut urakkasopimuksen tanskalaisen logistiikkayhtiön Frode Laursenin kanssa uuden logistiikkakeskuksen rakentamisesta Keravalle, Kercan alueelle. Lehto ei kerro sopimuksen arvoa.

Logistiikkakeskuksen kooksi tulee noin 27000 neliömetriä. Hankkeen suuruusluokkaa kuvaa se, että rakennuksen ympäri kiertäminen on kilometrin pituinen juoksulenkki.

Tällä hetkellä alueella on maansiirtotyöt käynnissä ja hankkeen rakennuslupa on käsittelyssä. Logistiikkakeskus valmistuu elokuussa 2018.

”Hanke suunnitellaan ja toteutetaan Lehdon talousohjatulla mallilla kustannuksia säästäen. Hyödynnämme esivalmistusta, jotta rakentaminen sujuu työmaalla mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi vesikatto toteutetaan oman tehtaamme patentoiduilla suurkattoelementeillä”, Lehdon Toimitila-palvelualueen myyntijohtaja Jukka Pekonen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehto urakoi 27000 neliön logistiikkakeskuksen Keravalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat