Rakentaminen Johanna Aatsalo Ei kommentteja

Rakennusliike Reponen ostettiin portiksi pääkaupunkiseudulle

Rakennusliike Reponen ja sen sisaryhtiö Laatuseinä ja tytäryhtiö Laatutili saavat uuden omistajan Pirkanmaalta.

Arkta osti lokakuussa rakennusliike Reposen. Kuvassa Reposen tekninen johtaja Hannu Saari (vas.), Reposen hankintainsinööri Paula Airaksela, Reposen toimitusjohtaja Mika Airaksela sekä oikealla Arktan hallituksen puheenjohtaja, Vuoden Rakennusmestariksi valittu rakennusneuvos Esa Kiiveri. Kuva: Arkta

Rakennuskonserni Akta laajentaa toimintaansa yrityskaupalla pääkaupunkiseudulle ja hankkii omistukseensa puu- ja passiivirakentamiseen erikoistuneen Rakennusliike Reposen, sen esimerkiksi matalaenergiaelementtejä valmistavan tytäryhtiön LS Laatuseinän ja rakennusalan taloushallintoon erikoistuneen Laatutilit oy:n.

Ylöjärveläisen Kiiverin perheen omistama Arkta on merkittävä asunto- ja toimitilarakentaja Tampereen talousalueella.  Yrityskauppa lähes kaksinkertaistaa Arkta-konsernin liikevaihdon. Arktan liikevaihto tälle vuodelle on yli 40 miljoonaa euroa.

”Uudellamaalla rakentamisen arvioidaan jatkossakin kasvavan eniten. Toiminnan laajentaminen yrityskaupan kautta Uudellemaalle on meille Arktassa luonteva tapa kasvaa ja kehittyä. Reposen erinomainen osaaminen kilpailu- ja neuvottelu-urakoiden sekä etenkin puu- ja passiivirakentamisen toteuttajana täydentää nykyistä toimintaamme, joka keskittyy perustajaurakointiin. Molemmat yhtiöt hyötyvät toistensa osaamisesta. Laatuseinän elementtituotanto ja Laatutilien taloushallinnon osaaminen vahvistavat koko konsernin toimintaa osuvalla tavalla”, sanoo Arktan hallituksen puheenjohtaja, rakennusneuvos Esa Kiiveri.

Reponen työllistää suoraan noin 80 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. Yhtiö tunnetaan esimerkiksi sen kehittämästä Mera-konseptista. Rakennusneuvos Lauri Emil Reponen perusti yrityksen Heinolassa 1952.

”Arktan yhteydenotto tuntui heti kiinnostavalta. Toimintatapojen vahvistaminen yrityskaupan myötä on meille tärkeä tavoite. Rakennusoikeuden hankkiminen on erittäin tärkeä lisämahdollisuus, jonka tämä kauppa tuo tullessaan. Suurimmat odotuksemme kohdistuvat nimenomaan toiminnan kasvattamiseen”, sanoo Rakennusliike Reponen Oy:n toimitusjohtaja Mika Airaksela.

Rakennusliike Reponen on saanut lukuisia palkintoja, esimerkiksi Teknologiasta tuotteeksi -tunnustuspalkinnon vuonna 2007, Puupalkinnon vuonna 2012 ja Suomen Ilmastoystävällisin kerrostalo -palkinnon vuonna 2013.

Rakennusliike Reposen ja sen omistamien yhtiöiden avainhenkilöt jatkavat tehtävissään ja yhtiöiden osakkaina. Yrityskaupan jälkeen yritysten liiketoiminta jatkuu nykyisellä nimellä ja henkilöstöllä.

 

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia