Kokeile kuukausi maksutta

Terho Kaskinen tietää hyvän korjausrakentajan vaatimukset

Rakennusmestari Terho Kaskisella on takana 35 vuotta yrittäjänä. Korjausrakentamista hän on tehnyt koko ajan.

Terho Kaskinen (61) on jo käynnistänyt sukupolvenvaihdoksen perheen konserniin kuuluvissa yhtiöissä. Hänen tavoitteenaan on, että 65-vuotiaana hän siirtyy neuvonantajaksi ja yritykset kiinteistöineen on siirretty lapsille.

”Väitän, että olen yksi ensimmäisistä korjausrakentamiseen keskittyneistä yrittäjistä”, savonlinnalainen Kaskinen sanoo. Hän on Rakennusliike Terho Kaskisen toimitusjohtaja ja toinen omistaja. Hänen veljensä Veijo Kaskinen on toinen omistaja.

”Jo poikasena minulle selvisi, että minusta tulee rakentaja. Maalla joutui tekemään töitä pienestä pitäen, ja olen käsistäni taitava.”

Kahden yrityksen perustaja

Pienviljelijän pojan tie vei ensin ammattikouluun ja sitten rakennusteknikon oppiin Lahteen. Sitten seurasi viiden vuoden työrupeama Hartelalla, kunnes hän perusti rakennusyrityksen Keravalle. Tämä Rakennusliike K & N Niemelä toimii edelleen, joskin Kaskinen luopui sen omistuksesta ja perusti nykyisen yrityksen kotiseudulleen Savonlinnaan vuonna 1988.

”Kummankin yrityksen aloitin ihan nollasta.”

Rakennusliike Kaskisen toiminnasta noin 80 prosenttia on korjaamista. Suurin osa kohteista on julkisia hankkeita, esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden korjauksia. Kaupungin kanssa yhtiöllä on vuosisopimus. Viime aikoina ovat asunto-osakeyhtiöiden linjasaneeraukset lisääntyneet, kun julkiset korjauskohteet ovat olleet tiukassa.

”Korjaamisessa tärkeintä on henkilön oikea asenne. On ymmärrettävä, että rakentaminen on palvelua. Menestys perustuu palveluun ja yhteistoimintaan”, Kaskinen toteaa.

Hänen mukaansa on oleellista, että ongelmat ja ristiriidat nostetaan ajoissa esiin.
”Kerron heti alussa riskikohdat ja yllätysmahdollisuudet. Mitä aikaisemmin rakennuttaja tietää isoista lisätöistä, sen parempi. Jotkut urakoitsijat toimivat päinvastoin, ja sitten tulee riitoja.”

Rakennusliike Terho Kaskinen

  • Korjausrakentamiseen erikoistunut yritys, perustettu 1988.
  • Toimii Savonlinnan talousalueella.
  • Oman työvoiman osuus on 80 prosenttia.
  • Palveluasenne on Kaskisen mukaan keskeinen korjaajan vaatimus.
  • Kaskinen on toiminut rakennusalan luottamustehtävissä. Hän on Vuoden rakennusmestari 2016.

Oman työvoiman osuus Kaskisella on 80 prosenttia. Aliurakoitsijoilla teetetään käytännössä vain maalaustyöt. Muun muassa laatoitus- ja mattotyöt yhtiö tekee pääasiassa omana työnä.

”Omilla työntekijöillä toimiessa korostuvat laatu ja toimintavarmuus, jotka ovat korjaamisessa tärkeitä. On parempi, että työmaalla minua edustavat oman firman eikä aliurakoitsijan henkilöt.”

Sukupolvenvaihdos käynnissä

61-vuotias Terho Kaskinen on käynnistänyt sukupolvenvaihdoksen. Konserniin vuonna 2007 hankittu Kerimäen Peltityö on jo myyty hänen pojalleen Mika Kaskiselle sekä vävylle, ja yritys muutti nimensä Savonlinnan Saneerauspalveluksi.
Konserniin kuuluu myös matkailualan yritys Punkaharjun Tuunaanportti. Sen Terho Kaskinen hankki, koska hänen kaksi muuta lastaan opiskelivat matkailua.

”Jo pitkään oli selvää, että investoin myös johonkin toiseen toimialaan. Minulla ei ole Ferraria, olen sijoittanut rakentamisesta saatuja rahoja konserniavustuksina matkailuun. Näin olen säästänyt veroissa ja luonut uusia työpaikkoja.”
Kaskisen tavoite on, että 65-vuotiaana yritykset kiinteistöineen on siirretty lapsille ja hän siirtyy neuvonantajan rooliin.

”Yrittäjälle ei saisi tulla sukupolvenvaihdoksen järjestelyissä kiire. Monesti vaihdokseen liittyy luopumisen tuskaa, mutta siihen ei meidän homma saa kaatua.”

”Nuorille on annettava valtaa ja vastuuta. Sitä periaatetta olen pyrkinyt noudattamaan myös omassa johtamisessani”, Kaskinen lisää.

Kannattavaa rakentamista

Rakennusliike Terho Kaskisen liikevaihto oli viime vuonna 4,2 miljoonaa ja matkailuyrityksen 1,3 miljoonaa euroa. Nopeasti kasvanut Saneerauspalvelu teki 1,5 miljoonan liikevaihdon.

Lapsille on mitä jättää, sillä Terho Kaskinen on rakentanut kannattavasti. Liiketulosprosentti on ollut keskimäärin 7-15. Yrityksen tase on reilut 3 miljoonaa euroa, oma pääoma 2,3 miljoonaa. Omavaraisuusaste on 70 prosentin luokkaa.

Rakennusliike Terho Kaskinen työllistää noin 30 henkeä. Osa henkilöstöstä siirtyi sukupolvenvaihdoksessa Saneerauspalveluun, jossa on jo 16 työntekijää. Matkailuyrityksessä on 6 vakituista ja 6 sesonkityöntekijää.

”Laatu ja toimintavarmuus korostuvat omilla työntekijöillä toimittaessa.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Terho Kaskinen tietää hyvän korjausrakentajan vaatimukset”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat