Kokeile kuukausi maksutta

JM Suomi rakentaa jatkossa kaikki gryndikerrostalonsa Joutsenmerkin kriteerien mukaan

JM Suomi rakentaa vastedes kaikki omaperusteiset asuinkerrostalonsa pohjoismaisen ympäristömerkin Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti. Siirtyminen Joutsenmerkki-rakentamiseen koskee koko Pohjoismaissa toimivaa JM Ab -konsernia.

JM Suomi rakentaa vastedes kaikki omaperusteiset asuinkerrostalonsa pohjoismaisen ympäristömerkin Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti. Siirtyminen Joutsenmerkki-rakentamiseen koskee koko Pohjoismaissa toimivaa JM Ab -konsernia.

Kaikki JM Suomen alusta loppuun itse toteuttamat kerrostalot, joiden suunnittelu käynnistyy vuonna 2018 tai sen jälkeen, rakennetaan Joutsenmerkin vaatimien kriteerien mukaisesti yhteistyössä Joutsenmerkkiä hallinnoivan Ympäristömerkintä – Motiva Services oy:n kanssa. Motiva arvioi JM Suomen ympäristötyötä niin ulkoisen ympäristön kuin sisäympäristönkin kannalta.

Ulkoiseen ympäristöön liittyvät muun muassa vähäinen energiankulutus ja rakennusjätteiden käsittely. Sisäympäristön osalta Ympäristömerkintä ottaa huomioon kriteeristönsä mukaisesti esimerkiksi asuintilojen materiaalien valinnan, ilmanvaihtoratkaisut ja päivänvalon pääsyn asuntoihin.

”Yhteistyö Joutsenmerkin kanssa tarkoittaa ympäristön kannalta kestäviä valintoja perustuksista talon harjaan asti”, JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino sanoo.

”Joutsenmerkki-talojen rakentamiseen liittyy toki haasteita, kun rakennuksessa käytettävien materiaalien on vastattava tiukkoja kriteereitä. Luotamme vahvasti siihen, että saamme kuitenkin osaavien yhteistyökumppaniemme kanssa löydettyä parhaat materiaalit ja ratkaisut tulevaisuuden rakentamiseen.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “JM Suomi rakentaa jatkossa kaikki gryndikerrostalonsa Joutsenmerkin kriteerien mukaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat