Kokeile kuukausi maksutta

Vantaan Kirjastopuisto ja Tikkurilantori palkittiin Vuoden Ympäristörakenteena

Vantaan Tikkurilan ydinkeskustan julkiset tilat, Kirjastopuisto ja Tikkurilantori, on palkittu Vuoden 2017 Ympäristörakenteena.

Vantaan Tikkurilan ydinkeskustan julkiset tilat, Kirjastopuisto ja Tikkurilantori, on palkittu Vuoden 2017 Ympäristörakenteena.
Kuuntele juttu

Tiedotteen mukaan aiemmin katu- ja pysäköintialueena toiminut Vantaan kaupungintalon ympäristö on muuttunut Tikkurilantorin ja Kirjastopuiston rakentamisen myötä arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoiseksi kävelykeskustaksi, torikaupan alueeksi, tapahtumapaikaksi ja oleskelualueeksi.

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliiton järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin 15. helmikuuta Jyväskylässä järjestetyillä Viherpäivillä.

Kilpailussa myönnettiin kunniakirjat palkitun kohteen rakennuttajalle sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisimmin mukana olleille tahoille. Kunniakirjat saivat rakennuttamisesta Vantaan kaupunki/kuntatekniikan keskus, suunnittelusta Maisemasuunnittelu Hemgård, taideteoksista Taiteilijaryhmä ART4 ja rakentamisesta VRJ Etelä-Suomi Oy.

Korkeatasoista elävää kaupunkikeskustaa

Tikkurilan ydinkeskustan julkisen ulkotilan suunnittelun kaupunkikuvallisena ja toiminnallisena lähtökohtana on vuonna 2006 järjestetyn maisema-arkkitehtuurikilpailun tulos. Kilpailun voitti Maisemasuunnittelu Hemgård työryhmineen ehdotuksellaan Tik’kuja, joka kunnioitti olevaa miljöötä ja 1950-luvun mittakaavaa.

Monta vuotta kestäneen tinkimättömän työn ansiosta aiemmin epämääräinen, katu- ja pysäköintialueena toiminut kaupungin- ja kirjastotalon ympäristö on nyt toiminnallisesti monipuolinen, visuaalisesti tasapainoinen sekä arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen oleskelu-, leikki- ja torialue.

Tikkurilantori rakennettiin vuosina 2012 – 2014, Kirjastotorin avajaisia vietettiin syksyllä 2017.

Tunnustus tasokkaalle ympäristölle

Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Palkinto jaettiin nyt 27. kerran.

Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Rakennustuoteteollisuus RTT:n, Puutarhaliiton, Kiviteollisuusliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Suomen Arkkitehtiliiton, ympäristöministeriön ja lehdistön edustajat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vantaan Kirjastopuisto ja Tikkurilantori palkittiin Vuoden Ympäristörakenteena”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat