Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan työntekijöitä koskeva myytti onkin yllättäen perätön

RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen osoittaa, että rakennusalan työtekijöitä koskeva myytti ei pidäkään paikkaansa.

Rakentamiseen on syntynyt viime vuosina paljon uusia työpaikkoja. Kuva: Anne Kurki
Kuuntele juttu

Työntekijöiden ja avoimien työpaikkojen kohtaaminen on Suomessa ongelma.

Yllättäen työnhakija ja avoin työpaikka kohtaavat toisensa rakennusalalla muita päätoimialoja paremmin. Avoimien työpaikkojen lisääntyminen alentaakin tehokkaasti rakentamisen työttömyyttä.

Tulos nousi esiin, kun Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen keksi tarkastella kohtaanto-ongelmaa toimialakohtaisesti.

”Kun rakennusalalle aukeaa avoimia työpaikkoja, niihin näyttää löytyvän myös tekijöitä ja työttömyys alenee. Rakentajat myös lähtevät töihin muille paikkakunnille”, Pakarinen arvioi.

Rakentamisessa työn sisältö ei ole muuttunut niin nopeasti kuin esimerkiksi kaupan alalla. Tämä helpottaa osaltaan työn ja tekijän kohtaamista rakentamisessa. Tilanne saattaa tosin vaihdella rakennusalan eri tehtävissä, sillä tarkastelussa ei ole pystytty erottelemaan toimihenkilö- ja työntekijätason henkilöiden työllistymistä.

Rakentamisen hyvä suhdannetilanne on kasvattanut alan avoimien työpaikkojen määrää. Viime vuonna niitä oli keskimäärin vajaat 4000. Määrän kasvu hidastui vuoden loppua kohti.

Rakentamiseen syntynyt hurjasti uusia työpaikkoja

Rakentamisen hyvä työllisyyskehitys jatkui viime vuonna. RT:n suhdannekatsauksen mukaan rakennusalalla oli keskimäärin 187000 työllistä. Vuodesta 2015 lähtien määrä on kasvanut 24000 hengellä. Tälle vuodelle ennustetaan 4000 työllisen ja ensi vuodelle tuhannen työllisen lisäystä.

Rakentamisen työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 7,4 prosenttia vuonna 2017. Pudotusta oli edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 1,3 prosenttiyksikköä.

Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus on ollut rakennusalan keskeisin kasvun este.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Rakennusalan työntekijöitä koskeva myytti onkin yllättäen perätön”

  1. Ja eipä ole ainut myytti työttömyyden/työllistymisen saralla.

  2. ”Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus on ollut rakennusalan keskeisin kasvun este.” Olisikohan aika kumota tämäkin myytti?

  3. Jokainen alaa seurannut tietää suhdannetyöttömyyden, että toimittaja on hieman naivi.

  4. eipä ole tuottavuus paljon muuttunut sitten 1970 -luvun vaikka teknisistä aparaateista hätäinen 1/3 voi tekniikan kehittyessä irrota.

    Mutta mikä on rakennelmien uskottavuus kun harva se päivä meidassa on jokin talousongelma/pimitylaatuongelms, putoamistaajuus,,”osaajia” ei löydy (halvalla) justeeraamaan, jne.

    ja mikä funktio rakennelmilla on, sama kun luoliin hakeuduttiin joskus?

    Yritetään kompleksisesti similoida mahdollisimman hyvää ulkoilmaa sisätiloihin huonosti onnistuen ja kalliisti, kun voi mennä siinne ulkoilmaan ja tottua siihen (niin ei tarvitä komleksista järjestelmäintegraatiota kalliisti joka ei toimi).

    EIkö ole elvis -toimittajan ongelma juuri se että ”asiakas” itse JOUTUU säätämään jatkuvasti kompleksista systeemiä joka ei toimi. eikö sen pitäisi olla up and running (and forget it). Ongelma on että järjestelmä ei toimi customoidusti asiakkaan tarpeisiin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat