Kokeile kuukausi maksutta

Senaatti-kiinteistöt kehitti uuden tavan ostaa valoa – jos laatu ei tyydytä, rahaa ei tipu

Suomen valtion kiinteistöomaisuudesta huolehtiva Senaatti-kiinteistöt on luonut uudenlaisen tavan ostaa valaistusta.

Koulurakennus ulkoa. Kuva: Senaatti-kiinteistöt/Valteri

Tiedotteen mukaan malli on kehitetty yhdessä älykkäitä kokonaisvaltaisia valaistusjärjestelmiä toimittavan Greenledin kanssa.

Uudella hankintamallilla hankitaan aluksi valaistus Helsingin Valteri-kouluun, mutta mallia on tarkoitus laajentaa muuhunkin talotekniikkaan, kun sitä on ensin kokeiltu käytännössä. Senaatti-kiinteistöt on tehnyt valaistuspalvelun tuottajan kanssa seitsemänvuotisen palvelusopimuksen.

Senaatti-kiinteistöt valitsi kehityskumppaniksi juuri Greenledin, koska yhtiöllä on aiempaa kokemusta vastaavasta toimintamallista. Kehitystyöhön ei liittynyt taloudellisia sitoumuksia kumpaankaan suuntaan.

”Olimme saaneet palautetta omien tilaajiemme taholta, että ostamme aina halvinta. Halusimme muuttaa tämän. Tästä johtuen loimme mallin, joka pakottaa toimittajan tuottamaan meille parasta mahdollista laatua”, Senaatti-kiinteistöjen talotekniikan asiantuntija Antti Kuronen kertoo.

”Emme osta vain valaisimia asennettuina, vaan palvelupaketin, johon sisältyy myös paljon älyä eli jatkuvaa valaistuksen valvontaa ja toiminnan ylläpitoa”, Kuronen jatkaa.

Tekijä ei saa rahaa, jos lopputulos ei kelpaa

Antti Kurosen mielestä pelkät kaupalliset sopimusintressit ohjaavat prosessia aivan liikaa ja lopputuloksen mahdollisista puutteista haetaan vastuuseen liian montaa osapuolta suunnittelijasta tuotteen jälleenmyyjään saakka.

”Turhan usein joudumme urakan valmistuttua kiistelemään siitä, kuka korjaa ja korvaa lopputuloksesta löytyvät mahdolliset viat ja puutteet. Rakentamisen laadun heikkoudesta keskustellaan jatkuvasti julkisuudessa. Aloin miettiä, miksi parhaan mahdollisen laadun tekeminen ei voisi olla kaikkien yhteinen päämäärä. Siksi kehitin sopimusmallin, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat laadukkaaseen lopputulokseen ja kokonaisen palvelun tuottamiseen.”

Uudessa palvelumallissa vastuu työn laadusta on laatulupauksen antaneella tekijällä. Se ei saa työstään rahaa, ellei lopputulos ole sovitun mukainen ja pysy sellaisena. Työn tilaaja ei siis joudu maksamaan huonosti tehdystä työstä huolto- tai korjauslaskuja koko elinkaaren aikana.

Tarjouksessa kaksi hintaa

Tiedotteen mukaan kuukausihintainen olosuhdepalvelu tarkoittaa sitä, että Senaatti-kiinteistöt pyytää jatkossa tarjousta kiinteistön valaisuun yhden sivun mittaisella dokumentilla, johon on kuvattu halutut olosuhteet – valon määrä ja laatu sekä sopimuksen kesto.

Valaistuksen toimittaja kertoo tarjouksessaan kaksi hintaa: järjestelmän kertahankinnan hinnan ja kuukausihinnan sopimuskaudelle, esimerkiksi seitsemälle vuodelle.

Greenledin kehitysjohtaja Vesa Vähänen on tyytyväinen. ”Haluamme Greenledillä viedä älykkään kiinteistön konseptin niin pitkälle kuin teknologia tällä hetkellä sallii. Olikin erittäin antoisaa päästä suunnittelemaan Senaatille edistyksellisen virheraportoinnin käyttöönottoa ja miettimään käyttäjien olosuhdetietojen raportointia kuten läsnäolotietoja, valonmäärän tietoja, tai jopa hiilidioksidi tietoja. Senaatti-kiinteistöt on edelläkävijä, joka ymmärtää pitkän aikajänteen kiinteistökehityksen ja kumppanuuden erinomaisella tavalla”, toteaa Vähänen.

Juttua päivitetty klo 12.47, kuva lisätty

Juttua päivitetty klo 15.53., otsikkoa muutettu

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Senaatti-kiinteistöt kehitti uuden tavan ostaa valoa – jos laatu ei tyydytä, rahaa ei tipu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat