Kokeile kuukausi maksutta

Opiskelijakilpailun voitto meni Metropoliaan

Metropolian opiskelijaryhmä ”Innovation Skyline” on voittanut The Next Generation Flagship -kilpailun.

Cityconin rakenteilla oleva, kokonaan uusittava kauppakeskus Lippulaiva ja sen palvelut olivat yksi opiskelijaryhmien ideoinnin kohde. Kuva: Citycon
Kuuntele juttu

Aalto-yliopiston ja Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille tarkoitetun idea- ja suunnittelukilpailun tarkoituksena oli tänä vuonna suunnitella uusia ratkaisuja tulevaisuuden ostoskeskukseen. Kilpailuun otti osaa yhteensä seitsemän ryhmää.

Voittajajoukkue oli suunnitellut hävikkiruualle kierrätysjärjestelmän kauppakeskuksen tiloihin.

Ratkaisussa keskuksen ravintoloiden biojäte kompostoidaan ja siitä tehdään lannoitetta esimerkiksi keskuksessa sijaitseville salaattiviljelmille. Viljelmien kastelu hoidetaan osin talteen otetulla sadevedellä ja valaistus aurinkopaneeleilla kerätyllä sähköllä.

Voittajajoukkue oli suunnitellut hävikkiruualle kierrätysjärjestelmän kauppakeskuksen tiloihin.

Kilpailun tuomaristo arvioi osallistujien töistä asiakasnäkökulman, kestävän kehityksen, rakentamisen, liiketoiminta- ja palvelupotentiaalin sekä materiaalit ja videot. Voittajatyö sai tuomaristolta kehuja sen tulevaisuuteen katsovasta ratkaisusta ja kestävän kehityksen hyvästä huomioimisesta.

”Kiertotalous on huomioitu hyvin, samoin uusiutuva energia ja sadeveden käyttö kastelussa. Lisäksi liiketoimintapotentiaalista oli tehty hyviä laskelmia. Sopivien tilojen löytyminen voi olla haasteellista, ja siihen olisi voitu paneutua vielä enemmän”, tuomariston kokoonkutsuja Jaakko Ketomäki Aalto-yliopistosta ja VTT:ltä kertoo.

”Inno” kehitti ratkaisun kierron nopeuttamiseksi

Toiseksi sijoittui Metropolian opiskelijoiden ryhmä ”Inno”, joka oli kehittänyt työssään ratkaisun ostoskeskuksen lastauslaiturien ja tavaraliikenteen kierron nopeuttamiseksi.

Ryhmän ratkaisu vaati erillisten varastotyöntekijöiden palkkaamista, mutta säästetyllä lastauslaiturin pinta-alalla saataisiin laskelmien perusteella katettua työntekijöiden henkilöstökulut.

Kolmanneksi sijoittui Aallon ja Metropolian yhteinen joukkue ”Miral”.

Kilpailun tuomaristossa olivat edustajat Aalto-yliopistosta, Cityconista, Espoon kaupungilta, Indeprosta, Lehto Groupista, Metropoliasta, Rakennuslehdestä, STEKistä, Talotekniikka-lehdestä ja VTT:ltä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Opiskelijakilpailun voitto meni Metropoliaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat