Kokeile kuukausi maksutta

Puutuotetehtaan työntekijä loukkaantui – tuomiot työnjohdolle

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut tehtaan johtoa työturvallisuusrikoksesta.

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut tehtaan johtoa työturvallisuusrikoksesta.

Tuomion mukaan UPM Plywoodin eli entisen UPM Kymmene Woodin tuotantopäällikkö ja vuoromestari olivat laiminlyöneet huolehtia siitä, että tehtaan työntekijät eivät käytä pylväsporakonetta vaarallisella työtavalla ja ilman karansuojaa.

Itä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteen mukaan käräjäoikeus tuomitsi kummallekin työturvallisuusrikoksesta 25 päiväsakkoa, josta tuotantopäällikölle tulee maksettavaa 1 300 euroa ja vuoromestarille hänen tuloillaan 1 000 euroa.

Itä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteen mukaan käräjäoikeus tuomitsi kummallekin työturvallisuusrikoksesta 25 päiväsakkoa

Oikeus katsoi, että rikos on tapahtunut UPM Plywoodin toiminnassa, mutta jätti sen yhteisösakkoon tuomitsematta, koska yhtiön toiminta on varsin laajaa. Lisäksi yhtiössä on kiinnitetty työsuojeluun erityistä huomiota ja kyseessä oli yksittäinen laiminlyönti, joka koski vain yhtä pientä työsuoritetta.

Työntekijä loukkasi kätensä

Tiedotteen mukaan UPM Plywoodin Mikkelin Pelloksen tehtaalla sattui syyskuussa 2015 työtapaturma, kun työntekijä oli käyttänyt pylväsporakonetta kivien hiontaan.

Työntekijä ei ollut kiinnittänyt hionnassa käyttämäänsä hiomanauhaa pylväsporakoneen työpöytään, vaan hän oli pitänyt siitä kiinni käsin.

Hiomanauha oli ruttaantunut, jolloin työntekijän käsi oli osunut pylväsporakoneen pyörivään karaan, joka oli suojaamaton.

Oikeus: Tuotantopäällikkö laiminlöi valvonnan

Tiedotteen mukaan käräjäoikeus tuomitsi tehtaan tuotantopäällikön työturvallisuusrikoksesta, koska hän oli laiminlyönyt järjestää ja valvoa, että tehtaalla on riittävän järjestelmällinen prosessi, jossa työn ja työvälineiden tapaturman vaarat selvitetään ja poistetaan.

Riittävän järjestelmällisessä vaarojen selvittämisessä työnantajan edustajat olisivat voineet havaita ja puuttua työntekijöiden jo ennen tapaturmaa käyttämään vaaralliseen tapaan.

Työntekijä ei ollut kiinnittänyt hionnassa käyttämäänsä hiomanauhaa pylväsporakoneen työpöytään, vaan hän oli pitänyt siitä kiinni käsin.

Oikeus katsoi, että merkitystä ei ollut sillä, että vaarojen arviointi oli tehty perusteellisesti aikaisemmin.

Oikeuden mukaan työnantajan edustajaa ei vapauta vastuusta myöskään se, että tehtaalla oli erillinen riskienarviointiryhmä, joka ei ollut havainnut nyt kyseessä olevaa epäkohtaa.

Kirjalliset työohjeet eivät olleet täsmälliset

Käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta myös tehtaan vuoromestarin, koska tehtaalla kyseistä työvaihetta varten laaditut kirjalliset työohjeet eivät olleet riittävän yksityiskohtaisia ja yksiselitteisiä.

Lisäksi vuoromestari ei ollut työntekijöiden lähiesimiehenä opastanut ja ohjannut tapaturmassa loukkaantunutta ja muita työntekijöitä käyttämään porakonetta kyseisessä työvaiheessa turvallisesti.

Häntä ei vapauttanut vastuusta se, että hän oli antanut opastuksen muiden työntekijöiden tehtäväksi ja he eivät olleet hoitaneet opastusta kirjallisen muistilistan mukaisesti.

Oikeuden mukaan hänen velvollisuutenaan olisi ollut valvoa, että työntekijät ovat omaksuneet heille annetun opastuksen työnantajan tarkoittamalla tavalla ja tarvittaessa täydentää heille annettua opastusta.

Vastuusta ei vapauttanut myöskään se, että hän oli kerran nähnyt, että porakoneesta oli puuttunut karansuoja ja huomauttanut siitä työntekijää. Oikeuden mukaan esimiehellä olisi ollut pelkän huomauttamisen sijasta erityinen syy varmistua, että kyseiseen työvaiheeseen liittyvät työtavat ovat myös muilta osin kunnossa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Puutuotetehtaan työntekijä loukkaantui – tuomiot työnjohdolle”

  1. Kaikki työn tekijät kans tuomiolle koska eivät ole puuttuneet työturvallisuus uhkaan ja ilmoittaneet, poistaneet vaara tekijää.

Vastaa käyttäjälle Kohtuutonta työn johtajia kohtaan. Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat